Ai, mullakin on ollut etelä-Amerikka mielessä viimepäivinä kun sukulaiseni lomailee siellä suunnassa. Näen usein seikkailu-unia vierailta mailta. Lajityypiltään omat unet on harvemmin kauhua, komediaa tai fantasiaa, enemmänkin seikkailua.
Tänään katsoin yle Areenalta Amerikkalaisen dokumentin Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, ("Suomi, koulun ihmemaa") ja tökki ihan kauheesti. Tunnin ohjelmassa meni varmaan kolme tuntia kun pätki niin paljon. Mutta sitkeästi katselin loppuun asti sen. Mietin välillä onko tietokoneessa jotain vikaa kun värit tuntuivat haaleilta, mutta ohjelmasta oli tarkoituksella tehty vähävärinen -ei ihan väritön mutta aika harmaan kuvan Suomesta sai. Juontajakin tuntui menettävän intonsa ohjelman loppua kohden ja näytti lopussa jopa masentuneelta. Nyt näin "muu maa mansikka"- kavereiden silmin Suomen ensimmäistä kertaa.. mikä kokemus. Ihmiset vakavia, ilmeettömiä, eleettömiä, kylmää, harmaata ja ilotonta... ei se niin voi olla! Talvihan on ihanaa aikaa. Ja Suomalainen ei ehkä heti väläytä aurinkoaan kelle tahansa, pitää päästä ensin tutuiksi. Siksi ensivaikutelma voi olla viileä.
