Suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että hyväksymme kaiken mahdollisen poikkeavan, mitä vastaamme tulee.
Kyllä sana "suvaitsevaisuus" tarkoittaa nimenomaan suvaitsevaisuutta. Se ei tarkoita mitään muuta.
Suvaitsevaisuus on mielestäni pseudoversio (tai kuin valhevehnä vehnäpellossa) lähimmäisen rakastamisesta. Oletetaan, että samassa rapussa asuu hyvin suvaitsevaiseksi itsensä määrittelevä ihminen NN ja sitten hänen naapurinsa PP, joka taas arvostaa enemmän lähimmäisen rakastamista, siihen kun Mestarimme Jeesus häntä kehoittaa.
Rapussa asuu hyvin alkoholisoitunut mies AA, jonka elämäntavat välillä saavat asukkaat hiiltymään. Suvaitseva NN yrittää suvaita. Hän yrittää ymmärtää. Hän yrittää kestää sitä, että jonkun vieraat elämöivät yöaikaan, vaikka se koville ottaakin. Mutta suvaitsevaisuuden nimissä on venyttävä.
Oletetaan, että tuo PP on nyt vaikka körtti (vaikkei se ole oleellista). Hän on vanha nainen, joka uskollisesti ilta- ja aamurukouksessaan muistaa tuota naapuri AA:ta. Ehkä AA Jumalan suuresta armosta saisi vielä nähdä päivän, jolloin hän voisi todeta: "nyt minulta ei enää puutu se yksi ja sen mukana kaikki, kuten ennen. Tunnen Kristuksen rakkauden sisimmässäni."
NN
suvaitsee menestyksellä, ei valita mihinkään AA.n elämäntavoista, ei isännöitsijälle, eikä poliisiin.
Mummo PP ei kyllä suvaitse sitten yhtään juopottelua eikä öistä metelöintiä, sen hän on sanonut kerran ihan suoraankin AA:lle.
Eikö lähimmäisen rakastaminen ja sen mukainen järkevä toiminta ole enemmän kuin pelkkä aikamme ykkösihanne, suvaitseminen?