Ei oikein häävisti kulje. Olen kelaillut kohortin aikaisia muistojani. Sain kouluttaa varmastikin tuhansia sotilaiksi, varusmiehiä ja reserviläisiä. En niitä koulutettavia itse koskaan valinnut, sillä esivalta ne lähetti. Joukossa yhtenä pohjaviireenä oli sotilaan eräänlainen karheus. Sanottiin kuin ajateltiin, kirjoitettiin anomuksia ilman pisteitä ja pilkkuja, mutta ne ymmärsin. Se, mitä luvattiin, oli pidettävä. Varusmies oli nuori eikä puhunut politiikkaa. Lapin reserviläinen oli vastaavasti, jos oli vasemmalla, hyvinkin kova sanomaan. Minua surettaa, että tällä forumilla erästä, todennäköisesti hyvin uskollista reserviläistä, ei ymmärretä, haluta ymmärtää. Kukin kirjoittaa omia asioitaan, olemme aikuisia. Puolustajakirjoituksista en ole koskaan pitänyt, sillä ne lietsovat vastakirjoituksia. Jos ei ole kestävä luonne, niin tulee tunne vähättelemisestä ja kirjoittaja häipyy hiljaa omiin oloihin. Kuka täällä omistaa sen oikeassa olemisen avaimen?
