ateistinen pappi

[Vaarala]

Tuli mieleen tuosta piispojenkieltokeskustelusta ja siitä että miten pappeja ei eroteta vaikka vähän kirkon opista poikkeaisivatkin. Mutta kiinnostaisi tietää, mitä tapahtuisi papille joka on avoimesti ateisti ja toisi sen esiin saarnoissaan? Jotenkin epäilisin, että potkuthan siitä seuraisi. Voisi kuitenkin olla mielenkiintoista kuulla tällaista saarnaa!

Tiedättekö yhtään pappia joka ei enää usko jumalaan? Miten se on vaikuttanut hänen työhönsä?

[Leena]

Tuli mieleen tuosta piispojenkieltokeskustelusta ja siitä että miten pappeja ei eroteta vaikka vähän kirkon opista poikkeaisivatkin. Mutta kiinnostaisi tietää, mitä tapahtuisi papille joka on avoimesti ateisti ja toisi sen esiin saarnoissaan? Jotenkin epäilisin, että potkuthan siitä seuraisi. Voisi kuitenkin olla mielenkiintoista kuulla tällaista saarnaa!

Tiedättekö yhtään pappia joka ei enää usko jumalaan? Miten se on vaikuttanut hänen työhönsä?

En tiedä osaanko vastata kysymykseesi, tarkoitatko lähinnä kuinka on itse kokenut työnsä, mutta käytännössä on seurannut keskustelu oman hiippakunnan piipan kanssa, milloin on alkanut julistaa´¨"avointa ateismia" kuinka sitä sitten julistetaankin... kuulitte äsken tekstin mutta älkää uskoko riviäkään... Nämä keskustelut joissa on julistettu vastoin Raamattua ja Tunnustuskirjoja ovat johtaneetr ja johtavat  keskusteluun oman hiippakunnan piispan kanssa.  Aika moni kulkee elämässään sellaistenkin kausien läpi, jolloin on hengellisesti - äh,, on vaikeaa selittää,  vähintään vaikea uskoa, joku kutsuu niitä "kuiviksi kausiksi" tai "erämaataipaleiksi" kristityn elämässä, sellainen voi kestää vuosikausiakin, eikä sellaiselta  säästy vaikka miten olisi pappi.

Mikäli ajautuu hyvin vaikeaan ristiriitatilanteeseen niin oma piispa on tarkoitettu myös neuvonantajaksi ja sielunhoitajaksi. 

[seppos]

Tuli mieleen tuosta piispojenkieltokeskustelusta ja siitä että miten pappeja ei eroteta vaikka vähän kirkon opista poikkeaisivatkin. Mutta kiinnostaisi tietää, mitä tapahtuisi papille joka on avoimesti ateisti ja toisi sen esiin saarnoissaan? Jotenkin epäilisin, että potkuthan siitä seuraisi. Voisi kuitenkin olla mielenkiintoista kuulla tällaista saarnaa!

Tiedättekö yhtään pappia joka ei enää usko jumalaan? Miten se on vaikuttanut hänen työhönsä?

Olen ymmärtänyt, että sellaisia ei ole virassa, joten se ei vaikuta työhön. Jos ei itse ymmärrä vaihtaa tehtävää, niin piispa neuvoo. Se on taas hänen tehtävänsä. Näitä asioita ei käsitellä julkisuudessa. Heikkouskoiset on taas ihan eri juttu.

[Vaarala]

En tiedä osaanko vastata kysymykseesi, tarkoitatko lähinnä kuinka on itse kokenut työnsä, mutta käytännössä on seurannut keskustelu oman hiippakunnan piipan kanssa, milloin on alkanut julistaa´¨"avointa ateismia" kuinka sitä sitten julistetaankin... kuulitte äsken tekstin mutta älkää uskoko riviäkään... Nämä keskustelut joissa on julistettu vastoin Raamattua ja Tunnustuskirjoja ovat johtaneetr ja johtavat  keskusteluun oman hiippakunnan piispan kanssa.  Aika moni kulkee elämässään sellaistenkin kausien läpi, jolloin on hengellisesti - äh,, on vaikeaa selittää,  vähintään vaikea uskoa, joku kutsuu niitä "kuiviksi kausiksi" tai "erämaataipaleiksi" kristityn elämässä, sellainen voi kestää vuosikausiakin, eikä sellaiselta  säästy vaikka miten olisi pappi.

