Kirjoittaja Aihe: Eilen Tänään Huomenna  (Luettu 366 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8062
Eilen Tänään Huomenna
« : 05.09.18 - klo:16:58 »
     
   kokoontui/ei kokoonnu/kokoontuu Elävä seurakunta -valitsijayhdistys. En heti muista, että ”Elävä”. Ensin tulee mieleen ”Pyhä”. Kaikki eivät päässeet. Puolueemme ehdokkaiksi on tulossa 11 naista ja 12 miestä, joista minä olen yksi. Yksi, Tuusulan srk:n tiedottaja, oli perunut sairauden vuoksi. 
Asialistalla oli yhdeksän kohtaa. Kutsu sähköpostitse oli lähetetty puolelle ehdokkaaksi lupautuneista. Eikö muilla ole nettiä?!

Tiedän/tunnen neljä = kun luen nimen, tiedän kenelle se kuuluu.  Vieressäni istui yliopiston saksankielen opettaja.

Neiti joka pyysi minua, oli maalannut huulensa punaiseksi, on tullut tutuksi vuosien aikana Katu-pappilassa. Hän pyrkii nyt toiselle kaudelle. Toisella puolellani istui hänen veljensä. Moni luopuu, yli puolet.

Jännitti. Nyt ei enää niin paljon. En tiedä, mihin lupaudun, paitsi lauantain Sirkusmarkkinoiden ständille tunniksi.

Taannoin kertoessamme kuulumisia toisillemme esikoistyttäreni ja vaimoni kanssa totesin, että illat ovat pitkiä. Nyt tuli täytettä tyhjyyteen. Oli tullut jo. Muistan Lasse Virenin todenneen: "Anna kaikkesi, mutta älä itseäsi".

Aluksi veisasimme Totuuden hengen. Sain olla veisuunjohtaja. Joukko veisasi reippaasti täydestä sydämestä sekakuoroisesti tietysti kuten asiaan kuuluu. Siinä jäi taas taidelaulanta kakkoseksi. Näinkö minä kerään kannattajia ympärilleni, poliitikko? Pohjalta lähtee valta. Jos ei kansa äänestä, kuka sitten.

Totesin esittelyssä olleeni kaksi kertaa ehdokkaana. Ensimmäisellä kerralla sain kaksi ääntä, toisella seitsemän - kymmenisen vuotta sitten. Urani on ollut nousujohteinen. Jytkyä en kuitenkaan oikeastaan ehkä näissä vaaleissa uskalla toivoa tai siihen uskoa. Sitäpaitsi en tahdo samaistua populisteihin, en suin surmin. Vaikka se alkaakin olla maailmantason trendi; että jos aallon harjalla... Mutta ei. Tietysti, jos omaksun. Painetta on. Mennä virran mukana. Vastavirtaan nousee lohen suku. Suuri on lastensa luku. Sieltä populastahan kasvu alkaa. Populismi pitäisi kuitenkin määritellä.

Ah enkö mä hautahan asti ain koululainen lie
                                         V. A. Koskenniemi: Olen unessa useasti

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 12589
Vs: Eilen Tänään Huomenna
« Vastaus #1 : 06.09.18 - klo:11:06 »
Tähän on hyvä kirjoittaa. Meitä on tälle kesälle ollut kaksi isäntää samaan aikaan asfaltilla- minä menossa ja Matti tulossa pyöräretkeltään. Jännä juttu, että samalle suoralle tieosuudelle olemme osuneet. Nyt Matti jotakin huusi ja kädellään näytti, että vaihda vitoselle, en tietenkään ollut varma, kun en kuullut korvasuojieni vuoksi. Jos olisimme pysähtyneet juttelemaan, niin ehkä Matti olisi sanonut "Sinä se Zetorilla ajelet". Tuollainen sanonta on kannustusta, ettei peräti kehua minunlaiselle muukalaiselle. Itse olisin ehkä ollut hengellisellä  :003:päällä ja todennut "kirjoitettu on, että köyhät teillä ovat aina keskuudessanne".
Mutta valitettavasti nyt meillä ei ollut aikaa pysähtymiseen, vaan Matti jatkoi kotiinsa ja minä käännyin yhteiselle palstatielle. Minusta tuntuu, että tulemme tapaamaan samalla tieosuudella uudelleenkin, koska Matti on oppinut eläkkeellä ollessaan pyöräilemään säännöllisesti ja minulta puuttuu urakastani muutama motti klapeja.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5547
Vs: Eilen Tänään Huomenna
« Vastaus #2 : 06.09.18 - klo:18:57 »
     
