Auringonlaskun ja iltaruskon valoviljaa,
Ja kutsun mereltä kuulen.
Olkoon rannan hietasärkkä vaiti, hiljaa
Kun nostan purjeeni tuuleen
Vuoksi mahtava kuin unessa voimaansa myöntyy,
Ei vaahtoakaan siinä näy
Kun merten syvyyksissä vaiti voimaansa se myöntyy
Ja sitten kotiinsa käy.
Hämärissä illan kanteleen soi kieli
Kohta pimeys voittaa
Pois kaipuun kyyneleet ja surumieli
Kun lähtöhetkeni koittaa
Kodistani, ja synnyinseudustani kantaa
Luode minut matkan taa
Vaan tiedän, kapteenini kasvot silmissäni hohtaa
Kun enää näe en rantaa.
Tennyson ( luulen ).
