Kirjoittaja Aihe: korrepetiittorin kertomus - osa 1  (Luettu 12931 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
korrepetiittorin kertomus - osa 1
« : 15.12.15 - klo:14:27 »
Tulin temppelikuoroon vuonna 2005. Mendelssohnin Lauda Sion oli ensimmäinen teos, jossa olin mukana. (Käytän tässä nimeä temppelikuoro, vaikka kuoron nimi tulee tuomiokirkkoa tarkoittavasta englanninkielisestä sanasta ja alkaa K-kirjaimella). Kuoro oli aloittanut toimintansa syksyllä 2004 Michael Haydnin Requiemilla. Esitys ei kuulemma ollut ollut erityisen tasokas.

Itse tulin mukaan kuorotoimintaan samana syksynä (2004) laulamaan ukko-Bachin Matteus-passiota. Tästä käy jo ilmi, että kuorokuvio oli kovin sekava; Matteus-passiota lauloi siihen kerätty kokoonpano, jonka ytimen muodosti tuomiokirkkoseurakunnan toinen, pienempi kuoro. Vuonna 2005 olin laulajana avustamassa ko. lauluyhtyettä Luukas-passiossa, joka on Bachin nimissä, vaikka säveltäjä saattaakin olla Kuhnau.

Kun siis kysyttiin, halusiko joku säestää Lauda Sionia pianolla, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Aluksi se ei onnistunut kovin hyvin, mutta kun siirryttiin kantaattiin ”Nun komm, der Heiden Heiland”, alkoi homma sujua jo melko mallikkaasti.

Minulle Johann Sebastian Bachin musiikki on läheistä. Kun olin 1990-luvulla opiskelijavaihdossa Jenassa, oli Studentenchorin (Friedrich-Schiller-Universität Jenan opiskelijakuoro) projektina esittää kaikki Bachin Weimarin (naapurikaupunki) kauden kantaatit. Olin mukana laulamassa kantaattia ”Himmeskönig, sei willkommen”. Jenassa lauloimme myös yhdessä lukiokuoron kanssa motetin ”Singet dem Herrn ein neues Lied”. Leipzigissa kävin Bachin haudalla.

Temppelikuoroa johti kanttori, joka oli lukiossa ollut luokkakaverini. Kutsukaamme häntä ”kanttori K.”:ksi. Bassoja oli alkuaikana vähän (itseni mukaan lukien 2-3, ja se on vähän, sillä minähän toimin myös korrepetiittorina). Avustimme jumalanpalveluksissa ja esitimme konserteissa kirkkomusiikkiteoksia: Matteus- ja Johannes-passiot, Mozartin Requiem (ja yhteistyöprojektina c-mollimessu), motetti ”Jesu meine Freude”, Brucknerin e-mollimessu (jälleen yhteistyönä) yms.

Miksi tätä muuten kirjoitan? - No, kun minä olen niin kuin Sinuhe Senmutin poika, sillä itseni tähden tätä kirjoitan.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 2
« Vastaus #1 : 15.12.15 - klo:14:29 »
Kanttori K.:lla riitti kunnianhimoa. Hän lauloi 2005 Matteus-passiossa Jeesuksen osan ja kiinnostui myöhemmin myös orkesterinjohdosta. Passiomusiikissa suuri merkitys oli sillä, että paikkakunnallamme asui Miklos Spanyi, joka oli syvällisesti perehtynyt vanhaan musiikkiin (ja joka oli ekspertti Carl Philipp Emanuel Bachin klaveerituotannossa). Hän ja toinen unkarilaissyntyinen muusikko, joka oli hakeutunut näin kauas häneltä oppimaan, hoitivat cembalolla ja uruilla rytmiryhmän, jossa tosin oli myös sello (basso continuo). Näin koko teos pysyi kasassa.

