Osmolla aiheellista asiaa. Puhun tuosta vähän ylempänä olevasta vetoomuspyynnöstä.
Linkki näyttää vievän Jouko Mäki-Lohiluoman sivustolle - hänellä on hieman oma lehmäkin ojassa, mutta se ei muuta sitä tosiota, että nyt esille otettu asia on todellinen, nyt tarvitaan muutosta. Monipuolisen musiikin eliminoivat soittolistat ovat totta. Niiden on poistuttava.
Olen itsekin törmännyt usein nyt Osmon tähän ketjuun esille ottamaan vetoomusasiaan viime vuosina - olen sekä lehtitalojen pyynnöstä että omasta ehdotuksesta saanut haastatella useita laulaja-lauluntekijöitä, ja soittolista-asia on tuon tuosta tullut haastatteluhetkinä esille.
Kuinka upeata olisi - ja todennäköisesti ja ainakin toivottavasti taas joskus on - että näkemykselliset iskelmät, oivaltavat virret, ja puhuttelevat kansanlaulut tulevat mahdollisimman monipuolisesti radioiden kautta korviimme.
Nimi vetoomukseen on isänmaallinen teko ja kansanvaltaa parhaimmillaan. Jokainen meistä tarvitsee kuultavaksi lauluja, joissa on sielulle rakennusta - ja sellaisia lauluja tehdään useammin kuin niitä saamme kuulla!
Seuraava vaihe olkoon siten tuhansien ihmisten marssi YLE:n soittolistapäällikön työpaikalle, vai kuinka? Joka tapauksessa: älkäämme hellittäkö ennen kuin oikeus voittaa ja demokratia kukoistaa.