   kokoontui/ei kokoonnu/kokoontuu Elävä seurakunta -valitsijayhdistys. En heti muista, että ”Elävä”. Ensin tulee mieleen ”Pyhä”. Kaikki eivät päässeet. Puolueemme ehdokkaiksi on tulossa 11 naista ja 12 miestä, joista minä olen yksi. Yksi, Tuusulan srk:n tiedottaja, oli perunut sairauden vuoksi. 
Asialistalla oli yhdeksän kohtaa. Kutsu sähköpostitse oli lähetetty puolelle ehdokkaaksi lupautuneista. Eikö muilla ole nettiä?!

Tiedän/tunnen neljä = kun luen nimen, tiedän kenelle se kuuluu.  Vieressäni istui yliopiston saksankielen opettaja.

Neiti joka pyysi minua, oli maalannut huulensa punaiseksi, on tullut tutuksi vuosien aikana Katu-pappilassa. Hän pyrkii nyt toiselle kaudelle. Toisella puolellani istui hänen veljensä. Moni luopuu, yli puolet.

Jännitti. Nyt ei enää niin paljon. En tiedä, mihin lupaudun, paitsi lauantain Sirkusmarkkinoiden ständille tunniksi.

Taannoin kertoessamme kuulumisia toisillemme esikoistyttäreni ja vaimoni kanssa totesin, että illat ovat pitkiä. Nyt tuli täytettä tyhjyyteen. Oli tullut jo. Muistan Lasse Virenin todenneen: "Anna kaikkesi, mutta älä itseäsi".

Aluksi veisasimme Totuuden hengen. Sain olla veisuunjohtaja. Joukko veisasi reippaasti täydestä sydämestä sekakuoroisesti tietysti kuten asiaan kuuluu. Siinä jäi taas taidelaulanta kakkoseksi. Näinkö minä kerään kannattajia ympärilleni, poliitikko? Pohjalta lähtee valta. Jos ei kansa äänestä, kuka sitten.

Totesin esittelyssä olleeni kaksi kertaa ehdokkaana. Ensimmäisellä kerralla sain kaksi ääntä, toisella seitsemän - kymmenisen vuotta sitten. Urani on ollut nousujohteinen. Jytkyä en kuitenkaan oikeastaan ehkä näissä vaaleissa uskalla toivoa tai siihen uskoa. Sitäpaitsi en tahdo samaistua populisteihin, en suin surmin. Vaikka se alkaakin olla maailmantason trendi; että jos aallon harjalla... Mutta ei. Tietysti, jos omaksun. Painetta on. Mennä virran mukana. Vastavirtaan nousee lohen suku. Suuri on lastensa luku. Sieltä populastahan kasvu alkaa. Populismi pitäisi kuitenkin määritellä.

Jos äänestäjät tuntisivat sinut, niin varmasti äänestäisivät.

Jos vaikka mainitsisit, että kirjoitan körttifoorumilla nimimerkillä vn, niin ne kun sun juttusi lukisivat, varmasti sinua äänestäisivät.

Voisit esitellä itsesi esimerkiksi näin:
Olen vosia maalikkona ollut seurakuntatyössä vapaaehtoisena ja tiedän mitä ihiset haluavat seurakunnalta.
Harrastan ulkoilua ja kirjoitan ahkerasti körttifoorumiin minimerkillä vn.
Olen toki myös armon alla.

Jotain tollasta luubalaabaa, niin varmasti ne valitsee sut vaikka paaviksi !!
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Paikalla vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19137
Vs: Eilen Tänään Huomenna
« Vastaus #3 : 06.09.18 - klo:19:59 »
Jaa.... :017:     :003:    :039: