Ylpeydestä ( ja nöyryydestä )

[Riitta-mummi]

Enimmäkseen, täälläkin, korostetaan ylpeyttä ja etenkin ylpeilyä synniksi. Sitähän se perimmältään lienee. Lähtöisin Saatanasta ja sen juonista.
Kun rippipappi kehoitti olemaan ylpeä lapsenlapsestani, myönsin. Olen, olemme koko suku, kuten muistakin jälkeläisistämme ainakin silloin kun he ovat onnistuneet jossakin.
Onko siis väärää ja oikeaa ylpeyttä. Onko esimerkiksi itsensä hyväksyminen sitä ? Onko se ettei yritäkään muuttaa luonteenpiirteitään vaikka se olisi kuinka suotavaa.
Onko sekin, että rakastaa asioita ja kertoo siitä, ylpeilyä ?
Olen koko aikuisikäni saanut tuntea, että en kelpaa tällaisena.  Kuitenkin Jumala rakastaa minuakin, uskon niin.

Nöyryydestä jatkan toisella kertaa.

[Pena]

"Nuorukaisten ylpeytenä on heidän voimansa, vanhusten kunniana harmaat hapset." Onko tässä Raamatun sananlaskussa sekin ajatus, että ylpeys on jotain ihmisen itsensä kehittämää, mutta kunnia ympäristön hänelle osoittamaa? Ylpeilemällä aikaan saatu ylpeys on pahasta, kunnioituksesta nouseva kunnia on arvokasta. Kehotetaanhan meitä kilpailemaankin toistemme kunnioittamisessa. Loppujen lopuksi kaikki kunnia kuuluu toki Jumalalle.

[Riitta-mummi]

Onko onnellisuudella ja ylpeydellä vissi ero ? Isänmaa? Urheilusaavutukset ? Ammatissa onnistumiset ? Lapset ?
Onko ryhdikkyys ylpeyttä ?

[vn]

Mielenkiintoinen aihe uudessa ketjussa.
Haluan osallistua, tällä hetkellä minusta ei siihen ole.
Minun pahimpia syntejäni ei liene ylpeys, vaan itseni häpeäminen ja aliarvioiminen. 

[vn]

Ryhdikkyys ei ole missään tapauksessa ylpeyttä, luulisin näin.
Eikä kiitollisuus, eikä terve itsetunto, eikä urheilijan riemu voitosta...
Toisten aliarvioiminen ja halveeraaminen on "pahemman luokan syntiä"...en tiedä minkä nimistä??
Minkähänlainen ylpeys on vääränlaista??

Tuollainen kysymys tuli mieleen...voiko jälkipolvea "hemmotella pilalle"..."kehua liikaa"...tuskin...
jos puhutaan vauvasta 2-vuotiaisiin...siinä iässä kai pitäisi huolehtia että "tunneakku" on täysi..   

[seppos]

Adventtivirsi 7 4.s säkeistö "Nöyryyttä hiljaisuuttaa Jumala rakastaa" Mitä minulle sitten jää? Onneksi teksti ei ole Raamatusta.

[Riitta-mummi]

Adventtivirsi 7 4.s säkeistö "Nöyryyttä hiljaisuuttaa Jumala rakastaa" Mitä minulle sitten jää? Onneksi teksti ei ole Raamatusta.

Sinäpä sen sanoit !  Tätä vaatimusta ( ihmisten ) emme kaikki jaksa vastoin luontoamme noudatta. Yrittäminenkin on vain teko-sellaista.
Nöyryys Jumalan edessä on toisenlaista. Hiljentyminenkin on muuta kuin suun kiinni pitämistä. Kun Jumala puhuu se hiljentää.

[öppiäinen]

Onko onnellisuudella ja ylpeydellä vissi ero ? Isänmaa? Urheilusaavutukset ? Ammatissa onnistumiset ? Lapset ?

Pelkään, että se ero on aika liukuva, helposti lipsahtaa onnellisuus vääränlaisen ylpeyden puolelle.
 
Lasten merkitys taisi Raamatun aikoihin olla vähän toinen kuin nykyisin, iso lapsilauma oli ilmanmuuta selvä ylpeilyn aihe, tarkoitti että on saanut siunausta osakseen ja merkitsi hyvää sosiaaliturvaa vanhoille päiville.

Itse en osaa olla ylpeä suomalaisten urheilusaavutuksista. Enhän minä siellä kentällä ole ollut huhkimassa!

Minulla taitaa olla ongelmat enemmän kateuden ja häpeän puolella kuin ylpeilyssä. Tuntuu ettei oikein ole mitään, millä ylpeillä. Enpä taida kovin onnellinenkaan olla.

[malla]

Ajattelisin että jos on nöyrä ihminen niin elämän kolhut ja pettymykset eivät niin paljoa kolhaise kuin ylpeää ihmistä.
Jeesus on esimerkki nöyryydestä, meni ristille saakka Isän tahdon mukaisesti.
Ja sanoi:

Matt. 11:29
   
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

-Aika hienoa on / olisi jos löytäisi levon sielulle.
___

Olen kuullut tälläisenkin sanonnan:

"Olen niin nöyrä että olen oikein ylpeä siitä"
Voi olla vitsiksi tarkoitettu mutta voihan se ehkä noinkin joskus olla.

Nöyrä ihminen ei taida tehdä itsestään kauheaa numeroa jos ei arvosteta, huomioida tmv.

-Ihan tälläisiä haja-ajatelmia vain ykskaks tässä.

[vn]

Jaa, oisko noin? Minua kyllä kolhut ja pettymykset kolhaisee, vaikka en mielestäni ole ylpeä...
Mutta mulla on varmaan se että olen erityisen herkkä ja heikko.
Tai sitten olen kuitenkin "aika tasainen", vaikka välillä sisuksissa myllertää.

[malla]

Niin, kyllä elämisen kolhut tuntuu kipeiltä toki.
Ehkä yritin sanoa että nöyrä kuitenkin selviää niistä paremmin kuin ylpeä...tai jotain sen tapaista ajatusta kai yritin jäljittää.

[vn]

Juu, tuon ymmärrän...ylpeä putoaa korkeammalta

[Pyryharakka]

Voiko olla kahdenlaista ylpeyttä. Sellaista tervettä ylpeyttä ja syntistä ylpeyttä. Kun olen ylpä Tiitistä, se on aikalailla sama asia, kuin että olen onnellinen hänestä ja hänen ominaisuuksistaan, luonteenpiirteistään, ulkonäöstään... Jos olisin sitä mieltä, että on minun ansiotani, että Tiiti on tuollainen, tuntisin olevani väärällä lailla ylpeä. Siis en voi ottaa ansiota tai kunniaa hänen ominaisuuksistaa tai menestymisistään. Kunnia kuuluu Jumalalle.
Minusta vääränlainen ylpeys lähtee itsekyydestä, itsekorostuksesta ja kunnian keräämisestä itselle.

Oikea nöyryys on hyve ja kaunista. Mutta nöyristely, tai nöyryyteen kätketty martyyriys ei ole kaunista.

[malla]

Mielestäni sanoit naulankantaan.

Itsekin olen onnellinen lapsistani monin tavoin.
Iloitsen heistä ja kaikesta mistä hekin iloitsevat.

Ja nöyristely on aika ikävää, se ei ole nöyryyttä...vaan melkein kuin vastakohta.

[malla]

Olisiko tietynlainen nöyristely sukua mielistelylle ?