Nyt kun tätä kirjoitan, huomaan etten muista juurikaan yksityiskohtia noista vuosista. Kävimme maakunnassa esittämässä teoksia kotikaupungin lisäksi. Itse olin vain onnellinen, kun sain soittaa ja laulaa sellaista musiikkia, joka oli aina ollut minulle tärkeää. Myöhemmin meillä oli myös toinen korrepetiittori, jolloin minä soitin Matteus-passion ensimmäisen osan ja hän toisen.

Totta kai piti tapahtua jotakin, joka sotki asiat. Kanttori T., joka alun perin rekrytoi minut tuomiokirkkoseurakunnan säestystehtäviin, oli perhetuttu. Kanttori K. oli lukiokaverini. Tuomiokirkkokuoroa alkoi johtaan kanttori S.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 2
« Vastaus #2 : 15.12.15 - klo:14:35 »
Meillä oli yhteisharjoitus. Kanttori S. puhui kuorolaisille ja sanoi että häntä jännittää. Hän esiintyi rauhallisesti ja hänellä oli matalahko ääni. Ehkä jännitystä helpotti, kun sanoi sen ääneen. Minustä hän oli miellyttävännäköinen ja -oloinen.

Kanttori S. lauloi solistina c-mollimessussa. Eräs kuorokaverini sanoi että hän lauloi puhtaasti. Kun temppelikuoron harjoitukset alkoivat, sanoimme ”Hei”. Muuten minulla ei (silloin sen paremmin kuin myöhemminkään) ollut tilaisuutta kunnolla puhua hänen kanssaan.

Jonkinlaista sosiaalista kuhinaa kävi näissä eri kuoroissa ja nyt vasta tajuan olleeni miltei täysin ulkona kuviosta. Minä tosin luulin olleeni tärkeä, kun kanttori K. kehui että ”kyllä meillä on hyvä pianisti” – jonka nimeä ei painettu konserttiohjelmiin, toisin kuin esim. kaikkien soittajien.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 3
« Vastaus #3 : 15.12.15 - klo:15:14 »
Kanttori K. pyysi minua tekemään sovituksen laulusta ”Katselin taivaan tähtiä” äitienpäiväkonserttiin toukokuussa 2010. (Olimme pääsiäisenä esittäneet Matteus-passion.)

”Katselin taivaan tähtiä ja tuli minun ikäväni, kun heit oli aina kaksi ja kaksi ja minä olin yksinäni.”

”Voi jos saisin sen omakseni, jok'on keskellä sydäntäni...”
ja luulin että salaisuuteni oli paljastunut.

Jäin pois temppelikuoron toiminnasta ensimmäisen kerran. Menin toiseen kuoroon laulamaan.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 4
« Vastaus #4 : 16.12.15 - klo:03:23 »
Menin kahden ystäväni (he olivat pariskunta) kanssa käymään suviseuroissa kesällä 2011. Vuosi oli siis kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran jäin pois temppelikuorosta.

Kanttori S. tuli  tervehtimään, sanomaan käsipäivää. Ystäväni Eliina alkoi touhottaa, että minä olin ”tehnyt vaikutuksen”. Hän väittää edelleen, että ko. seurapiirissä ei ole tapana ”hyökätä kuin kärppä” tuolla tavoin tervehtimään tuttua – tai puolituttua. Minä sanoin, että minusta se oli kaunis, inhimillinen ele häneltä.

Palasin temppelikuoroon ja pyysin kanttori S.:ää laulamaan äitini juhliin. Kanttori S. sanoi, että hänen pitää tarkistaa kalenterista. Sitten hän soitti ja lupautui esiintymään.

Mitä sitten tapahtui ja miksi herätin sellaisen aggression, sitä en edelleenkään tiedä.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 5
« Vastaus #5 : 16.12.15 - klo:03:26 »
Olen kuvannut sitä näin:

”Yhteistyö kariutui taiteellisiin erimielisyyksiin. Kanttori S. ilmoitti että lauluja harjoitellaan kaksi kolmen sijasta, tuli myöhässä harjoituksiin ja ilmoitti, että seuraavakin harjoitus lyhentyy. Sen hän sitten lopulta perui puhelimitse ja ilmoitti olevansa estynyt esiintymästä ko. tilaisuudessa.

