Espoon juhlille tempaisin ensimmäisen puhtaan t-paidan pinosta unisin silmin, ja totesin kentällä että kyseessä oli minun retro-che -puseroni. Siis se kuva suurella edessä, jossa Che Quevara aina nähdään - se ainut jossa hän ei hymyile ja takana punatähtiä ja muistaakseni jotain el pueblo unido jama sera vencindo... se katosi minulta sitten... . Jalassa oli polvarit ja sandaalit että sillai.
Mutta minä linjalleni uskollisena tuhersin pukukooditekstiä nukkumispalstalle, on siellä onneksi uniasioitakin minulta...
Minä taas pähkäilen, pukisinko kerrankin körttipuvun matkalle. Se on minulle tosi suuri kun olen laihtunut eikä Sadetta kerennyt pienentää - ei kai, kun minä toissapäivänä kysyin - mutta siis miellyttävän väljähän se on. Tosin siinä menisi koodi hiiteen, kun lähtisin kumminkin urheilusandaaleissa. Rypistyyhän se matkalaulkussakin, ja kun se nyt kerran on. Olen sitä pukua mietiskellyt, ja siitä on minulle tullut joku kohtuullisuuden ja vapauden symboli. Vähän kuin 7o-80-luvun opiskelijaunivormu. Sammarit ja college joka oli varustettu pikkuisella tiedekunnan logolla, sitä pidettiin kunnes hajosi päälle, jonka jälkeen hankittiin uusi. Jokin - ei huolta vaatetuksesta - tiivistyy kai sitten siihen. Ei ikinä tarvitsisi miettiä mitä pukee päälle.