Kristityn näkökulma

[Pirska]

Uutisista tulee vastaan aivan käsittämättömän raakoja tapauksia. Tänään mm. uutinen, jossa kerrotaan, kuinka 13 -vuotiaat tytöt pahoinpitelivät raa'asti samanikäisen Toijalassa.

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/13-vuotiaat+tyt%C3%B6t+pahoinpiteliv%C3%A4t+raaasti+samanik%C3%A4isen+Toijalassa/a1305546716628

Jos asiaa tarvitsisi ajatella ainoastaan uhrin kannalta, niin se olisi melko yksinkertaista. Mutta kun pitää ajatella myös tekijöiden kannalta, eli tällä kertaa alaikäisten tyttöjen kannalta, mietityttää tosissaan, mikä olisi kristillinen tapa suhtautua siihen. Mikä olisi viisainta jatkon kannalta, jotta tämmöinen ei toistuisi.

Suututtaa senkin takia, että ihan vasta näytettiin, kuinka järkyttävään kuntoon oli joutunut hakattu bussikuski, pienten lasten isä.
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32008932

[Pirska]

Varmaan tehokkain ase tämmöisiä tragedioita vastaan olisi ennaltaehkäisy. Siispä voimme miettiä, mitä näiden tyttöjen kohdalla olisi pitänyt tehdä toisin / minkä asioiden olisi pitänyt olla toisin, että näin ei olisi tapahtunut.

Miten lie maailman sivu, mutta ainakin omasta lapsuudestani muistan, että pojat ne enemmänkin käyttivät fyysistä väkivaltaa ja tytöt taas verbaalista väkivaltaa.

Lisääkö tämmöistä käyttäytymistä se, mitä uutisoidaan yleensä rikoksista? Rikollisilla on oikeuksia ja taas oikeuksia, syytetyn ei ole pakko puhua totta. Jos ei ole riittävän selvää näyttöä, niin ketään ei voi vangita, vaikka näyttöä voisi toisesta näkökulmasta olla aivan ilmiselvästi. Alaikäisillä ei ole rikosoikeudellista vastuuta, sosiaaliviranomaiset käsittelevät asian. Onko sosiaaliviranomaisilla riittävän tehokkaita keinoja puuttua tämmöiseen?

Pakostakin tekee mieli kysyä, kuinka näitä pahoinpitelijöitä itseään on kohdeltu. Onko heitä kuunneltu, onko heitä kohtaan osoitettu empatiaa, tuntevatko he itsensä tärkeiksi?

[Jampe]

Mielestäni tällaiseen ei tarvita mitään erityisesti KRISTILLISTÄ näkökulmaa, vaan asia on hoidettavissa maallisen lain ja miekan avulla. Kun meillä ei ole voimassa Hammurabin laki, niin olisi kiireesti säädettävä laki (ja jos sellainen jo on, niin sitä olisi nyt käytettävä) -joka sallisi langettaa pitkän ehdottoman vankeustuomion tytöille odottamaan täysi-ikäisyyttä. Lisäksi tietenkin korvaukset.

[maisakai]

Toivottavasti joitakin riittävän rankkoja seuraamuksia tulee, vaikkeivat tekijät olekaan rikosoikeudellisesti vastuullisessa iässä. Yhteiskunnan on osoitettava, että tietyt säännöt ovat ehdottomia. Paljon on luultavasti mennyt jo pieleen, kun lapsi kykenee moiseen väkivaltaan, mutta kaikkien kannalta on välttämätöntä, että asiaan puututaan ja yritetään korjata suuntaa nyt heti. Onkohan tällaisessa tapauksessa huostaanotto mahdollinen? Vaikea kuvitella, että nämä lapset voisivat yhdessä jatkaa esim. koulunkäyntiään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuinka voidaan korjata uhrin turvallisuudentunne ja taata hänen elämänsä jatkuminen mahdollisimman tasapainoisena? 

[maisakai]

P.S. En usko, että tarvitaan erityistä kristillistä näkökulmaa. Kaikki tapauksen osapuolet tarvitsevat apua. Tällaisia tapauksia ei pitäisi ollenkaan sattua!

[Viisveisaaja]

Minusta kristityn näkökulma on aina olemassa ja sille tulisi myös antaa tilaa.
Eli jos katuu, niin saa anteeksi, kuten me Jumalalta, vaikkakaan me emme näe kuin Jumala.

Sitten on vielä sellainen asia, että mitä kovemmat tuomiot, niin sen kovempi yhteiskunta.
Jotenkin kovat tuomiot ei tee rikollisista kuin kovempi.

Tietysti rikoksista tulee saada tuomio, mutta tuomioon tulisi ottaa huomioon kakenlaisia asioita j siksi kai meillä onkin toi lakitupa jossa asioita mietitään kantilta jos toiselta ja katsotaan myös onko ensikertalainen ja muuta sellaista.

