Tänään 35

[1944]

Korjasin ensin nokkakärryn kumin, kun siinä oli uudesta asti ilmaa vain yläpuolella rengasta vaikka kuinka pumppasin. En meinannut vikaa löytääkään: ei reikää, mutta pumppauksen jälkeen venttiilistä tuli ilmakuplia vesipatsaan läpi. Taskulampun valossa jotenkin hahmotin, että venttiilin reikä oli outo. Venttiiliosakin pyöri jengoissaan väkisin. Löysin papan suutarinlaatikosta sellaisen käivärän jutun, ei se naskali ole, mutta purasin ehkä. Varovasti tätä työkalua kalvaimena käyttäen sain kämmenkuppiini pienen sirun mustaa muovia, ymmärsin pursonneeksi liiaksi aineeksi valun yhteydessä. Venttili pyöri paikoilleen kevyesti pyöritellen ja ilmaa 300 "väliä". Kokosin kärryn ja meille voidaan tuoda uusi pesukone.

[1944]

Salittanee, että jatkan. Kävin moottorikelkallani Peipporämeen palstan päässä sähkölinjalla asti. Kyllä lunta on paljon. Jäin kerran kiinni, kun lumen alla oli kaarelle taipuneita koivun taimia sellaisena ansana, että lyhyt ja kapea tela ei antanut riittävästi voimaa läpiajamiseen. Minulla oli lapio joukossa. Teerejä en nähnyt, mutta kaksi metsoa siellä oli. Ne hakoavat vuosi toisensa jälkeen samoissa männyissä. Nuorempana tämän opin, kun moottorikelkan ja reen kanssa sieltä ajoin polttorangat. Toinen otti hatkat menomatkalla ja toisen näin kehoaan nytkien, että "onko pakko lähteä". Muutama juoksuaskel ja rajut siiven lyönnit ja majesteetti oli ilmassa.

[vn]

Pitäisköhän lähteä kotimökille kuuntelemaan millä tavoin tintit siellä laulaa...
luultavasti pitemmän kaavan mukaan...siellä on rauhallista.
Muutoin päivä ei mennyt suunnitellusti...eikä aikaansaavasti....
Vähän pännii kun ongelmatalossani vaan hoputetaan...kyllä olen aika koettelemuksiin
siinä talossa joutunut...en oikein jaksa enää punnertaa...
Tässä suhteessa koen olevani kristityn ihmisen ja jalon veljen irvikuva....käääk...

[malla]

Tänään sattui yksi niin hassu asia joka kääntyikin "oikeinpäin" myöhemmin että jälleen ajattelin Jumalan ajoituksia, johdatusta ja jopa täsmähuumoria johon ei kukaan muu sillä tavalla kykenisikään.

[vn]

Tuollaisen kokeminen antaa kummasti uskon vahvistustakin...onhan tuo jännä juttu
kun tuollaista kohdalle sattuu...ei voi kuin ihmetellä. 

[malla]

  Mua ihan naurattaa.

Vähän sama kun yhtenä vuonna äidin ja isän kaivosta oli vesi loppunut keväällä (ei ole koskaan muulloin tapahtunut ennen ja jälkeen sellaista)

Menimme minä, äitini ja tyttöni joka oli vielä aika pieni kaivolle ja mulla oli Raamattu kädessä...ja sanoin kaivolle vain näin kuin Mooseksenn kirjassa sanotaan:

4. Moos. 21:17
   
Silloin lauloi Israel tämän laulun: "Kuohu, kaivo! -laulakaa sille laulu-

No ei siinä vielä mitään...mutta seuraava päivä oli minulla työstä vapaapäivä, se oli maanantai.
Hain päiväpostini ja siellä oli kirja: Maija Nyman - Naisia kaivolla.
En edes ollut enää muistanut että olin täyttänyt Sana lehden ristikon, se oli palkinto siitä.

Ja ei aikaakaan kun äiti hihkuu puhelimessa että vesi juoksee hanasta aivan niinkuin ennemminkin.

En edes heti osannut ällikältän i ihmetellä edes.

Kunnes tajusin ajoituksen ja yhteensattuvuuden.

Vieläkin  tyttö joskus nauraa että se oli erikoinen asiakokonaisuus.
Äitinikin muistaa sen.

Tuon kaiken tein ihan spontaanisti.
En edes vissiin rukoillut...toimin vain noin.

Mutta se kirja on todella hyvä kirja ja mikä nimi.
Kertoo Raamatun ajan naisten erilaisista kohtaamisista nimenomaan kaivoilla...niin VT kuin UT puolella ja niitähän onkin aika melkoisesti.

[vn]

No jopas oli kokemus tuokin 

Jumalan johdatus on tosiaan ihmeellistä...välillä pieniä asioita huumorilla höystettynä...
Välillä vakavampia tilanteita joissa varjellumme...
Minä varmaan muistan ikäni kun käteni ei murskaantunut armeijassa, oli pienestä kiinni.

Armoa on että pystymme tilanteet näkemään ja antamaan kunnian ja kiitoksen Jumalalle!

