Miksi ajattelemme itseämme? Eikö pitäisi jakaa osaksemme tullutta onnea muille?]
Niin, miksi sinä ajattelet itseäsi?
mielestäni lähimmäisen rakkautta Lutteerus halusi tuoda. Uskon sijaan rakkaus.
Ehkä noin on ollut mutta aika onnistuneesti se luterilaisten opetuksesta on kadonnut. Uskoahan sitä tuputetaan kaikkeen ratkaisuna. Pelastuminen on elämän tärkein asia, ja kun uskoo niin pelastuu eikä siinä ole rakkauden teoilla mitään virkaa. Myöhemmät protestantit vielä lanseerasivat sen
henkilökohtaisen vapahtajan, ja se on ujuttautunut luterilaisuuteenkin. Ja se itse saatu hyvä jota muille halutaan jakaa on juuri se uskon kautta pelastuminen ja henkilökohtainen vapahtaja.
Eräs katolinen työkaverini sanoi aikoinaan, että Luther suoritti uskosta puhdistamisen. En tiedä, mitä hän tarkoitti?
Aika käsittämättömältä kuulostaa. Eihän ketkään korosta sitä uskomista niin kuin luterilaiset. Katolilaiset ainakin katekismuksessaan näkevät, että ihminen voi uskoa tietämättään, että ihmisen sydämessä voi olla pyrkimystä ja kaipuuta kohti Jumalaa, ja jo tämä voidaan lukea eräänlaiseksi uskoksi, vaikkei ihminen olisi kasteen kautta kristitty tai vaikka tietoisesti kieltäisi Jumalan. Olisiko tällainen uskomisen mahdollisuus sitten nykyisestä luterilaisuudesta puhdistettu?
Tietysti aika oli eri, ja katolinen kirkko on muuttunut niistä päivistä sekin. Uudistusliikkeitä sielläkin ilmeni, osaksi vastauksena Lutherin ja muiden protestanttien toimille. Tuntuu että tämä jää monilta luterilaisilta kirjoittajilta huomaamatta. Rakkautta uskoa tärkeämpänä olen enemmän nähnyt katolilaisten kirjoittajien tuovan esiin. Mutta ne nyt tietysti ovat vain kirjoja, ei sen kirkkokunnan todellisuutta (jota en tunne).