Uskovien ylöstempaus -kehitelmä on varsin myöhäistä perua, 1830-luvulle sen synty usein sijoitetaan. Sen juuret ovat angloamerikkalaisessa herätyskristillisyydessä. Idean kiehtovuus perustuu varmaan siihen, että se tekee fyysisesti selvän eron "meidän" ja "heidän" välillä. Kun uskoo lujasti "meidän" ylöstempaukseen, saa lohtua ajallisessa elämässä, vähän niin kuin Seitsemässä veljeksessä yöllistä näkyään muisteleva Simeoni:
Juhani. Se isolukija paimen-ukko, se puna-silmä, liuhaparta Tervakosken Tuomas, silloinen kumppanisi karjassa, saattoi sinun vähän kaistapäiseksi; ja siinäpä se kipinä.
Simeoni. Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään!
Tuossa tilanteessa diplomaattinen Tuomas ei päästä kiistaa alkamaan vaan ohjaa keskustelun turvallisemmille urille:
Tuomas. Mutta tuossahan on kuusi, josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen; ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä.
Ylöstempaus-ajatus aiheuttaa myös ahdistusta ja sitä myöten uskonpinnistystä - entä jos vierestä viedään ja minä jään vaivan aikaan? Tälläkin foorumilla on joku muistellut, miten lapsena pelotti yöllä, että aamulla huomaa muun perheen hävinneen taivaaseen ylöstempauksessa ja yksi syntinen lapsi vain on jäänyt maan päälle.
Oppineet teologit selittäkööt lisää, lähden tempaaman puu- ja metallijätettä hyötykäyttöön.
Mt