Mikäli ajautuu hyvin vaikeaan ristiriitatilanteeseen niin oma piispa on tarkoitettu myös neuvonantajaksi ja sielunhoitajaksi.  

Kertovatkohan papit koskaan seurakunnalle näistä erämaataipaleistaan, vai pitäisikö kaikenlainen epäilyn ilmaus jättää ilman muuta piispan korville?

Pappihan on seurakunnan paimen ja johtaja, ja olisi kai se uskon kannalta melko uhkaavaa, jos papit kertoisivat epäilyksistään seurakunnalle! "Luinpa tuossa juuri Dawkinsin Jumalharhan, ja kuulkaa, on minun vain sanottava että se oli melko vakuuttavaa tekstiä! Nyt on kovasti alkanut jo Jumalan olemassaolokin epäilyttää." Ongelmana tässä on sekin, että kyseenalaistamisen esittäminen ei ole saarnaavaa puhetta. Epäilyksistä kertominen painostaisi seurakuntaa dialogiin, saarnahan ottaa kaiken jo valmiiksi annettuna, joten keskustelukin jää vähäiseksi. En tiedä ovatko kirkot soveliaita tiloja keskustelulle, minulla on sellainen kokemus että papit käyvät ainoastaan monologia ollessaan koko seurakunnan edessä. Liturginen kaava on jäykkä, ja siitä poikkeaminen (ainakin edellä mainitulla tavalla!) on käsittääkseni vähäistä, ellei mahdotonta.

Olen ymmärtänyt, että sellaisia ei ole virassa, joten se ei vaikuta työhön. Jos ei itse ymmärrä vaihtaa tehtävää, niin piispa neuvoo. Se on taas hänen tehtävänsä. Näitä asioita ei käsitellä julkisuudessa. Heikkouskoiset on taas ihan eri juttu.

Mihin tehtävään pappi voi vaihtaa jos hän ajattelee että jumalaa ei ole? Virassa olevalle papille uskonkriisin ongelma on siinä, että hän on vähän niinkuin rikoksesta vankilaan tuomittu lainvalvoja, hänelle ei ole paikkaa missään.

Palkka ja yhteiskunnallinen status olivat virassa melkomoisia, mutta sitten jumalaa ei enää ollutkaan, siinä jää tyhjän päälle jos missä! Sitten on koulutus ja paljonkin kokemusta alalta josta on vähän tai ei ollenkaan hyötyä muualla.

Onko tällaisista papeista käytetty myös sanaa leipäpappi, so. he tekevät työtään vain palkan eteen, uskonto ei välttämättä merkitse leipäpapille mitään?

Veikkaanpa että papin on nykyään helpompi tulla kaapista homoseksuaalisuutensakin suhteen, kuin uskon menettämisen..

[seppos]

Kertovatkohan papit koskaan seurakunnalle näistä erämaataipaleistaan, vai pitäisikö kaikenlainen epäilyn ilmaus jättää ilman muuta piispan korville?

Pappihan on seurakunnan paimen ja johtaja, ja olisi kai se uskon kannalta melko uhkaavaa, jos papit kertoisivat epäilyksistään seurakunnalle! "Luinpa tuossa juuri Dawkinsin Jumalharhan, ja kuulkaa, on minun vain sanottava että se oli melko vakuuttavaa tekstiä! Nyt on kovasti alkanut jo Jumalan olemassaolokin epäilyttää." Ongelmana tässä on sekin, että kyseenalaistamisen esittäminen ei ole saarnaavaa puhetta. Epäilyksistä kertominen painostaisi seurakuntaa dialogiin, saarnahan ottaa kaiken jo valmiiksi annettuna, joten keskustelukin jää vähäiseksi. En tiedä ovatko kirkot soveliaita tiloja keskustelulle, minulla on sellainen kokemus että papit käyvät ainoastaan monologia ollessaan koko seurakunnan edessä. Liturginen kaava on jäykkä, ja siitä poikkeaminen (ainakin edellä mainitulla tavalla!) on käsittääkseni vähäistä, ellei mahdotonta.
Mihin tehtävään pappi voi vaihtaa jos hän ajattelee että jumalaa ei ole? Virassa olevalle papille uskonkriisin ongelma on siinä, että hän on vähän niinkuin rikoksesta vankilaan tuomittu lainvalvoja, hänelle ei ole paikkaa missään.

