Tuo uutinen ensin laitoin hieman takajaloilleen. Sitten kun katsoin videopätkän, mieli vähän muuttui. Siis asia oli sovittu ja harjoiteltu papin, vihkiparin ja morsiusneitojen yms. kanssa. Siis pappi ei siinä sooloillut, muuta kuin sen käytävän mitan.
Tämä menee mielestäni samaan sarjaan niiden kanssa, jotka haluavat tulla vihityiksi kuumailmapallossa, sukellusveneessä, vuoren huipulla ym. ihmeellisissä paikoissa, vain siksi, että häät olisivat ihan oman näköisensä ja taatusti erilaiset kuin kavereilla.
Samaan kategoriaan pistän ne hääparit, jotka haluavat hyvän näköisen papin vihkimään.
Näitä tälläisiä erikoishäämeininkejä ei mielestäni voi verrata jumalanpalveluksiin, eikä kirkossa hiljentymiseen. Eihän tavallisessa luterilaisessa vihkimisessäkään tarkoituksena ole, että vieraat menevät hiljentymään kirkkoon. Tarkoitus on vihkiä pari Jumalan kasvojen edessä. Siihen kuuluu musiikkia ja puhetta, ei pelkää hiljaisuutta ja hyminää.
Toisaalta pitäisin kyllä fiksumpana, että vihkiminen olisi vihkiminen ja tanssit sitten päälle. Mutta en olisi kieltämässä tällaista vihkimistä niiltä, jotka sellaista haluavat, mikäli kaikki osapuolet ovat ideasta yksimielisiä.