Olen kiinnostuneena seurannut teidän, Pena ja 1944, nokkapokkaa.
Oliko Leena vai mummi, joka kritisoi Penan tapaa jatkaa keskustelua ikäänkuin siinä mielessä, että 'haluan sanoa viimeisen sanan', johon Pena aivan oikein mielestäni totesi, että hän tahtoo vain kaeskustella. Eivätkä Penan argumentit ole koskaan olleet tyhjänpäiväisiä. Kuten eivät 1944:änkään.
Näen sinut, 1944, sotilaana, kun tiedän sinun tehneen elämäntyösi armeijan palveluksessa. Olen tulkinnut sotilasominaisuudesta käsin mielipiteittesi perustaa ja päätynyt siihen, että ammattisi vuoksi sinulla on aina viimekädessä kyse elämästä ja kuolemasta, kun taas Penalla kuvaamataidon opettajana maailma näyttäytyy - värikkäämpänä.
Minä olen humanisti. Kuitenkin reservin vänrikkinä ymmärrän sotilaan näkökulmaa.
Samalla kun soturi näkee elämän kokonaisuuden kokiessaan kuoleman läheisyyden, soturin asenne vaikuttaa musta-valkoiselta ja jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.
Mikä teitä kahta yhdistää, on autoritaarisuus: opettaja ja sotilas. Mikä erottaa, opettaja käskee lapsia. Syntyy jännite, jossa samankaltaisuus ja erilaisuus tuottavat ratkaisemattomalta vaikuttavan vastakkainasettelun.
Keskustelu on oleellista eikä sitä synny samasta näkökulmasta.