Jotakin suhteessa vanhempiini on mennyt pieleen niin varhain, ettei minulla ole ollut oikein edes tunnetta, että tarvitsisin heitä. Aikuista seuraa olisin kyllä tarvinnut, mutta hakea sitä vanhemmistani olisi ollut sama kuin olisin repinyt itseni kappaleiksi.
Aineellista puutetta ei ollut, mutta vanhemmistani toinen oli rahankäytön suhteen aika huikentelevainen, juuri sellainen kaikki-mulle-nyt-heti -tyyppi, josta nykynuorisoa syytetään, ja tämän takia oli kyllä taloushuolia, joita jo lapsena jouduin kuuntelemaan.
En tiedä oliko koti hyvä, väkivaltaa jouduin näkemään, joskaan en itse ollut sen kohteena. Kuria ei kummemmin pidetty meille lapsille, mutta olimme kyllä ilmankin suhteellisen järkeviä. Minä myös niin itsepäinen, että ei mikään kurinpito kumminkaan olisi toiminut. Ehkä jonkinmoinen vapaus omien asioiden tekemisessä ja kokeilussa olikin kotonani parasta. Arvostan myös sitä, että kaikenmoisia kotiaskareita pääsi pienestä pitäen tekemään; ei passattu piloille eikä ylisuojeltu.
Oikeastaan kotonani kasvatusta tms. olisi eniten tarvinnut toinen vanhemmistani. Minun on edelleen mahdotonta kunnioittaa häntä. Suhteeni kumpaankaan vanhempaani ei ole mitenkään lämmin, tunnen oloni heidän seurassaan kiusaantuneeksi ja toivon että pääsisin pian pois.