Palkka ja yhteiskunnallinen status olivat virassa melkomoisia, mutta sitten jumalaa ei enää ollutkaan, siinä jää tyhjän päälle jos missä! Sitten on koulutus ja paljonkin kokemusta alalta josta on vähän tai ei ollenkaan hyötyä muualla.

Onko tällaisista papeista käytetty myös sanaa leipäpappi, so. he tekevät työtään vain palkan eteen, uskonto ei välttämättä merkitse leipäpapille mitään?

Veikkaanpa että papin on nykyään helpompi tulla kaapista homoseksuaalisuutensakin suhteen, kuin uskon menettämisen..

Olet monessa väärässä, mutta se oli kai tarkoituksesikin. Kun googlasin kirjoituksiasi muualta, niin tarkoituksestasi ei jäänyt mitään epäselvää. Miksi tulit tänne.

Olen kuullut monen papin puhuvan rehellisesti erämaataipaleestaan ja niin kuulisit sinäkin, jos kävisit kirkossa. Jos kokonaan uskonsa menettää, niin ei sen tarvitse olla ongelma, sillä muutos on mahdollisuus. Voi mennä opettajaksi tai toimittajaksi jne. eikä vaihtoehdot siihen lopu. Palkka todennäköisesti jopa nousee. Kirkon palkkaus kyllä pitää huolen leipäpapeista. Kaikkialla muualla tienaa enemmän, joten siitä ei kannata huolta ottaa. Käy kirkossa kuuntelemassa heitä, niin tiedä enemmän.

[vanha lihava mies]

Tiedättekö yhtään pappia joka ei enää usko jumalaan? Miten se on vaikuttanut hänen työhönsä?

Kannattaisi ehkä enemmän keskittyä omiin hyviin tekoihin. Ottaa nautinto siitä. Ja jättää muihin kohdistetut syyllistämistarinat  vähemmälle.

Aivan, kompaan sinua armonkerjäläinen, jo toisen kerran.
Olet saanut viisautta, armonkerjäläinen.

ps.

[Syterskalet]

Kyllä ateisteja on alttarilla, ainakin jos on uskominen Timo Eskolan saman nimistä kirjaa.

Olisikohan pappien uskosta tehty tutkimuksia? Muistelen, että sellainen olisi ollut esillä muutama vuosi sitten.
Varmaan pappienkin usko esim. uskontunnustuksen eri kohtiin vaihtelee ja kaikki eivät usko vaikkapa neitseestä syntymiseen.

Luultavasti pappeja ei liiemmälti kovistella uskostaan, elleivät he sitä julkisesti julista, jolloin tuomiokapituli saa herkästi kanteluita, jos näkemys poikkeaa paljon kirkon virallisesta opista.

Kun tämän Luther-säätiönkin annetaan olla kirkon jäsenenä, niin kaipaisin vastaavaa liberaalia yhteisöä, joka saisi samalla tavalla ilmaista omia näkemyksiään. Taitaa jäädä toiveeksi, kun liberaaleilla ei taida olla yhtä suurta intohimoa edistää omia näkemyksiään.
Monet liberaalit toimivatkin mm. herännäisyyden piirissä, jossa heitä ei isommin ahdistella:-)

[mt]

Kun tämän Luther-säätiönkin annetaan olla kirkon jäsenenä, niin kaipaisin vastaavaa liberaalia yhteisöä, joka saisi samalla tavalla ilmaista omia näkemyksiään. Taitaa jäädä toiveeksi, kun liberaaleilla ei taida olla yhtä suurta intohimoa edistää omia näkemyksiään.
Monet liberaalit toimivatkin mm. herännäisyyden piirissä, jossa heitä ei isommin ahdistella:-)

Luther-säätiö ei ole kirkon jäsen, niin kuin ei mikään muukaan säätiö tai yhdistys. Sen sijaan Luther-säätiön kannattajissa on myös ev.-lut. kirkon jäseniä. Näiden ei "anneta olla jäsenenä" sikäli, että kirkon jäsenyys voi loppua vain henkilön itsensä aloitteesta, ei kirkon aloitteesta.

