Ajelin Kaariinalle pellolle latupohjan moottorikelkalla entisten ohjeiden mukaan.
Articcatin käyntiin saaminen on vähän ongelmallinen, kun ei ole sähköstarttia ja minä en enää jaksa voimallisesti narusta nykiä. Käytän vippaskonstejani avukseni: irroitan tulpat ja pruuttaan ruiskulla pienen määrän 2-t bensaa reikäänsä, panen tulpat kiinni ja nykäisen, niin aina käy moottori jonkin aikaa. Tällä kertaa homma piti uusia 4:sti. Tälle talvelle kelkka on "huollettu". Olisi tietysti parempi, jos olisi kelkka ns mausteilla varustettu ts akulla starttaus, vetokoukku laduntekolaitetta varten ja vaihteissa myös pakki.
Aurinko paistoi, ei palellut, mutta tuulen viima alkoi ottaa poskipäihin. Sellainen vaiva poistetaan läpsäyttämällä kypärän visiiri alas, jolloin tuulen vaikutus loppuu.
Pidän kelkkaa kuusilaavussa, ja se on liian matala. Kypäräni kolisee jatkuvasti katon ulkuihin. Meinaa ihan kieli jäädä hampaitteni väliin. Täytyy isännän tehdä ensi kesänä asialle jotakin.
