Kirjoittaja Aihe: Tie kutsuu kulkijaa lauantaina 13.12 Kainuun opistolla  (Luettu 867 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 14779
    • http://www.samila.1g.fi
            Miesten adventtitapaaminen Mieslahdessa Kainuun Opistolla
          lauantaina 13.12.2014

Kymmenen vuotta sitten ensimmäisen miesten adventtitapaamisen aihe oli ”Tie kutsuu kulkijaa”. Adventin sanoma kutsuu meitä jälleen tielle, matkalle. Tällä kertaa kanssakulkijoiksemme saapuvat pian miehen iän saavuttava kulkuri Jaakko Löytty, monet reitit juostenkin taittanut eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti ja matkalle piispansauvalla varustettu Jari Jolkkonen.
Adventtitapaaminen on levähdyspaikka. Se sopii kaikenikäisille ja kokoisille miehille ja miesporukoille, ensikertalaisillekin - vaikkapa joulujuhlaksi. Ohjelma etenee alustusten, keskustelujen ja jouluisten virsien merkeissä.
HUOM! Pitkämatkalaisten toivomuksesta tällä kertaa uutta on mahdollisuus tulla mukaan jo perjantaina 12.12., jolloin aloitamme päivällisellä klo 16.00, minkä jälkeen pimeän laskeutuessa, otsalamppujen valossa biologi Vesa Hyyryläinen johdattaa pimenevään luontoon kuuntelemaan ja kohtaamaan luonnon ääniä. Mukaan saa tulla lyhytmatkalaisetkin.

Tule – ja kokoa porukkaa mukaasi – ilmoittaudu hetimiten (viim. 8.12. mennessä) Kainuun Opistolle p. 0207856833 kurssisihteeri@kainuunopisto.fi  Opisto perii tarjoiluista 35€ ja lisäksi kerätään 10€ päivän muiden kulujen katteeksi (yht. 45€).

OHJELMASSA SIIS:
Perjantaina 12.12. klo 16.00 alkaen majoittuminen päivällinen, jonka jälkeen biologi Vesa Hyyryläinen johdattaa pimenevään luontoon kuuntelemaan ja kohtaamaan luonnon ääniä. (Perjantaina 12.12. saapuville päivällinen ja yöpyminen 38€)
13.12.
Klo 10.00 Tukevat tulokahvit puuron kera: ”Puuro se miehen tiellä pitää!”
klo 10.30 Tervetulotoivotukset puolin ja toisin
klo 11.00 ”Tuuli työntää kulkijaa” Jaakko Löyttyä se on työntänyt 60 vuotta
klo 12.00 ”Elämän jäljet pientareelle piirtyvät”. Monenlaisia jälkiä sinne onkin piirtynyt, (elämän) maratoonarilla Anssi Joutsenlahdella
klo 13. 00 Kevyet taukokahvit tortuin
klo 14.00 Seurat
klo 15.00 ”Miten pysyn tiellä – Miehen elämän ojat ja allikot?” pohtii piispa Jari Jolkkonen
klo 16.15 JOULUPÄIVÄLLINEN kaikilla mausteilla
klo 17.30 Jätkänkynttiläkirkko Opiston lähimetsässä.
Järj.Herättäjä-Yhdistyksen Itä-Suomen aluetyö, Kainuun Opisto
Ps. Vaikka varsinainen ohjelmapäivä onkin lauantai, niin lähtekääpä joukolla matkaan jo perjantaiksi! Ja sunnuntaina on mahdollisuus osallistua vielä Paltamon kirkkoherra Esa Oikarisen virkaan asettamiseen, minkä toimittaa piispa Jari Jolkkonen.
                 
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi