Kirjoittaja Aihe: http://raamattu.fi/1992/2Kor.7.html#v12  (Luettu 13576 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8506
http://raamattu.fi/1992/2Kor.7.html#v12
« : 16.03.17 - klo:04:42 »

   http://raamattu.fi/1992/2Kor.7.html#v12

Luku käsittelee ryhmäkoheesiota. Paavali puhuu Jumalan suulla, mistä tasa-arvoisen avioliiton puolustajat ovat arvostelleet vastustajia: puhumisesta "Jumalana", so. ottaneet, nämä vastustajat, Jumalan omakseen.
Onhan vain yksi Jumala. Tässä luvussa kuten varmaan monissa muissakin, Paavali asettuu Jumalan asemaan, olettaa hänen Jumalansa olevan kaikkien jumala, hänen Jumalakuvansa olevan kaikkien Jumalakuva.
Kuva yhdestä Jumalasta on kaikilla erilainen. Tosin samanlaisia piirteitä on, kuitenkin lopulta "yksin on mentävä viimeiselle portille". Tästä kai on kyse, painista Jumalan kanssa, oman Jumalansa, oman Jumalankuvan kanssa.


Ensi kesänä :hiipia: Kauhavalle 3.7. Korkeimman suojeluksessa kuljen Pyhille paikoille, missä herätyksen tuulet puhaltavat.
Katso! Etkö jo näe!

http://www.kauhavanseurakunta.fi/toimintaa/kauhavan_herattajajuhlat_2020/

NYT Nimees Kokoon Tulleina
https://www.youtube.com/watch?v=79WBtRxrPPE

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26909
Vs: http://raamattu.fi/1992/2Kor.7.html#v12
« Vastaus #1 : 16.03.17 - klo:07:24 »
Otit kiinnostavan asia käsitettäväksi. Paavali kirjoittaa sekä me-muodossa, että minä-Paavali lauseita.
Olen ajatellut, että osaksi hän puhuu Jumalasta itsessään, so. sielussaan. Osaksi m e tarkoittanee Paavalia ja Titusta, ja vihdoin m i n ä itsessään olevaa ihmistä.

Jumala meissä, yhtymys Luojaamme, antaa hänelle vallan puhua kuin jumala.
Se on se Jumalan meihin puhaltama oma henkensä. Lisäksi se voi olla Pyhän Hengen ääni. 
      Kuinka, ja kuka sitä osaa käyttää oikein, onkin suuri kysymys.
Monia saattaa ärsyttää  ' kuninkaallinen'  m e -muoto. Niin minuakin, kunnes sain ymmärretyksi.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)