Ei kun ei mitään.
Minä annoin palautteeni jo.
Haluaisin nyt hypätä alkuun ja tietää, mikä kirkko omasta mielestään ylipäänsä on. Sillä on hyviä toimijoita ja funktioita, kuten ekumenia, se tuntuu sujuvan hyvin. Ulkomaanapu, johon useat luottavat. Joku kyllästyy pentikäis-Antin jankutuksiin, toinen ei. Mutta sekin sillä on. Diakonia toimii.
Kun ei edes tiedä, mille sitä strategiaa rakennetaan - siis kuinka kirkko itse itsensä näkee tai määrittelee ja mihin se siis tarvitsee strategian? Eikö koulutustarvekin vähän riipu siitä kysymyksestä? Olen väsynyt tuohon hokemaan, että moniääninen. Moniääninen mikä? Kuka siellä on äänessä? Eikö pitäisi puhua monimielipiteisestä?
Kai siellä neuvottomia ollaan.
....................................
Kyllä se messu noin määritelmällisesti on tapahtuma, jonka tarkoituksena olisi olla tärkein yhteinen tapaus, kuinkase koetaan on toinen asia. Kuka nyt 16-vuotiaana kokee muun kuin nuortenillan tärkeimmäksi,
No, jos sinne ei mennä, sinne ei vain mennä. Joensuussa näki, kuka saarnaa, siitä, paljonko rappusten alapäässä oli fillareita ja autoja. Siis toimituksen toimittajalla näytti olevan merkitystä.
Mutta Tuomasmessua ei ainakaan Helsingissä vietetä kuin yhtäällä, joten sen saama suursuosio on varsin näennäinen. Sellaisesta paremmin tunnelmamessusta kliinnostuneita saapuu koolle jokaisesta Helsingin seurakunnasta. Hiemannhan se muistuttaa Herättäjän kirkkopyhää - jonka senkin suosioo riippuu siitä, kuka saarnaa. Tai sattuuko sama kahteen seurakuntaan. Tai onko keittolounas perään.
Se Sepposin seurakunnan pysyväiskahvi vain mielestäni kuuluu arjen strategiaan - kun nyt saan kuulla mille sitä tehdään.
Dosentti, mainitsinko, protestoi, hän lupaa pusyä hyppimättömänä mutta kaipaa ruumiillisuuttaan.