Jos käytökseni joiltain osin oli tahditonta kanttori S:ää kohtaan, olen syvästi pahoillani. Olen pyytänyt anteeksi tekstiviestitse ja kirjoittanut kirjeen, jossa olen yrittänyt avata asiaa myös omalta kannaltani.

Rohkenin puhutella kanttori S:ää tuomiosunnuntaina tuomiokirkkoseurakunnan lauluyhtyeen juhlakonsertin jälkeen tuomiokirkon portailla. Kanttori S. oli ilmeisesti menossa kutsuvierastilaisuuteen, jonne allekirjoittanutta ei ollut kutsuttu, vaikka allekirjoittanut on ollut mukana tuomiokirkkoseurakunnan musiikkitoiminnassa vuodesta 2001 virsisäestäjänä, kuorolaulajana ja harjoituspianistina sekä lauluyhtyeen avustajana Matteus- ja Luukaspassioissa.

Kanttori S. ilmoitti, että hänen on vaikea suhtautua allekirjoittaneeseen, koska hän oli 'asettanut selvät rajat'. Tätä allekirjoittanut ei käsitä. Onko se rajantekoa, että jo sovittua yhteistyötä karsitaan? Vaikka allekirjoittanut onkin amatöörimuusikko, on allekirjoittanut suhtautunut vakavasti musiikillisiin tehtäviinsä, tullut aina ajoissa harjoituksiin ja  työskennellyt koko sydämellään. Se taas, että allekirjoittanut oli aiemmin sanallisesti rohjennut ilmaista tunteitaan, on allekirjoittaneen oikeus.”

Ja vaikkei olisikaan, niin ainakin niihin (siis omiin) tunteisiinsa ON oikeus. Tunteita saa olla. (Jatkosta kerron myöhemmin.)
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8261
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #6 : 16.12.15 - klo:06:31 »

   Temppelikuoro on siis helluntalaisten? Olisiko se syy vaikeuksiisi? Onko Kanttori K. Lutterin miehiä? Kuinka paljon silloin vaikuttavina tekijöinä ovat opilliset skismat ja kuinka paljon ennakkoluulot ja kuinka paljon sopimattomat kemiat?

Ensi kesänä :hiipia: Kauhavalle 3.7. Korkeimman suojeluksessa kuljen Pyhille paikoille, missä herätyksen tuulet puhaltavat.
Katsokaa! Ettekö jo näe!

http://www.kauhavanseurakunta.fi/toimintaa
/kauhavan_herattajajuhlat_2020/

https://www.youtube.com/watch?v=v1mQT1u_45I

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15354
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #7 : 16.12.15 - klo:08:43 »
Temppelikuoro on siis helluntalaisten?

Taisit ymmärtää väärin. Käytän tässä nimeä temppelikuoro, vaikka kuoron nimi tulee tuomiokirkkoa tarkoittavasta englanninkielisestä sanasta ja alkaa K-kirjaimella

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10271
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #8 : 01.01.16 - klo:14:05 »
Taisit ymmärtää väärin. Käytän tässä nimeä temppelikuoro, vaikka kuoron nimi tulee tuomiokirkkoa tarkoittavasta englanninkielisestä sanasta ja alkaa K-kirjaimella

Saanko arvata, kenties väärin: Katedraalikuoro. Tosin englannin kielellä se ei alkaisi k-kirjaimella. Koraalikuoroja, tasokkaita, on moniaalla maaseutukaupungeissa.

Ja mikäli arvaan henkilö S: n, tunnen kunnianhimonsa. Asioista täytyy mielestäni voida keskustella niiden oikeilla nimillä. Tunnen jonkin verran muusikkojen maailmaa, ja olen syvästi pahoillani kokemuksistasi.