[armonkerjäläinen]

Tätä kristillistä näkökulmaa ja muuta yleistä ymmärtämistä on tässä maassa harrastettu viimeiset vuosikymmenet. Tulokset ovat näkyvissä. Kukaan ei näytä haluavan vastata mistään. Joten kallistuisin enemmän Jampen tarjoamien vaihtoehtojen puolelle.

[Leena]

Mielestäni Suomessa juuri ei ole harjoitettu järin kristillistä näkökulmaa oikein mihinkään, kuten oikean ja väärän erottamisen opettamiseen viime vuosina,. ja sisäinen asenne on muuta kuin se tyrmistyttävä tosiasia tekijöille että syistä seuraa jotain.  Eikä kristillinen näkökulma kai sentään ole sekään että painataan villaisella ja sanotaan että eihän tässä mitään pikkuenkelit, jos ette ens kerralla löisi ihan yhtä lujaa.  

Sitä itse mietin tässä miten tuo saataisiin näiden tekijöiden osalta tehokkaimmin loppumaan, kun entistä ei voi peruuttaakaan, eli vaikka herää mitä tunteita, vihaa nyt minussa ainakin, en ihan sen vihan perusteella ratkaisisi mitään.  Siis tajuamaan mitä tekivät,  sitähän ne pitäisi saada.  Eikö se mennyt niin niitten ´bussikuskin hakannetten poikien kanssa?  Toinen ainakin oli itkenyt kun oli tajunnut mitä oli tapahtunut, ja kun näytettiin valokuvia uhrista ja sanotaan että sinä teit ton, tai  jos voitaisiin, vietäisiin mukaan ja näytettäisiin sairaalassa, ja puhuttaisiin sitte, nähtäisiin edes mitä se lapsi on syönyt joka sen teki --- ja tahtosin minä sen vanhemmatkin kattomaan kasvattavien kättensä työtä.  Jos ne yleensä saadaan siksi aikaa lomalle linnasta tai Tervalammilta.  

Saada nämä nuoret todella pelästymään sitä mitä he tekivät -- jos ei se onnistu vasta sitten, mitä seuraa, sillä se ei jatkossa auta, kun tottuu rangaistuksiinkin.  Ja heitäpäs nuo linnaan. Siellä on ihan tiukka hierarkia ja oma arvomaailmansa, ja hakkaajat ja tappajat on ihan kermaa.  Mitä hyötyä ainakaan vakuuttaa tuon jälkeen että te ootte hei tosi kingejä?  Meridän yks ylilääkäri oli kerran ollu itte vankilalääkärinä, ja se oli mielenkiintosta kun se kertoili joskus niitä juttuja.  Raiskaajat on jostain syystä siellä kaikkien halveksimia ja pedofiilit myös, mutta jos ovat tappaneet tilanne ilmeisesti siis muuttuu, kunhan korostavat sitä tappamista. Romanit on kaikkein surkeinta kamaa jostain syystä...  no off-topic mutta olkoon.  

Pirska on oikeassa, tutkimusten mukaan runsas uutisointi lisää tekoja.  Mitä suurempi hälinä, sitä varmemmin toistuu.

[Pirska]

Itse asiassa kristityn näkökulmalla tarkoitin sitä, että samaistutaan enemmän kiusaajien kuin kiusatun vanhempiin. Jos joku toinen kiusaa minun lastani, ei minua haittaa, vaikka koko kylä tietää sen. Jos taas minun lapseni kiusaa jotakuta toista (siis paljon lievempi kiusaaminen kuin alussa mainittu), haluaisin, että ihan koko kylä ei tietäisi siitä. Haluaisin, että kiusaaja (minun lapseni) pyytää anteeksi ja korvaa aiheuttamansa vahingon ja että kiusaaja ja kiusattu saisivat asian sovituksi. Hyvä on myös, että kiusaaja ymmärtää tehneensä väärin ja katuu tekoaan.

Olen ymmärtänyt, että Suomen laki perustuu paljolti Raamattuun. Tietysti sitä on muokattu ajan kanssa. Jos ajatellaan, mitä Raamatussa puhutaan laista, niin aika kovaa tekstiä se on. Ymmärtääkseni siellä on ilmiselvää, että pahasta teosta tulee rangaistus ja korvausvelvollisuus.

Nyt vain sitten on näitä sosiaalitanttoja ja kukkahattutätejä, jotka hyysäävät liikaa väärintekijöitä. Toki heitäkin (väärintekijöitä) on ymmärrettävä, mutta ei väärällä tavalla niin, että he eivät opi mitään törttöilystään.

