
Kiitos.
Juu, maaliskuun loppuun meni lapsen syntymä.
Niin hartaasti odotettiin...samoin kuin yli vuosi sitten.
Samassa kuussa syntyivät kumpikin lapsenlapsi, niin pojan tytär kuin tyttären poikakin.
Aika työ oli ollut ponnistaa iso poika, pituutta 55 ja painoa 4550 mutta nyt iloitsemme ja olemme kiitollisia.
Oli vävynkin ääni sinä iltana kun syntyi lapsi, niin tunteikas ja liikuttunut.
Itselläni myös meni esikoisen kanssa 3 vrk yli, seuraavan 5 vrk ja kuopuksen (eli tämän juuri synnyttäneen) kohdalla 7 vrk.
Ja myös esikoiseni syntyi maaliskuussa 30 vuotta sitten, seuraava seuraavana vuonna ja kuopus siitä kahden vuoden kuluttua.
On tämä aika ihmeellistä...
Ja pojan tyttö seisoa tönöttää puuta vasten ja sanoo: "äiti !" topakasti.
Oli ollut viikolla taas muskarissa ja oli se loppunut, niin oli otettu marakassi kädestä niin kyllä oli tullut metakka, ei meinannut miniä saada tyttöä ollenkaan rauhoiteltua.
Oli viikolla sitten "onneksi" löytänyt kirpparilta neidille oman pienen marakassin.
Olisi siis ainakin kahdet juhlat nyt parin kuukauden sisällä.
10.4 serkun tytär pääsee ripille ja katsoin jo vaatteetkin valmiiksi sitä varten.
Ja sitten ristiäiset, kastejuhla jossain vaiheessa.
Kun en päässyt käymään vielä, niin tilasin Interfloran kautta ruusukimpun ja ison sydämen muotoisen suklaarasian sinne ja
tytöltä tuli viesti: "Kiitos mamma, ihana ylkläri <3"
Kätevää nykyään kun saa netistä tilata ja samalla maksaa sen ja heti tuli sähköpostiin Interfloralta tilauksen vahvistus.
Ja nyt iltapäivällä tuli viesti: Asiaankuuluva lääkärintarkastus ja kaikki kunnossa.
Ja eilen sanoi puhelimessa tyttöni, että vauva on välillä "kengurupussissa"

Kuviakin olen jo saanut aika monta.
Ja pojalle soitin...siellä kaikki ok myös tänään.
Miniä oli pelaamassa jääkiekkoa.
Ja sinulle Riitta-mummi myös iloa ja siunausta neljän lapsen mummille ja neljän lapsen isomummille.
Ja oli kaunis laulu, kiitos.
(Niin tämä lapsi meni yli 11 vrk)