Oma vaarini aikanaan oli sen verran sisäänpäinkääntynyt luulen, että hän yksinkertaisesti marssi päämääräänsä eikä edes huomannut oliko joku toista mieltä. Sitähän me olemme nauraneet joskus. Jos hän tahtoi kuoro-opiston hän perusti semmoisen. Jos hän halusi yksinlaulukilpailun, hän perusti sellaisen, eli nyt Oriveden opiston ja Lappeenrannan laulukilpailut. Mikäli hän tahtoi Kodalysoittimet Suomeen, hän hankki ne. Hän oli kuin kuuro kateudelle kritiikille ja tuommoiselle mitä korrepetiittorina koit. Se on riivatun vaativaa! Ja loikata välillä laulamaan jotain stemmaa, ei ei ole kuule yksinkertaista.

Sinä olit, ystäväiseni, yksinkertaisesti uhka lahjakkuudessasi.

Etkö tunne Leinon runoa: 

" Jos joku on ylempi muita
Sen he iskevät iäksi."

Jos tätä vielä seuraat ja tämän luet, lähde ja tee jotakin, jossa saat työrauhan, arvostuksen sillä arvo sille jolle se kuuluu, hankkiudu mielellään nuoreen ja kehittyvään kuoroon eli meillä on nyt tasokkaita kuoronjohtajia liiaksikin, ja ryhtykää tuunaamaan juuri suuria teoksia esittävää kuoroa.

Meiltä puuttuu sellaiset siis hyvät, ja itse kaipaan. Tahtoo olla pelkkiä laulukuoroja.

Mikä siinä, sillä on ihmisiä joita suurteos pelottaa. Ennen ei ollut siten, eikä niissä ole pelättävää. Kuorot ainakin pk-seudulla esittivät ainoastaan requiemeja, passioita ja messuja. Kun edellinen oli esitetty, jaettiin uuden teoksen nuotit. Niitä saa myös ostettua. Olen ikävöinyt sellaiseen kuoroon, ja taitaisin tietää kanttorin joka osaisi sellaista johtaa.

Hän myös tahtoisi sellaisen kuoron, mutta nyt laulajat hajaantuvat sinne tänne ja kuorot kisaavat keskenäänkin ja paljon puhutaan pahaa aivan hyvistä kokoonpanoista. En ole jaksanut pyrkiä enää toivoisin että harrastuksiin ri tarvitsisi matkustaa tuntia!
« Viimeksi muokattu: 01.01.16 - klo:14:09 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10271
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #9 : 01.01.16 - klo:14:22 »
Eikä vaari varmaan ollut muita lahjakkaampi, hän vain halusi tai tarvitsi asioita!

Laskeskelin kerran, kuinka monesta sain iloa ja aivan totta merkitystä sisäiselle elämälläni kun se muutoin ryytyi:  viitisen requiemeja, Bachin h-mollimessu koska se oli jaettu sille K:lla alkavalle, Messias-oratorio Basmakovia, voi sentään en edes muista!

Olen käynyt kärttämässä sellaisia mutta kun on niin, etteivät toiset tahdo.

Sainko vaikutelman, että osaat itsekin sovittaa musiikkia eli sinulla on koulutus? No mutta. Siitä eteenpäin, jätä mennyt taaksesi ja muista ainoastaan, että sinulla on lahja Jumalalta. Olen itse kirjoitellut Sibelius-ohjelmalla kotitarvemusiikkia, muttei meidän Lapset enää semmoista....  :-\.  Eli saisit kyllä ihan tasokkaan yhtyeen lisäksi, luulen, viulut 1 ja 2 ja hätätilassa se altto mutta sitten puuttuu viulu 2, sello, kaksikin pianistia. Vastahakoisia huiluja.  Oltaisiin kiitollisia Bizet' n Arlesittaresta Kolmen kuninkaan marssista, Tanskan kuninkaan marssista joista on kehkeytynyt joulumusiikkia,  jouluoratorion alkupätkästä. Erityisesti Jesu, bleibet meine Freude!

