Samoin oma nurja puoleni oli vähän sinnepäin, lisäsi päättelin sovinnolla langanpäät - en muistanut, pisteltiinkö ne suotaan vai vinoon. Joskusd tekisi mieli kokeilla uudelleen, se oli aika rentouttavaa puuhaa, vaikken saanutkaan kuusenoksista näköisiä. Äitini löysi vanhan koulussa ommellun koruliinan, jossa harjoiteltiin eri pistoja, evakuoin sen, ja olen tuuminut että siitäkin voisi katsoa pistomalleja. Sen tyyppistä pohjakangasta saattaisi löytää helpommin kuin sitä valkaisematonta pellavaa. Niissä ristipistoissa oli lisäksi silmiä rasittava langanlaskeminen, opin ne niin että neljä lankaa aina yhden alle molemmin päin. Sukankudin sujuu niin että voi keskittyä muuhunkin. Neljäätoista paria en taida ennättää, mutta muuan joulunalusviikkona saapui hätätilahälytys, ja väkersin yhtenä viikonloppuna kahdeksan. Kyllä oli sormet jäykät sen jälkeen.
Totesin että naapurikirkolla kutovat sukkia ja lapasia, mutta kehtaako sinne mennä, kun on nämä omat priorisoitu, ja ne kutovat siis oikein hyvcään tarkoitukseen, jaettavaksi kodittomien yössä, jollainen Helsingissä toteutuu kerran syksysdsä. Usein olen miettinyt itsekin, kun satsaan omiin, kuinka meillä kuitenkin on kaikkea, ja sitten joillakin ei edes kattoa pään päällä.
