Kauhean varmoja täällä eräät ovat niin kadotuksesta kuin pelastuksesta. Minä olen ajatellut, että siinä mielessä kun Jumalan pelko on missään mielessä hedelmällinen käsite niin se liittyy pelastukseen, ei niinkään kadotukseen. Kadotus on ansaittu, pelastus ei, pelastus tulee lahjana, kadotus, katoaminen on meille joka tapauksessa jo taattu. Me olemme kaikki kadotettuja - on vain yksi toivo muusta, eikä se toivo ole omasta toiminnasta mitenkään kiinni.
Itse olisin taipuvainen jättämään nämä asiat parempiin, suurempiin käsiin kuin omiini, enkä huolehtisi niin kauheasti kaikista muista, mikä antaa kovasti sellaisen kuvan, että itsellä kaikki olisi kunnossa. Olemme vuosisatojen varrella kirjoittaneet erinäisiäkin muotoiluja meidän ihmisten kielillä, yrittäneet puhua asioista, jotka ovat suurelta osin käsityskykymme ulkopuolella. Ehkä niillä on edes jokin hiven tavoitettu, ehkä ei.
Jos kuitenkin on jokin hieno "teologia" valittava synnin, syntisyyden suhteen niin minäpä valitsen seuraavan:
Opeta tällaisena
luoksesi tulemaan,
kuin olen: vaivaisena
ja sinuun turvaamaan.
Kun synti tieni sulkee,
luokseni tiesi kulkee,
syntisten ystävä.
Ellei se tie luoksemme kulje, emme me pääse mihinkään omin voimin.