Ja kuule. Jos jotain saisit, niin nimesi ohjelmalehtiseen.
« Viimeksi muokattu: 01.01.16 - klo:14:27 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10271
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #10 : 01.01.16 - klo:14:40 »
Eli ilman mitään mutinoita pääsiäiseksi Bachia. Se valmistuu kyllä.

Tavaksi on tullut esittää näitä suurkuoroilla, mutta totuus on että nämä on kirjoitettu alun alkaen kamarikuorokokoonpanolle. Nautin kyllä siitä jättikuorossa laulamisesta, tuntui kuin sulaisi musiikkiin ja lakkaisi olemasta eikä se ole läheskään yhtä vaativaa, kuin saada soundia tasaiseksi pieneen kuoroon.

Tekisi vain mieli vielä laulaa. Huomasin ettei ääni ole miksikään mennyt iän myötä minulla, muuten en lähtisi mihinkään enää. Se ei kaikilla nimittäin muutu. Osittain käsitys perustuu siihen, että on runsaasti väkeä joka aloittaa lauluharrastuksen verrattain vanhana ilman koulutusta ja se on hyvä ja tervehdyttävä harrastus. Tein siitä yhteen tietopuolisuuskirjaan tutkimuksen.

Ongelma tällaisissa kokoonpanoissa on se, että valtaosa haluaisi laulaa melodiaa eli sopraanostemmaa. Ja lopputuloskin olisi useasti ehyin niin. Tunnen konttoreita, jotka täällä pk-seudulla toivovat lisäksi kuoroa joka rohkenisi tarttua isompiin teoksiin.

Se taitaa vaatia sellaisen kokemuksen ettei niissä ole mitään kummempaa. Ettei niitä tarvitse pelätä.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - reflektio
« Vastaus #11 : 21.02.16 - klo:07:47 »
Kanttorin esimies väittää, että pyrin erilaisin lahjoin ja tavoin lähesytymään kanttoria. Kyllä, annoin lahjaksi toimittamani mielenterveysyhdistyksen lehden omistuskirjoituksella varustettuna sekä suklaakonvehtirasian tuliaisina Norjasta. Tämä esitettiin ikään kuin syytöksenä minua vastaan. Kysyn, miksi: Mitä pahaa siinä on?

Mitä asiaa esimiehellä ylipäänsä on sekaantua kahden aikuisen välisiin asioihin, etenkin kun kanttori itse totesi kyseessä olleen yksityisasian? Vaikka kyseessä ei olekaan työasia, niin: Mitä pahaa siinä on?

Jos puhuu kauniista, kirjoittaa kauniisti, laulaa (tai ainakin yrittää!) kauniisti, soittaa kauniista, niin miksi siihen vastataan aggressiolla, eli kysyn: Mitä pahaa siinä on?

Jos puhuttelee konsertin jälkeen kirkon portailla kanttoria, kysyy, voitko puhua minulle, puhutaan, niin: Mitä pahaa siinä on?

Kanttori ei johtanut sitä kuoroa, jonka korrepetiittorina toimin, vaan hänen johdettavanaan oli kirkkokuoro. Meidän kuorossa alkuaikoina bassoja oli pari kolme (minä mukaan lukien) ja sen lisäksi toimin korrepetiittorina. Minut todella AJETTIIN POIS. Miettikääpä nyt itse, kun olen tästä kertonut: MITÄ PAHAA SIINÄ ON?

(Pahaa on hyvien ihmisten vaikeneminen. Pahaa on peittelämätön, ja peitelty, fasismi. Pahaa on pahan ulkoistaminen sellaiseen ihmiseen tai ihmisryhmään, joka syystä tai toisesta on otollinen uhri.)
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15354
Vs: korrepetiittorin kertomus - reflektio
« Vastaus #12 : 21.02.16 - klo:08:21 »
Jos puhuttelee konsertin jälkeen kirkon portailla kanttoria, kysyy, voitko puhua minulle, puhutaan, niin: Mitä pahaa siinä on?

