Uskontotieteen luetut läksyt jäivät mieleeni, erityisesti 2003 julk. Clemensin artikkeli The pleasure of believing.
Ehkä omat johtopäätökseni poikkeavat Clemensistä mutta hyvä se oli.
Ihmisen kognitiivinen apparaatti, siis tämä aivosto ja ajattelukyky, ei ole sopeutunut hakemasn totuutta, vaan auttamaan adaptoitumisessa.
Siis me ajattelemme kaiken aikaa kuinka parhaiten sopeutua, miten esiintyä, mitä puhua, ja totuus ei olekaan pääasiallinen haeskelun päämäärä.
Se on erittäin järkeenkäypää. Sellainen ihminen on. Mutta itse olen päiviä jo tuumiskellut tätä, sehän oli osa oman ryhmämme lähdemateriaalia. Ihmisellä on kuitenkin kyky tavoitella myös totuutta, vaikka se tuottaisi itselle vastenmielisiä havaintoja, ja silloin on ehdottomasti turvallisempaa. Totuus edellyttää siis paljon enemmän ponnistelua kuin totuudennäköinen tuotos, mutta on mahdollinen ja tällä kohden on kysyttävä: Entä jos ylösnousemus on totta. Siinä tapauksessa koko totuuskäsite muuttuu. Ei enää olekaan väliä sillä mikä näyttää miltäkin missäkin, koska on olemassa vain yksi toteutunut historia, vain yhdet sanotut sanat, eikä niitä peruuteta tai muokata.
Oikein hyvä artikkeli tuon kohdan osalta millainen ihmisen kognitiivinen toiminta on.