Mitä tulee liberaalien näkemysten - mitä ne sitten missäkin tapauksessa ovatkin - ilmaisemiseen, en ole havainnut, että niistä olisi ketään kirkon taholta liiemmin kovisteltu. Tässä suhteessa yhteiskunnassa vallitsee sananvapaus. Kirkon toiminnassa kirkko tietysti asettaa tiettyjä rajoja, mutta silti esimerkiksi saarnoissa, raamattupiireissä jne. vallitsee todennäköisesti melkoinen näkemysten kirjo. Omat kokemukseni ovat kaikkea muuta kuin kattavat, mutta siihen vähäänkin mahtuu jo monenlaista opetusta.

Mitä yhteisöihin tulee, niin niitähän on valita asti. Jos tarkoitat jumalanpalvelusyhteisöä, joka olisi sinulle tärkeissä asioissa liberaali, niin en osaa neuvoa, kun en tiedä, millaisiin asioihin liberaalisuuden pitäisi liittyä ja mitä se siinä tapauksessa käytännössä olisi.

Herännäisyyden piirissä on näkemyksiltään monenlaista porukkaa. Yksi on liberaali yhdessä asiassa, mutta ehkä konservatiivi toisessa. Herännäisyys on seuraliike, jonka hengellisyyden ydin tiivistyy Siionin virsien veisaamiseen. Niiden suhteen herännäisissä on hyvinkin konservatiivista ja suvaitsematonta sakkia. Jos ette usko, ehdottakaapa, että Siionin virsiin pitäisi uudistuksen yhteydessä tuoda paljon iloisia, rallattelevia sävelmiä, reippaita marssisävelmiä ja että veisuussa pitäisi käyttää säestyssoittimia... Jopa löytyisivät liberalismin rajat...

Mt

[Sanneli]

Herännäisyyden piirissä on näkemyksiltään monenlaista porukkaa. Yksi on liberaali yhdessä asiassa, mutta ehkä konservatiivi toisessa. Herännäisyys on seuraliike, jonka hengellisyyden ydin tiivistyy Siionin virsien veisaamiseen. Niiden suhteen herännäisissä on hyvinkin konservatiivista ja suvaitsematonta sakkia. Jos ette usko, ehdottakaapa, että Siionin virsiin pitäisi uudistuksen yhteydessä tuoda paljon iloisia, rallattelevia sävelmiä, reippaita marssisävelmiä ja että veisuussa pitäisi käyttää säestyssoittimia... Jopa löytyisivät liberalismin rajat...

Mt

  Osuvasti sanottu!

Tuli mieleen että kun oli tää Hanna Salomäen tutkimus herätysliikkeisiin sitoutumisesta ja osallistumisesta ja sitten hämmästeltiin kun körttiläisten suhtautuminen asioihin oli aika lailla samalla tasolla kaikkien suomalaisten kanssa kun taas muut herätysliikkeet oli paljon jyrkempiä. Mulle ainakin tuli mieleen, että johtuisko se tästä että körttiläisyydessä ollaan aika huononlaisesti opettamassa muille sitä Raamatun mukaan elämistä kun ajatellaan että omassa elämässä on tarpeeksi kyttäämistä. Tämän takia ei saada liikkeestä valmiita vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka kuuluu suhtautua aborttiin tai avioeroon tai pummilla matkustamiseen, vaan jokainen joutuu miettimään kantansa itse ja siinä itse miettiessä tulee helposti mieleen tämmöisiä asioita kuin että "Hyväksynkö abortin, jos äiti on vaarassa kuolla?" tai "Hyväksynkö avioeron, jos puoliso hakkaa?" tai "Hyväksynkö pummilla matkustamisen, jos raha ei tässä kuussa riitä edes ruokaan jonkin yllättävän menoerän takia?" ja tietysti tämän takia tulee sitten vähemmän niitä "ehdottomasti en hyväksy"-vastauksia mitä tuossa tilastoitiin. Itse miettiessä kun ottaa paremmin huomioon myös ne poikkeustilanteet, joissa asian hyväksyisi...

[Leena]

Osuvasti sanottu!

