^En keksinyt metkuja muutenkaan. Ainoastaan tein tasan sen mitä halusin. Olin jääräpäinen kakarasta pitäen. Yleensä tosin se, mitä halusin tehdä, oli sosiaalisesti hyväksyttävää (esimerkiksi lukeminen), mutta en tehnyt sitä muita miellyttääkseni. Mutta jos en olisi saanut tasan niitä kumisaappaita jotka halusin, ja joita minulle ei alkuun olisi haluttu ostaa, olisin kävellyt kouluun vaikka sukkasillani sitten. Koska tiedettiin että niin tekisin, sain haluamani.
Tuo ei kuitenkaan ole ihan koko totuus lapsuudestani, mutta loppu ei ehkä liity kysymykseen.
Tai no joo. Minähän olin jo tullut hylätyksi, ei minun sitä enää tarvinnut pelätä. Ehkä juuri siinä syy.
Minulta puuttui miellyttämisen halu ja rangaistuksen pelko ja syyllisyyden tunne auktoriteettien edessä, eikä nuo kai kovin kehittyneitä ole edelleenkään. (Köyhemmältäni jos varastan niin siitä tunnen syyllisyyttä kyllä.)
Metku on kai jotain sellaista, että kiinnostaa se tunnereaktio, jonka metku toisessa herättää. Kuulostaa vieraalta.