Tulin pirttiin. Olin päivää odottamatta mennyt ulos tulitikut taskussa polttamaan kuoppakentälle kerätyt oksat ja sellaiset vastaavat "cesiumit". Päivä, siis valo syttyi, kun tulitikkuun rapsautin tulen. Illalla varasin edellisen edellisen sukupolven hylkäämään korvattomaan valurautapataan sytytyscoctailin, se on Zetorin moottori- ja pohjaöljyä pari desiä terästeenä bensiiniä tai tärpättiä, mitä nyt talosta sattui löytymään. Tämän padan työntelin poltettavien Terijoen salavan oksien, tuo "jalo" puu on mielestäni vain paju, alle ja sytytin varovasti. Iso läjä pienenee poltettaessa hyvin pieneksi tuhkaympyräksi. Minulla on erikoistyökaluna "itsensä väsyttämiskrökkä", sen tein muinoin vävyaikanani sontatalikon piikkiosasta ja 2,8 m puuvarresta. Varren pitää olla pitkä, koska palveluspaikka on pätsiä muistuttava. Lämmitin aikoinani piikkiosan punahehkuiseksi ja Zetorin työkalujen moskalla huimin piikkeihin 90 asteen kulman. Hyvä peli, sillä se käy vetämiseen ja työntämiseen etäältä.
Kyllä monet kohortin aikaiset reissuni tulivat mieleen. Tietysti muistin, että Kaariina on kaupungissa. Savun haju ja ulkona oleminen on sotilaan elinpiiriä. Voisin ajatella lustepellolla olevan läjän polttamista myös, se riippuu viriävän tuulen suunnasta. On minulla aikaa tehdä se myöhemminkin.