Tuli mieleen että kun oli tää Hanna Salomäen tutkimus herätysliikkeisiin sitoutumisesta ja osallistumisesta ja sitten hämmästeltiin kun körttiläisten suhtautuminen asioihin oli aika lailla samalla tasolla kaikkien suomalaisten kanssa kun taas muut herätysliikkeet oli paljon jyrkempiä. Mulle ainakin tuli mieleen, että johtuisko se tästä että körttiläisyydessä ollaan aika huononlaisesti opettamassa muille sitä Raamatun mukaan elämistä kun ajatellaan että omassa elämässä on tarpeeksi kyttäämistä. Tämän takia ei saada liikkeestä valmiita vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka kuuluu suhtautua aborttiin tai avioeroon tai pummilla matkustamiseen, vaan jokainen joutuu miettimään kantansa itse ja siinä itse miettiessä tulee helposti mieleen tämmöisiä asioita kuin että "Hyväksynkö abortin, jos äiti on vaarassa kuolla?" tai "Hyväksynkö avioeron, jos puoliso hakkaa?" tai "Hyväksynkö pummilla matkustamisen, jos raha ei tässä kuussa riitä edes ruokaan jonkin yllättävän menoerän takia?" ja tietysti tämän takia tulee sitten vähemmän niitä "ehdottomasti en hyväksy"-vastauksia mitä tuossa tilastoitiin. Itse miettiessä kun ottaa paremmin huomioon myös ne poikkeustilanteet, joissa asian hyväksyisi...

Pidän tästä. Se haastaa ihmisen omatunnon, ei salli mahdollisuutta liuottaa sitä siihen mitä ryhmä sanoo oikeaksi tai vääräksi.  Sinä vastaat asenteestasi Jumalalle ja te olette kahden. Ei, et voi nojata toisten tekemisiin. Jo siitä saa tunnonvaivoja, jos lipeää sitä yrittämään.

[PekkaV]

Kiitän Leena ja Sannelia sattuvista sanoista. Samalla käytän tilaisuutta kiittääkseni Talviveisuissa mukana olleita kuulumisista. Kiitos!

Ateistiselle papille rukoilen Jumalan johdatusta. Kaikilla meillä on oma tiemme. Armoa on että saamme kohdata rakastavia lähimmäisiä matkallamme.

[Jampe]

Osuvasti sanottu!

Tuli mieleen että kun oli tää Hanna Salomäen tutkimus herätysliikkeisiin sitoutumisesta ja osallistumisesta ja sitten hämmästeltiin kun körttiläisten suhtautuminen asioihin oli aika lailla samalla tasolla kaikkien suomalaisten kanssa kun taas muut herätysliikkeet oli paljon jyrkempiä. Mulle ainakin tuli mieleen, että johtuisko se tästä että körttiläisyydessä ollaan aika huononlaisesti opettamassa muille sitä Raamatun mukaan elämistä kun ajatellaan että omassa elämässä on tarpeeksi kyttäämistä. Tämän takia ei saada liikkeestä valmiita vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka kuuluu suhtautua aborttiin tai avioeroon tai pummilla matkustamiseen, vaan jokainen joutuu miettimään kantansa itse ja siinä itse miettiessä tulee helposti mieleen tämmöisiä asioita kuin että "Hyväksynkö abortin, jos äiti on vaarassa kuolla?" tai "Hyväksynkö avioeron, jos puoliso hakkaa?" tai "Hyväksynkö pummilla matkustamisen, jos raha ei tässä kuussa riitä edes ruokaan jonkin yllättävän menoerän takia?" ja tietysti tämän takia tulee sitten vähemmän niitä "ehdottomasti en hyväksy"-vastauksia mitä tuossa tilastoitiin. Itse miettiessä kun ottaa paremmin huomioon myös ne poikkeustilanteet, joissa asian hyväksyisi...

Niinpä!  Asiat eivät ole mustavalkoisia. Hyvin sanottu Sanneli!

[Vaarala]

Olet monessa väärässä, mutta se oli kai tarkoituksesikin. Kun googlasin kirjoituksiasi muualta, niin tarkoituksestasi ei jäänyt mitään epäselvää. Miksi tulit tänne.

Sano suoraan jos olen kirjoituksillani jotakuta loukannut, etkä halua enää minun tänne kirjoittavan. Syistä olisi kyllä mukava kuulla vähän tarkemmin.

