Pena tämän tietää kun on ammatiltansa myös opettaja paitsi että taiteilija. En viitsinyt kertoa tarkemmin mistä omat kokemukset silloin lähtivät, nuo persoonallaan opettavat tai asiantuntemuksella opettavat. Juttelin ammattikorkeassa opettavan parhaan nuoruusikäisen ystäväni kanssa. Asuttiin isossa kivitalossa seinikkäin, niin että tämä ihminen oli minulle kuin se isosisko jota en saanut kun synnyin esikoisena. Hän sen ajatuksen viritti.
Olen käynyt kirjoittamiskurssilla, erilaisilla. Yksi tuhoutui itseltäni kun siellä oli henkilö, joka osasi kovin paljon. Kun Johanna-opettaja oli valmistanut esitelmän, aloitti että mitäs noista puhut kun jokainen ne tietää. Sitten ei auttanut että vastustettiin: En minä ainakaan tiijä mitään, puhu nyt, kerro ihmeessä. En osaa tietää miksi opettaja meni siinä lukkoon mutta meni ja että se harmitti. En tiennyt ja sitten en saanutkan tietää, minua sellainen harmitti ja luulen että muita myös.
............................
Yksi tapa opettaa on jättää nuo valmistelut tekemättä -- että on siis semmoinen persoona. Mutta keskustelua ei salli myöskään vaan haluaa keskustella tuotoksistamme itte, ja kun joku valittaa sitä että oot aina äänessä sanoo että minä olen opettaja.
.......................
Niin hän on. Kyl vain. Mutta jos opettajalta ei mitään opi? Sanoin eka kerran jälkeen kavereille että mie jään pois, sillä hän sanoi tarpeettoman ilkeästi yhdelle josta pidin ja jonka tuotoksista kanssa pidin, että opettajana hän voi siis lyödä tuohon vedoten, minä oon opettaja. Ei, ei lyöny minua, istuin ja olin kuulolla kun en ollu tehny kotitehtävääkän. Sillä näin ehkä tarkemmin kun ei tarvinnut jännittää sitä omaa vuoroa. Muutamat sitten houkutteli jatkamaan.
...............
Sillon menin kotiin, kuten useasti jälkeenpäin. Miettimällä että näinkö jatketaan, että hän ääneensä sanoo rumasti ihmiselle jolla on myöhästelyynsä syy -- se jäi kun kerroimme ettei hän sille mitään mahda.
Joko hän valmistaa meille opittavaa. Kun pyysimme, kerran valmisti ja se oli hieno kerta. Tai sitten voi hyödyntää sitä keskustelua jota käydään vaikka toteemalla, juuri, se on semmosta kuin loitontaminen, loitontamista voi käyttää äärivaikeista asioista kirjoittaessaan näin taikka näin taikka tuleeko toisille mieleen mitä, juuri niin. Mutta että tulee paikalle olemaan äänessä on vaikeaa. Joku on kirjottanu loistavasti toinen loistavasti ja kolmas loistavasti johon itse tuppaan turhautumaan. Se on sitä minun rajoittuneisuuttani, että tahtoisin kovasti oppia ja kotiin lähtiessäni ajatella että kas, ai sillä tavalla, no hurja, kalliit on laulujen lunnaat mutta kannatti ne maksaa.
Paras kokemus taisi olla kun aloitin laulamisen ja opettaja kiljui että sinä et osaa mitään, sinä et osaa laulaa. Huusin vastaan että en sunkan täällä olis jos osaisin, ala opettaa.
.......................
Tämä on seuratuvan puolella. Se herättää monia ajatuksia.
Luin eilen illalla Kari Kuulan sivustoa. Hän kertoi ihmisistä, jotka tahtoo mielellään lähestyä hengellisiä kysymyksiä, ei tunteen eikä kokemuksen, vaan tietopuolisen mietiskelyn kautta. He todella on saattanet lukea sitä teologiaa taikka joitakin teologeja, mutta jäävät hyvin yksin. Ei he toisia älykkäämpiä sillä ole -- ovat vain Jumalan kädestä semmoisina tänne luotuja mutta juuri nämä jäävät tavallisesti vähän kuin synnintekijöinä sivuun.
Kuulan teksti helpotti mieltäni, enkä enää ollut niin yksinäinen.
Ei ole paha että joku täysin toisenlainen täyttää foorumin -- hänellä on ehkä aikaa juuri nyt, yksinäisyys vie tälläkin tavoin hakemaan yhteyttä ja hieno asia, että yhteys löytyy. Täytyy olla kiitollinen siitä mitä sai eikä aina hinguta lisää. Paras "foorumi" jolle pääsin oli yleisen teologian perusteet, joka suoritettiin nettikurssina, sillä siellä oli niitä joiden mielestä myös älyllinen lähestyminen on ihan ok, jos ja kun ihminen on siten rakennettu. Ei mietitty onko se oikein ja kuka voi keskustella kenen kanssa. Keskusteltiin vaan, ja silloin opittiin toinen toiseltamme paljon. Sietämään erilaisuutta ennen muuta -- jotenkin se meillä rikotuilla ja haurailla lähti siitä että meitä itseämme siedettiin.
Kukaan ei kivahtanut että minä en puhu sinun kanssas.
Tai niinkun se kirjoituksen opettaja joka on aina äänessä, mutta puhuu asioita joista ei oikein opi. Ja kun pyytää että puhuisitko joskus vähemmän niin ei hän. "Minä olen opettaja". No, sitä hän on.
..................
Jotenkin joittenkin törmäilyjen ja yhden itkunpuuskan jälkeen aletaan muovautua, oppia ja opettaja löytää paikkaansa vaatimatta sitä, hän sen saa annettuna koska hän opettaa. Siksi, koska näkyy löytyvän syyskauden kamppailun jälkeen happy end tämän kerron. Siltä varalta vasta nyt, että tätä saattaa lukea ties vaikka mainittu opettaja itse. Ei tehnyt mieli kirjoittaa että meille on tapahtumassa oppilasryhmässä niin, ettemme tiedä mitä tehdä keskenämme saati opettajan kanssa.
Kuinka käy kun joku ottaa hengellisen opettajuuden ja milloin niin käy, en tiedä. Eiköhän se kuulu asiaan perehdytetyille -- historia siitä vain palaa mieleen ja herännäisyyden historia eritoten.