No nyt on tilhiä

. Ilma vain helisee, kun pihalle astuu.
Omalla pihallani ei lintuja juuri näy, eikä edes ikkunoista. Vaikuttaneeko se, kun koko alueella on talviruokinta kielletty, ja viereisen omakotitaloalueen asukkaat ruokkivat sitä innokkaammin. Pihabongaushenkisesti kuitenkin havainnoin lintuja yhdistetyllä ulkoilu- ja kauppareissulla, jonka suuntasin lähikaupan sijasta seuraavaksi lähimpään, kun tiesin että lähimmästä on taaskin ykkösolut loppu. Se tunti siinä hissukseen kävellessä menikin.
Ensin bongasin niitä tilhiä, ja yhden räkättirastaan, joka nökötti matalassa pihlajassa pää yläviistossa kuin sen itselleen varaten ja sitä tilhiltä puolustaen. Tilhiparvi lensi puun läpi, mutta räksä ei hievahtanutkaan. Kaupan pihan lähettyvillä oli lisää tilhiä. Kaupan jälkeen bongasin sinisorsat vakiojorpakostaan ja punatulkkuparin sieltä missä niitä yleensä on. Sen sijaan käpytikka ei päristänyt eikä äyskinyt, vaikka niitä yleensä on siinä samassa paikassa. Vihervarpusia muutama kymmenen - lepän siemenet taisivat maistua - ja niitä puiden latvasta tihrustaessani iso räkättiparvi suoritti ylilennon; eivät ole siis vielä nekään kaikki häipyneet. Viherpeipot tuntuvat vähentyneen, piti ihan tehdä työtä jotta näki ne, ja varpusia tai pikkuvarpusia ei ollut lainkaan. Fasaania ei sattunut reitille, mutta yhden mustarastaan säikytin lentoon.
Variksia, harakoita, sini- ja talitiaisia näkyi tai kuului aina muutama, missä kohti sitten seisoikaan. Muutamat tintit jo laulusäettäänkin harjoittelivat.