Luin Leenan Puutarhajutut ja heräsin kiinnittämänn huomion myös omiin kasveihini oikein googlen avulla. Nyt olen hoksannut latvoa petuniat. Ne olivat suotuisan kevään ja sopivan kastelun johdosta venyneet aika pitkiksi. Kaikki ovat ruukuissa, ei amppeleissa, joihin rönsyily kyllä sopisi. Nyt toivon niiden tuuhenevan. Värejä on useita, yksivärisiä ja kirjavia.
Petunioita ja pelakuita ovat hoidokkini enimmäkseen. Yksi valkoinen koristetupakka on saanut seurakseen lobeliaa ja pienikukkaista , petunian näköistä hentovartista. Kuulin sen nimen ostaessani taimet, olisiko vaikkapa muurikello.
Ei ole. ( kirj.huom. )
Tomaattini on pukannut muutamia raakileita. Enimmäkseen se vielä kukkii. Olen ottanut osan lehdistä pois jotta raakileille riittää valo ja juotava.
Jos jokaisesta kukasta kehittyy tomaatti saan toista sataa hedelmää kolmesta taimesta.
Lohenpunainen pelakuu kukkii komeasti. Yhdessä taimessa on kymmenisen kukkavanaa ja liki sama määrä kukkapalloja.
Syreenipensaamme ovat vanhoja. Syksyllä ne leikataan alas.
Ruusunmarjoja on luvassa runsaasti. Aita kukkii komeimmillaan. Lehtikotilot syövät kuunliljojen lehdet reille, myös vuorenkilpi saa osansa mokomista lieroista.