Onnellista retkeä Kebnekaiselle! Olen vaeltanut siellä joskus oliko 1992. Jouduin lähtemään toisten jäljessä, eli Nikkaluoktaan joutui silloin ottamaan Kiirunasta taksin. Nikkaluoktaan oli porukka jättänyt ohjeet, kuutisen kilometria patikoin järvelle jolla kulki vene, ja ehdin viimeiseen.
Opas, oikein lapineläjä, oli vastassa, kuljimme yli yön sitten muun joukon luo, siinä katosi makuupussini. Ikinä en edes harkinnut ruskeaa suojusta sen jälkeen. Haettiin ja haettiin ja aika kauas tultiin takaisin. Opas joka tunsi reitin sanoi, että kun poikkesimme jossain hiihtokeskuksessa kahvilla, saatettiin jopa vohkia. Sehän on törkyistä toimintaa vaelluksella, mutta siinä paikassa mahdollista. Luulen yhä että se vain putosi. Koetin saada valokuvia eli joku kohta matkaamme se kierähti teilleen. Oli aika hämärää. Silti ihme juttu, kyllä sen niin tiiviisti kiinnittää rinkkaan.
Kebnekaisen huiputtaniseen oli varattu seuraava päivä, mutta osui lumimyrsky. Siis, oli heinäkuu. Lähdettiin siitä valumaan eteenpäin. Maisemista tulee vieläkin muistumia, kun suljen silmät, ja yhtenä iltana ihmeteltiin, lähitunturien korkeudet x4 stadikan torni mutta silmä tottui! Ei ne kerta kaikkiaan näyttäneet niin korkeilta.
Satoi, satoi. Siihenkin tottui ettei yhtä kuivaa sukkaa. Upein muisto oli joltakin huipulta, vesiputous, jossakin alempana valtavia porotokkia ja aurinko. Yleensä koko sen vedenjakajan ylittäminen oli elämys. Vallan masensi kun laskeuduttiin hiljotellen puuta kasvavalle alueelle, kunnes silmä tottui ja viimeisillä yöpymispaikoilla oli tosi kaunista ennen Abiskoa Torniojärven rannalla.
Hieno retki.
