kummipulma

[Liina]

Minua on pyydetty ystäväperheeni ensi kesän rippikoululaisen kummiksi. Tyttö haluaa liittyä kirkkoon. Tyttö on molemmin puolin ateistisesta suvusta, eikä lähipiirissä ole ketään muuta kirkkoon kuuluvaa kuin minä. Suostuin, ehdotin kuitenkin, että kysyvät toiseksi kummiksi esim. tytön riparin isosta tai kesäteologia.

Nyt on alkanut mietityttää. En missään mielessä ole kovin harras, pikemminkin ikiepäileväinen. Uskon epämääräisesti Johonkin Korkeampaan ja tiedän ja tunnen päivittäin ihmisen pienuuden, mutta se ei varmasti riitä alkuunkaan.
Mitä muuta voisin tarjota tytölle kuin oman hauraan toivoni siitä, että on sittenkin Jumala, joka rakastaa, vaikka aina ei siltä näytä?

Pitäisikö luopua suosiolla kunniatehtävästä? (Tyttöä en tietenkään hylkää, hän on minulle rakas. Mietin vain, ansaitsiko hän hiukan vahvemmat kädet kantamaan uskon kiemuraisella tiellä.)

Ajatuksia? Moitteita? Paheksuntaa? Kaikki mielipiteet otan kiitollisena vastaan.

[amanda]

Mutta jos ei kerran ketään muutakaan ole, joka edes kuuuisi kirkkoon.
Saa kummikin olla vajavainen.

[Liina]

Mutta jos ei kerran ketään muutakaan ole, joka edes kuuuisi kirkkoon.
Saa kummikin olla vajavainen.

Kiitos amanda!
Ei vajavaisuus ole valinta, se on ikävä ja arkinen tosiseikka.
Lisämietintää: Seurakunnasta löytynee tarpeen tullen pari kummiksi kelpaavaa ja halukasta, viisaampaa, uskossaan lujempaa ja vastuullisempaa?

[Hölkänen]

Minä rohkaisisin sinua ajatuksella, että kummius on suostumus olla Jumalan käytettävissä kummilapsen elämässä. Uskon tiellä häntä eivät kanna sinun kätesi, eivätkä liioin hänen omansa, vaan Jumalan kädet. Kummi, joka ymmärtää oman vajavuuteensa on minusta mitä erinomaisin kummi.

[amanda]

No kun satuin paikalle, niin jatkan.
Jos omien lasteni kummeja mietin, niin hyvin tärkeää on ollut se,
että vanhemmat haluavat ko. henkilön kummiksi lapselleen.
Kyllä  tehtävä opettaa sen hoitamaan. Turhaan hätäilet.

[Liina]

No kun satuin paikalle, niin jatkan.
Jos omien lasteni kummeja mietin, niin hyvin tärkeää on ollut se,
että vanhemmat haluavat ko. henkilön kummiksi lapselleen.
Kyllä  tehtävä opettaa sen hoitamaan. Turhaan hätäilet.

Niin, onhan minulla noita jo aikuisia kummilapsia. Ihania ovat kaikki, ja kristillisistä perheistä, joten en ole kasvatukseen liiemmin sekaantunut. Mutta tämä tuntuu jotenkin ihan erilaiselta asetelmalta tytön taustan (ja myös iän!) takia.

[amanda]

Nyt sait minut koukkuun, kirjoittamaan!

Tilanne on varmasti toinen, kun lapsi on jo ripari-ikäinen. Mutta hänhän haluaa itse
liittyä kirkkoon. Tuskin siinä enää peruasioita tarvitsee esitellä.  Saisit varmaan
seurakunnasta, esim lapsen rippipapilta, vahvistusta ja rohkaisua.
Minusta olet juuri sopiva kummiksi, siitä päätellen, mitä kirjoitat. 

[Liina]

Nyt sait minut koukkuun, kirjoittamaan!

Anteeksi! 

Tilanne on varmasti toinen, kun lapsi on jo ripari-ikäinen. Mutta hänhän haluaa itse
liittyä kirkkoon. Tuskin siinä enää peruasioita tarvitsee esitellä.  Saisit varmaan
seurakunnasta, esim lapsen rippipapilta, vahvistusta ja rohkaisua.
Minusta olet juuri sopiva kummiksi, siitä päätellen, mitä kirjoitat. 