Täsmentävä kysymys: Puhutteleeko kerran, kaksi vai kenties kaksikymmentä kertaa? Tyytyykö kieltävään vastaukseen vai kysyykö yhä uudestaan ja uudestaan?

Asialliset kohteliaisuudet muuttuvat tungetteluksi toistuessaan liian usein. En väitä, että näin olisi tässä käynyt. Kun en tiedä, kysyn.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 25789
Vs: korrepetiittorin kertomus - osa 1
« Vastaus #13 : 21.02.16 - klo:08:58 »
Sanoit kohtikäyvästi; Pahaa on hyvien ihmisten vaikeneminen. ( en ole hyvin hyvä )
Tarkoitatko, että ulkopuolisten ' hyvien ihmisten' pitäisi osallistua asioidenne hoitoon.

Yleensä riittää kahdenvälinen neuvonpito. Väistäminenkin on keino jos tullaan ' iholle'
niin ettei se ole sopivaa.
Esimiehen puuttuminen yleensä on pyydetty keino.

On ihastumista joka ei sovi. On ihailua joka on mieluista, lämmittävää. Kysys on ihmisten kemiasta.
Itse sen kokeneenna, tiedän, että minkä toiselta suvaitsen, toiselta en sitä siedä.

Tyyliseikat ovat myös ratkaisevia. Huumori sopii ystävien kesken, leikinlasku hauskuuttaa, kunhan se ei ole mautonta.

Olen saanut työssäni myös pieniä lahjoja, kuten suklaata Jouluna tms. ajankohtiin liittyvää. Mutta jos olisin saanut jotain intiimimpää , vaikkapa huivin tai hajuvettä, se olisi ollut  liikaa !

Ystävällisin ymmärtämisyrityksin R-m
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa autius

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 52
Vs: korrepetiittorin kertomus - reflektio
« Vastaus #14 : 24.02.16 - klo:08:01 »
Täsmentävä kysymys: Puhutteleeko kerran, kaksi vai kenties kaksikymmentä kertaa? Tyytyykö kieltävään vastaukseen vai kysyykö yhä uudestaan ja uudestaan?

Kysymyksiä: Mikä on "kieltävä vastaus" puhutteluun? Onko se "puhutteleminen kielletty"? "Kysyy", siis mitä kysyy? Se mitä kysyin oli: "Voitko puhua minulle?"

Vastauksia: 1-2, on. 3-4, ei, sillä kävi ilmi että minun ei ollut ollut lupaa edes puhutella. Siis oli ollut lupa sanoa "Hei", ehkä noin viitisen vuotta. Oli ollut lupa yrittää vaihtaa pari sanaa noin viisi kertaa noiden noin viiden vuoden aikana.

Rajanteko oli kaiketi sitä, että lauluja ei harjoiteltukaan kolmea vaan kaksi ja harjoituksia siirrettiin, lyhennettiin ja lopulta peruttiin.

Se, että haluttiiin olla vain ammatillisesti tekemisissä ilmaistiin siten, että sanottiin: "Ollaan mukavia ystäviä". Siis jonkinlaisia hyvänpäiväntuttuja kai. No sitä oli jo oltu, viisi vuotta. Sanoin, että minun kohdallani oli kysymys vähän enemmästä: "Rakastan sinua".

Asiaan palattiin kanttorin toimesta seuraavalla kerralla, kun harjoiteltiin: "Siitä mistä puhuttiin viimeksi, siitä ei puhuta. Se on Yksityisasia."

Tästä on muuten kohta viisi vuotta.
Minä tiedän lunastajani elävän.

(Durch dein Gefängnis Gottes Sohn ist uns die Freiheit kommen...)