Pappien naimattomuussääntö kehittyi vasta keskiajalla paavi Gregorius VII:n (1073-1085) aloittaman uudistusliikkeen myötä. Varhaiskirkon aikaan papit voivat olla - ja olivat - naimisissä, koska sitä ei pyhissä kirjoituksissa kielletty. 1100-luvulla osalta papistoa edellytettiin naimattomuutta. Näin perhe ei häiritsisi viranhoitoa eikä seurakunnan omaisuuskaan valuisi papin perillisille. Sääntö koski alttaripalveluksen toimittamiseen oikeutettuja pappeja. Ne papit, jotka olivat vastaanottaneet vain alemmat vihkimykset, voivat elää avioliitossa.
Uudistuksen läpivienti oli työlästä tuohonkin aikaan. Moni piispa oli perheellinen eikä siten voinut uskottavasti esittää vaatimuksia kaitsettavilleen. Pohjoismaissa - varmaan muuallakin - avioliittokielto oli muodollisesti voimassa, mutta papit elivät avoliitossa. Tätä todistavat Hemmingin ja Maunu Tavastin määräykset 1300- ja 1400-luvuilla, että papit eivät saaneet kasvattaa pesuettaan pappilassa ja kirkon varoilla. Ruotsissa perheellinen pappi maksoi tottelemattomuudestaan vuotuisen sakon - nykyisin sitä kutsuttaisiin varmasti huviveroksi.
Pappien avoliittojen hedelmät olivat tietysti aviottomia. Tästä aiheutui myös ongelmia, koska luonteva pappien rekrytointilähde oli tuolloinkin pappien pojat. Kun avioton poika ei kelvannut papiksi, vaikka olisi muuten pätevä ja sopiva, asia hoidettiin erivapausjärjestelyin. Erivapauden myönsi paavin kuuria. Vajaan sadan vuoden jaksolla 1449 alkaen erivapauksia myönnettiin kaikkiaan vuosittain keskimäärin 450. Tavalliseksi luostariveljeksi aviotonkin pääsi ilman erillistä anomusta, mutta jos mieli apotiksi, oli erivapaus hankittava. Sama koski nunnia: abbedissaksi havitteleva avioton tytär tarvitsi erivapauden. Tällaisia oli kyseisen jakson aikana noin 500.
Kuurian asiakirjojen tarkkuuden vuoksi voidaan edellä mainitusta aineistosta laskea, että noin 21 000 selibaattilupauksen tehneellä papilla oli vähintään tuo yksi lapsi. Suurin osa (noin 91 prosenttia) oli tavallisia pappeja, loppujen joukossa oli mm. satakunta piispaa, reilut 200 apottia ja ja satakunta kaniikkia.
Suomalaisia nuorukaisia joukossa on 22. Asukaslukuun suhteuttuna paljon anomuksia tuli Saksasta ja Iberian niemimaalta, vähän taas Ranskasta ja Italiasta, mutta ero voi johtua muustakin kuin aviottomien lasten suhteellisen määrän eroista.
(Lähde: Kirsi Salonen: Unohtuiko siveyslupaus. Kirkonmiesten seksuaalirikkomuksista ja niiden seurauksista myöhäiskeskiajalla. Kirjassa Taivaallista seksiä, s. 117-124)
Mt