Se tuntuu myös ihmeelliseltä, että vankilasta on tullut semmoinen koulu, jossa opitaan lisää ilkeyksiä. Siellä tunnutaan oppivan kaikki oikeudet, mitä rikollisilla on ja niitä myös opitaan käyttämään hyväksi. Vartijat ja poliisit saavat olla tarkkana, mitä he saavat tehdä ja mitä eivät. Media riemuitsee suureen ääneen, kuinka POLIISIT ajoivat takaa autoa ja tuli vahinko, POLIISI ampui "viatonta" rikollista j.n.e. Poliisi ei voi tehdä mitään ennen kuin rikollinen on oikeasti miltei tappanut jonkun.

[Pirska]

Mielestäni Suomessa juuri ei ole harjoitettu järin kristillistä näkökulmaa oikein mihinkään, kuten oikean ja väärän erottamisen opettamiseen viime vuosina,. ja sisäinen asenne on muuta kuin se tyrmistyttävä tosiasia tekijöille että syistä seuraa jotain.  Eikä kristillinen näkökulma kai sentään ole sekään että painataan villaisella ja sanotaan että eihän tässä mitään pikkuenkelit, jos ette ens kerralla löisi ihan yhtä lujaa.  ---

Juuri näin!

[Syterskalet]

Toivottavasti joitakin riittävän rankkoja seuraamuksia tulee, vaikkeivat tekijät olekaan rikosoikeudellisesti vastuullisessa iässä. Yhteiskunnan on osoitettava, että tietyt säännöt ovat ehdottomia. Paljon on luultavasti mennyt jo pieleen, kun lapsi kykenee moiseen väkivaltaan, mutta kaikkien kannalta on välttämätöntä, että asiaan puututaan ja yritetään korjata suuntaa nyt heti. Onkohan tällaisessa tapauksessa huostaanotto mahdollinen? Vaikea kuvitella, että nämä lapset voisivat yhdessä jatkaa esim. koulunkäyntiään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuinka voidaan korjata uhrin turvallisuudentunne ja taata hänen elämänsä jatkuminen mahdollisimman tasapainoisena? 

Ihan sama mieltä maisakain kanssa.
Nyky-yhteiskunnassa on niin runsaasti huonoja virikkeitä, jotka voivat johdattaa heikot yksilöt ääliömäisiin tekoihin.

[maisakai]

On tosi hyvä asia, että kiusaamisesta - sekä koululaisten että aikuisten kesken - onalett avoimemmin puhua ja tilanteisiin yritetään puuttua entistä tehokkaammin. Nollatoleranssi on hyvä tavoite.

Monet näistä nykyajan nuorista väkivallantekijöistä vasta jälkikäteen tajuavat, mitä ovat tehneet, ja jotkut jopa ehkä katuvat (joko aidosti tajuttuaan teon aiheuttaman kärsimyksen tai itsesäälistä rangaistuksen takia). Miten voitaisiin puuttua potentiaalisten väkivaltarikollisten toimiin ennen kuin mitään vakavaa ehtii tapahtua? Kuinka tunnistaa, kuinka käsitellä?  Päiväkodissa ja koulussa yritetään puuttua aggressiivisuuteen, empatiakyvyttömyyteen ym., mutta usein lisäongelmana juuri näissä tapauksissa ovat yhteistyöhaluttomat tai jopa aggressiiviset vanhemmat, joiden toimintaa pitäisi myös päästä muuttamaan.

Valitettavasti taitaa olla niin, että lasten ja nuorten käytösongelmat ja raakuus ovat oireita koko yhteiskunnan sairaudesta.   

[Pirska]

Entäpä kristityn näkökulma kohdatessaan masentuneen ihmisen.

Muistan, kun kohtasin ensi kertaa masennukseen sairastuneen ihmisen. Tietysti ensireaktioni oli halu ilahduttaa häntä. Yritin aikani keksiä hänelle kaikkea mukavaa, semmoista, mistä olin kuullut hänen pitävän. Tulos oli +-0 (lue plus miinus nolla). Hän itki kahta kauheammin, kun yritin keksiä jotain oikein mukavaa.

Riittävän pitkään yritettyäni tulin siihen tulokseen, että en minä voi asialle mitään. Alkoi jo ärsyttää koko touhu. Tuli huono omatunto, että pitäisihän minun terveen ymmärtää sairasta ihmistä. Aikani painiskelin sen asian kanssa ja sitten luovutin.

Lopulta ajattelin, että pitäkööt minun puolestani niin ikävää kuin haluaa. Enää en yrittänyt yhtään mitään.

[mt]

Entäpä kristityn näkökulma kohdatessaan masentuneen ihmisen.

Kuunteleminen. Läsnä oleminen. Joidenkin konkreettisten taakkojen pois ottaminen, apu käytännön asioissa.

Mt

[Pena]

Syvästi masentuneen voimat riittävät tuskin syömiseen, puhtauteen ja nukkumiseen. Jos näissä elämän perusteissa voi olla apuna, voi joskus myöhemmin olla sen rohkaisun ja piristämisenkin vuoro.