Täällä tosin on tapahtumaosio, siltä varalta, ettei kukaan osu lukemaan, ja kun perustan tämän nyt pitkään mietittyäni enkä enää kysele että perustaisikohan. Perustan ompeluseuran.
Leenan luokse saisi sitten tulla perjantaina iltasella siinä puoli seitsemän hujakoilla. Tarkoitus on käynnistää ompeluseura. Saa tehdä omia joululahjoja tai kuka tahtoo, vaikka oman seurakuntansa jonkin piirin myyjäisiin. Minä ilmoitan tämän näin julkisena kutsuna kaikille. Ellei kukaan tule, ompeluseurailta pidetään joka tapauksessa.
Ottaisitte sitten siikkarit mukaan. Jos kuka tahtoo, saa tuoda hyväksi havainneensa kirjan tms jota voimme lukea vuorotellen ääneen jonkin aikaa. Jos kenellä on kysymyksiä, saattaa joku tietää seikasta. Minullakin on jossain Porkolan saarnoja, en tosin tiedä, missä tarkkaan ottaen.
Myös spontaani puhe sallitaan, muukin, kuin seurapuheet.
Myös miehet saavat tulla ja jos joku harrastaa vaikka puukäsiöitä, saa tehdä, minä lakaisen sittemmin. Usea mies osaa/oppii neulomaan ja saattaa valmistaa joululahjoiksi pannulappuja. Tai kimpassa jonnekin arpajaisvoitoksi torkkupeiton 10x10cm palasista. Jos tämän tekijöitä löytyy, voimme lahjoittaa jämälankoja, suosittelen puikkokokoa 5. Niinikään saa askarrella vaikka pannunalusia, tarvikkeita saa askartelukaupoista. Höyläpenkkiä yms ei valitettavasti minulla ole.
Ja musiikkia tai vanhoja Herättäjäjuhlilta voimme kuunnella, tosin soittimeni ei pyöritä niitä. Jos kuka toivoo niitä voisi tuoda soittimen, eikä niitä ole kuin yksi. Mutta on muita hyviä levyjä, tosin olen lahjoitellut paljohkosti sisarenlapsille. Jäljellä on kaikkia.
Osoite on Soidintie 14 C 15. Tänne löytää helposti, K, I, N, junat, bussit 78, 520, 519, 70T, 73 ainakin. Tarkastakaa tuo 73 sentään. Uimahallin vieressä on maksullinen parkkipaikka, auton saa jättää kadulle myös. Ja siis Malmilla. Tarjoan teetä ja kahvia ja koetan hommata kilopullaa, uuniin ei voi nyt luottaa.