Huomasin kyllä, että mahdollisuus sille että olen väärässä on iso, joten yritin erityisesti tässä viestiketjussa olla mahdollisimman etsivällä asenteella. Mahdollisesti epäonnistuin.

Olen kuullut monen papin puhuvan rehellisesti erämaataipaleestaan ja niin kuulisit sinäkin, jos kävisit kirkossa. Jos kokonaan uskonsa menettää, niin ei sen tarvitse olla ongelma, sillä muutos on mahdollisuus. Voi mennä opettajaksi tai toimittajaksi jne. eikä vaihtoehdot siihen lopu. Palkka todennäköisesti jopa nousee. Kirkon palkkaus kyllä pitää huolen leipäpapeista. Kaikkialla muualla tienaa enemmän, joten siitä ei kannata huolta ottaa. Käy kirkossa kuuntelemassa heitä, niin tiedä enemmän.

Kirkossa olen käynyt, mutta epäilyksiään kuulemani papit eivät ole esittäneet muistaakseni missään muodossa. Papin koulutus ei käsittääkseni sisällä pedagogisia opintoja, saati journalistiikkaa. Uudelleenkouluttautuminen on siis välttämätöntä ainakin noihin ammatteihin. Virassa pitkään olleelle papille ajatus uudelleenkouluttautumisesta saattaa tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Ammatinvalinta sinänsä on iso asia, yhtä isoja ellei isompia ovat mielestäni yhteisön menettämisen mahdollisuus, miten tällaisen asian paljastuminen vaikuttaisi perheeseen, tämänkaltaiset asiat.
USA:ssakin hyvin harva pastori on "tullut ulos kaapista", mutta anonyymeja haastatteluja on annettu: http://abcnews.go.com/WN/atheist-ministers-leading-faithful/story?id=12004359&page=1

Varmasti monessa muussa ammatissa tienaa enemmän, mutta erityisesti pappina olo on minusta paljon muutakin kuin vain palkka.

Osuvasti sanottu!

Tuli mieleen että kun oli tää Hanna Salomäen tutkimus herätysliikkeisiin sitoutumisesta ja osallistumisesta ja sitten hämmästeltiin kun körttiläisten suhtautuminen asioihin oli aika lailla samalla tasolla kaikkien suomalaisten kanssa kun taas muut herätysliikkeet oli paljon jyrkempiä. Mulle ainakin tuli mieleen, että johtuisko se tästä että körttiläisyydessä ollaan aika huononlaisesti opettamassa muille sitä Raamatun mukaan elämistä kun ajatellaan että omassa elämässä on tarpeeksi kyttäämistä. Tämän takia ei saada liikkeestä valmiita vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka kuuluu suhtautua aborttiin tai avioeroon tai pummilla matkustamiseen, vaan jokainen joutuu miettimään kantansa itse ja siinä itse miettiessä tulee helposti mieleen tämmöisiä asioita kuin että "Hyväksynkö abortin, jos äiti on vaarassa kuolla?" tai "Hyväksynkö avioeron, jos puoliso hakkaa?" tai "Hyväksynkö pummilla matkustamisen, jos raha ei tässä kuussa riitä edes ruokaan jonkin yllättävän menoerän takia?" ja tietysti tämän takia tulee sitten vähemmän niitä "ehdottomasti en hyväksy"-vastauksia mitä tuossa tilastoitiin. Itse miettiessä kun ottaa paremmin huomioon myös ne poikkeustilanteet, joissa asian hyväksyisi...

Hyvin sanottu, ja tämä ominaisuus on muutamissa tapaamissani körteissä tullut esille ennenkin. Minua on jo pitkään huvittanut USA:lainen ajatus siitä, että joku voisi olla vain pro-life, tai vain pro-choice. Jos on ehdottomasti valinnan vapauden puolella, niin abortointi milloin vain, myös syntymän jälkeen lienee sallittua? Jos taas on ehdottomasti kaiken ihmiselämän säilyttämisen kannalla, niin silloin ei edes salli aborttia silloin kun äidin henki pelastuisi niissä (harvoissa) tapauksissa, joissa ilman aborttia sekä äiti että vauva kuolevat varmasti.