Muistanemme myös, että Veli Bengt on vapaa ilmaisemaan mielipiteensä kirjoittamalla.
Kiitos myötätunnosta, mutta uskon että olen ihmisenä sen verran vahva että en loukkaannu ihan helposti, sen verran Stadin yö elämä on opettanut / työelämä.
Joskus ehkä ulkopuoliselta voi tuntua että loukkaannun, ei.
Mutta hyvin herkästi tartun asioihin jos tunnen että ihminen puhuu ”täyttä sitä itseään”, ärsyttää.
Minun elämänkaaren aikana ei ole oikeastaan koskaan tullut tilannetta että joku pyyhkisi jalkansa minulla, vaikka sitäkin on yritetty tälläkin foorumilla.
Uskon että minulla on aika kova kokemus myös mielenterveys – päihde puolelta, siellä näkee kuinka ihmiset ovat rikki.
Näin on myös foorumilla, se paistaa hyvin monen nimimerkin kirjoituksessa.
Erimieltä et saa olla foorumilla, kaikki mitä vähänkin tunnetaan tulevan ihon alle, se koetaan loukkaavalta.
Silloin pyritään vastaamaan heiluttamalla jotain semmoista lippua… tai vedetään ”perkeleen kortti esille”.
Et usko kuinka paljon minua ärsyttää kaikki …
Lopuksi minun on todettava että en olisi vastannut Teidän viestiin, mutta kun kysymys oli Teistä, kunnioitan sen verran Teitä.
Voimia ja terveyttä Teille.
"Maalaisjärjen käyttö myös sosiaalisen median parissa on hyödyllistä, kannattaa kyseenalaistaa netin antamaa tietoa, sillä lähdekritiikki on vaikeaa ja lähellekään kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Turvallista surffailua kaikille"!https://www.pudasjarvi.fi/kaikki-tiedotteet/85-kehittamistoiminta/karhupaja/638-sosiaalinen-media-ja-netissa-kayttaytyminen 
ps. Olipa hyvä lukea lähde: SOSIAALINEN MEDIA JA NETISSÄ KÄYTTÄYTYMINEN .
Hanne Vähäkuopus luennoi Karhupajalla sosiaalisen median merkityksestä ja netti käyttämisestä. Hyvä oppitunti minulle.