Vähän aikaa sitten aloin tuntea tarvetta liittyä mukaan seurakunnan toimintaan, mutta en oikein tiennyt, viihtyisinkö missään porukassa. Arvelin, että enimmäkseen toiminnassa mukana olevat ovat uskossaan niin vahvoja, että minunlaiseni epäilijä tuntisi heidän joukossaan olonsa lähinnä kiusalliseksi. Jos ylistys ei lähde suoraan sydämestä, niin lienee parempi olla ylistämättä.
Aloin kuitenkin tutkia, mitä täkäläisillä kristillisillä opiskelijajärjestöillä olisi tarjottavana, opiskelija kun olen. Mikään ei kuvauksen perusteella aluksi oikein säväyttänyt, mutta sitten törmäsin herännäisyyteen. Tässä on Herättäjä-Yhdistyksen sivuilta pätkä, joka vaikutti minuun erityisen voimakkaasti:
Herännäisyyttä on luonnehdittu "alatien kristillisyydeksi". Ihminen otetaan vastaan asettamatta hänelle ennakkoehtoja. Häneltä ei kysellä hänen parannuksestaan tai ratkaisun teostaan. Pikemminkin "parannuksen" teko ei ole suosittu puheenaihe. Niissä asioissa ratkaisu jätetään korostetusti Jumalalle.
...
Erityisesti Paavo Ruotsalaisen perintöä herännäisyydessä on "etsivä ja ikävöivä usko". Käytännössä tämä merkitsee luottamista Jumalan aikatauluun. Ihmisen ei tule kiirehtiä tekemään ratkaisua, ottamaan ennen kuin Jumala antaa. Jumala antaa ajallaan, mitä pyytävä ja odottava ihminen tarvitsee. Tätä juuri merkitsee odottava ja ikävöivä usko.
Tämä oli juuri sitä, mitä olen kaivannut. Kun vielä löysin tämän foorumin ja totesin, että täällä on huomattavan järkevää keskustelua, kiinnostukseni vahvistui entisestään. Täytyy vielä käydä tutustumassa seuroihin, ennen kuin julistaudun lopullisesti herännäiseksi, mutta ainakin aatteiden puolesta tunnen kyllä olevani vahvasti samalla kannalla tämän liikkeen kanssa. Viimeinkin olen löytänyt yhteisön, jossa saa olla reilusti epävarma!