[malla]

Ja sekin on johdatusta kun kaikki ei mene niinkuin itse on suunnitellut.
Elämä tuo eteen pettymyksiä ja menetyksiä.
Eräs ystäväni siteerasi joskus ps23 kun siellä sanotaan ettei minulta mitään puutu...
"ei puutu ahdistuksia, ei koettelemuksiakaan, ei surua..." sillä kaikki sellainenkin kuuluu elämän pitempään kaareen.
Jumala antaa sitten voimansa kaiken sen kokemisen heikkouden keskelle.
Ja kantaa silloin kun ei itse meinaa jaksaa, eikä aina jaksakkaan, inhimillisesti ajateltuna.
Myös läheisten tuki on tärkeä...ja se tunne ja ajatus että saa väsyneenä ja pettyneenä ja kaikenlaisisa oloissa turvata Jumalaan ja hänen viisauteensa joka on paljon korkeampi kuin minun pienen ihmisen ymmärrys ja ajatukset.

[vn]

Aamen, näinpä on 

[malla]

Tämä ei ole seuratupa mutta silti laitan mieleeni tulleet kohdat:

2. Kor. 1:3
   
Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
4 joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

2. Tess. 2:16
   
Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon
17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.

Ja vielä tämä:

Ps. 42:5
   
 Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.

[malla]

Muta nyt taas kirjoitin niin paljon että havaitsen että pitäisi siirtyä koneen äärestä muihin askareisiin.

[Saukkis]

Tänään menin töihin puolikuntoisena ja vähän kuumeisena - kummasti jaksaa aina Buranan voimalla. Olisivat toiset hoitaneet hommat, mutta jo yksi toinen on sairaana kotona, ja olin eilen luvannut paikata hänen työpäivästään osan, niin päätin aamulla kuitenkin yrittää töihin.

No, päivän saldo oli, kun varauduimme sihen, jos kuume nousee enkä jaksakaan koko päivää, että yksi työkaveri piti kiinni työajastaan sangen tylyyn ja ikävään sävyyn, vaikka juuri hänen työtään aioin helpottaa, ja toinen olisi ollut valmis perumaan omat iltapäivän ohjelmansa ja tekemään iltapäivän vastuuvuoron, jossa lopulta minua auttoi se kolmas, joka myös oli puolikuntoisena töissä... Hädässä ystävä ja luottotyökaveri tunnetaan.

No, vietimmehän me Elinan-päivää pitkolaskiaispullien kera, eli pullasiivun päälle hilloa ja partavaahtokermaa. Nam, maistui se pulla melkein kuin viipurinrinkelit aikoinaan markkinoilla.

[Leena]

Olet sinä sitkeä lotta kanssa Saukkis. Minä en mitään niin inhonnut kuin olla sairaana työssä, sitten kun todettiin ja yksi väikkärintekijä toisella foorumilla kertoi, kemisti sitten, että on havainnut kuumeennousun ja viremian ja aivojen irritatiivisten tilojen yhteyden hän, niin sovittiinkin etten sairaana mene. Työterveyshuollossa neuvottiin näin, jonnekka itse,  ettei jää epäselvyyttä retuutin pomonkin. Siellä meni perille muttei jättänyt muistijälkeä häneen. Oli vihainen,  ja keuhkokuumeesta hän raivostui lopullisesti.

Hän oli outo muutenkin. Minä en saanut osallistua tiimeihin enkä asua samassa kerroksessa. Ja minun piti tehdä toisten loppulausuntoja siellä itsekseni. Minä kun en välitä tuollaisesta seikasta, vaan pidin vain potilaista ja oli hyvät hoitajat ja parityönä vedettiin sitä työtä, ja sanoin sotkuisimmista että tehköön itse,   olen vasta nyt ruvennut vähän ihmettelemään.

Hän oli välillä todella mukava niinkuin silloin kun hän siirsi minulle yhden sairastuneen kaikki potilaat. Hän taisi vihata sairastuneita alaisia. Meillä kärsi välit alaisten kesken, tuli sotkua. Vähän hermostunut nainen ja tempoileva.



Pahuksenmoista se on, jos on sairastavaista sorttia, toisaalta kun kerran sairastaa kaikki viruiset on kolme vuotta terve. Sen verran niiltä menee kun luovat nahkansa ja karvansa.

[Leena]

Ai niin tänään. Sairastavaisia lapsia, auringonpaistetta ja hyvä olo. Kai sitten piti kahlata ne ikävät muistot läpi. Omituisia kirjoja kirjottavat. Uusia asioita tahtoisi eikä vanhoja homeisia muistoja.

Uskomatonta oikein. Kun pääsin niistä kirjoista tuli vapautunut ja huojentunut ja levollinen olo, kuin olisi taas oma itsensä. Omaa itseä nekin ovat mutta siis ei minua vaan minulle tapahtunutta jossa on suurehko ero. 

Docens käy kanssani sakramenttikeskustelua ja pistää terveisiä.

Naamakirjassa kuka käy, näkee syvällisen mietiskelevän, valppaan mutta kyselevän ja  ihmettelevän  koirankatseen. Terri ei muistuta Kerttua ilmeeltään. Siis Penan uusi koiruus.

[Pena]

Naamakirjassa kuka käy, näkee syvällisen mietiskelevän, valppaan mutta kyselevän ja  ihmettelevän  koirankatseen. Terri ei muistuta Kerttua ilmeeltään. Siis Penan uusi koiruus.

Kyselemme ja ihmettelemme toistaiseksi kumpikin, mutta kyllä se siitä vähitellen selviää, kuka on kuka.