Nyt tarvitaan tukea, työtä ja liikettä siihen, että piispanistuin ja kapitulin hallinto säilyy Lapualla! Jaa että miksikö? Niiden virsien ja puheiden takia, joita Lapualla on ymmärryksellisesti ja tosissaan veisattu ja kohtikäyvästi ja pelkäämättä ääneen sanottu lähes 200 vuoden ajan. Jos joku körttifoorumisti jää nyt miettimään sitä, että laittaako nimensä, niin kehotan lukemaan vaikkapa viisiosaista Heränneen kansan vaellusta sekä ja N. G. Malmbergista tehtyä elämäkertaa Palava kynttilä. Lapualaiset ovat veisanneet aina, niin sodassa kuin rauhassa, niin ystäväkodista lähdettäessä kuin vaikkapa teatteriesityksen jälkeen. On tässä kai kysymys myös siitä, että voiko tietynkokoinen kaupunki olla ison asian pääpaikka. Kyllä voi. Hiippakunta on toiminut Lapualla mainiosti tähänkin asti, miksei se muka voisi toimia jatkossakin!?

Osoite:
www.adressit.com Lapuan hiippakunnan puolesta. Olen ilokseni nähnyt ko. adressin allekirjoittajissa useita tältä foorumilta tuttuja nimiä. Toivon nyt lisää nimiä kyseiseen adressiin. Nyt heränneet toimeen, monet suruttomatkin ovat jo kakistelematta nimensä laittaneet - Lapuan hiippakunnan puolesta!