No, en ole ihan varma noista perusasioista. Kun ei ole esim. uskonnontunneilla käynyt ja kotosalla on korostettu "satukirjojen" epätietellisyyttä.
Kysehän voi olla ihan teinikapinasta (tyyliin: mikä olisi paras kosto superliberaaleille vanhemmille? Protuleiri ei neidille kelvannut, ja kirkkohäät olisi kivat)?
Kallistun nyt sille kannalle, että käyköön tyttö rauhassa riparinsa ja miettiköön siellä maailman merkillistä menoa.

[mt]

Kyllä se riittää, että olet olemassa ja tarvittaessa läsnä. Jos lapsi/nuori/aikuinen joskus  pohtii kristillisyyttä, oma kummi on yksi lähellä oleva esimerkki aikuisesta, joka on muun ohessa kristitty. Ei mallikristitty, vaan tavallinen ihminen ja kristitty.

Suosittelen myöntävää vastausta - tarjous, josta ei voi kieltäytyä...

Mt

[PekkaV]

En mitään ulkoista estettä.

[Pirska]

Minä rohkaisisin sinua ajatuksella, että kummius on suostumus olla Jumalan käytettävissä kummilapsen elämässä. Uskon tiellä häntä eivät kanna sinun kätesi, eivätkä liioin hänen omansa, vaan Jumalan kädet. Kummi, joka ymmärtää oman vajavuuteensa on minusta mitä erinomaisin kummi.

Olipa hyvin sanottu! 

[vasara]

 Kannattaa kyllä ensin keskustella seurakunnan papin kanssa, ihan virallisista kommervenkeistä...
 15 vuotiashan saa liittyä, erota ja vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa muistaaksen vain vanhempien suostumuksella.

 Ennen konfirmaatiota pitää suorittaa tämä "aikuiskaste", sitte n voi osallistua konfirmaatioon...

 Kirkkolaki edellyttää kummilta vain kirkon muodollista jäsenyyttä, oikein on, että kummiksi pyydetty miettii tehtäväänsä ja sen muahdollisesti tuomia vastuita.

 Jokaisessa seurakunnassa lienee vuosittain näitä tapauksia ja enenevässä määrin tulee, josw eroamiset jatkuvat ja koululuokkien ja ystäväpiirien
 mukana osalistuminen rippikoulu leiritykseen ja opetukseen kuitenkin säilyy nykyisellä tasolla.

[Liina]

Kannattaa kyllä ensin keskustella seurakunnan papin kanssa, ihan virallisista kommervenkeistä...
 15 vuotiashan saa liittyä, erota ja vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa muistaaksen vain vanhempien suostumuksella.

Kiitos vinkistä! Varmaan oman srk:n pappi käy? (Jos kehtaa vaivata moisella.)
Vanhemmat ovat tietysti suostuneet ja pyytäneet minua kummiksi "pakanaparalleen" (heidän määritelmänsä, ei minun).

Hölkänen kirjoitti hyvin, viisaasti ja kauniisti, kiitos.

[Leena]

Hölkänen kirjoitti tosi hyvin. Entä jos olet juuri siitä syystä mitä sopivin, ettet hyökkää minkään satavarman ohjelman kanssa, perhe saattaa pelätä tenavansa siirtoa koko lailla? Sinut he tuntevat ja haluavat, käsitin että tuo rippikouluun lähtijä myös. Vanhemmat eivät pelkää, ja nuori itse luottaa. Saatat olla läheisin kirkkoon kuuluva, mutta et varmaankaan ainut, tai no, mistä minä tiedän, ajattelen vain nyt työyhteisöjä jo yksinomaan.

 "täydellinen rakkaus karkoittaa pelon"   1 Joh 4:18, kannattaa kyllä katsoa läpi koko luku.     Älä pelkää!  Ette ole omassa varassanne!
                                                                  

[Liina]

Kiitos, Leena.
Taisit osua suoraan asian ytimeen. Pelkoon.
En usko että perhe pelkää, ovat kaikenlaiseen jo isompien lastensa kanssa tottuneet.

Taidan kyllä tosiaan olla ihan ainut kirkkoon kuuluva tuttavapiirissä. (Joskus muinoin nuorena on asiasta melko kiivaasti väännettykin perheen isän kanssa; ei millään suostunut uskomaan "irrationaaliseen hölynpölyyn" ja vaati varmoja todisteita. Eipä niitä ollut silloin antaa, nyt vielä vähemmän. Mutta ystäviä olemme yhä.).