Kyse on totuudesta - ja vavahduttavista sanoista!

[Kalistaja]

    Mistäs tässä herännäisyydessä on kyse?

    Kyse on totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta kussakin hetkessä ja paikassa. Kyse on vavahduttavista ja oikeaan osuneista sanoista, joissa on paitsi voimaa ja vaikutusta käsillä olevaan hetkeen, myös ainesta pitkäkestoisesti tulevaisuuteen... Kyse on myös virrensirusta, joka sopivasta hiertää...

   Seuraava mahdollinen kommentoija puhukoon vaikka armosta, vilauksista ja taivasikävästä....

  Mutta ennen mahdollista seuraavaa kommentoijaa, sanon: Aika ajoin herännäisyydessä on ollut samanaikaisesti hetkellistä ja pitkäkestoista väkevyyttä. Aika ajoin.

[seppos]

Mieleeni tulee vuoden 1994 Laihian Herättäjäjuhlien juhlapuhe. Sen piti silloinen yhdistyksen puheenhoitaja seinäjokelainen uskonnon lehtori. Aihe oli rehellisyys, miksi siitä niin vähän saarnataan ja miksi sitä on niin vähän saarnoissa? Helluntailaisilta olen oppinut sanan evakelistalisä puheessa. Aika hyvä ilmaisu, mutta valitettavasti hyväksyvä. Miksi pitää kuorruttaa, miksi ei luoteta Jumalaan? Miksi ei sanota suoraan niinkuin asia on, vaan pelätään jonkun loukkaantuvan, mahdollisesti aiheesta? Miksi pelkäämme ihmisiä eikä Jumalaa? Viimeisenä miksi sorrun itse tähän samaan väärään häveliäisyyteen?

Muistan kaikista (>40) kuulemistani juhlapuheista vain kolme 1994, 2001 ja 2005. Niistä on jäänyt pysyvää jälkeä. Lisäksi jäi mieleen Juankosken kirkkoherran kolehtipuhe Nurmossa 2000. Edelleen juhlien kolehtien summaa verrrataan näihin juhliin.

[Leena]

Täällä en itse voi olla muuta kuin rehellinen.  Vaikka menettäisin oikeuden osallistua tähän, silti (en minä teitä pelkää... minun vain on pakko vääntää rautalangasta moderaattoreille mitä tämä sairaus käytännössä merkitsee)  .  Ensimmäistä kertaa Kiuruvedellä taisin ymmärtää jotakin siitä minkä takia en: Missään en ole ollut niin kahden kesken Kristuksen kanssa. Niin kauhistunut ja niin lohdutettu samanaikaisesti.  Minä luulen että se johtuu noista Siionin Virsistä, vaikka monta puhettakin jäi mieleen.  Olen ollut hyvin onnellinen siitä että sain tulla myös foorumille, vaikka lyhyeksikin aikaa. 

[Kalistaja]

Mieleeni tulee vuoden 1994 Laihian Herättäjäjuhlien juhlapuhe. Sen piti silloinen yhdistyksen puheenhoitaja seinäjokelainen uskonnon lehtori. Aihe oli rehellisyys, miksi siitä niin vähän saarnataan ja miksi sitä on niin vähän saarnoissa? Helluntailaisilta olen oppinut sanan evakelistalisä puheessa. Aika hyvä ilmaisu, mutta valitettavasti hyväksyvä. Miksi pitää kuorruttaa, miksi ei luoteta Jumalaan? Miksi ei sanota suoraan niinkuin asia on, vaan pelätään jonkun loukkaantuvan, mahdollisesti aiheesta? Miksi pelkäämme ihmisiä eikä Jumalaa? Viimeisenä miksi sorrun itse tähän samaan väärään häveliäisyyteen?

Muistan kaikista (>40) kuulemistani juhlapuheista vain kolme 1994, 2001 ja 2005. Niistä on jäänyt pysyvää jälkeä. Lisäksi jäi mieleen Juankosken kirkkoherran kolehtipuhe Nurmossa 2000. Edelleen juhlien kolehtien summaa verrrataan näihin juhliin.

       Miksi pitää kuorruttaa, kyseli seppos! Juuri noin, hyvin kysytty! Miksi? Toki suoruuteen, totuuteen ja rehellisyyteen kuuluu myös armo - mutta armon ei saa antaa pehmentää totuutta sinänsä. Savuverhoa ei tarvita. Kohti käyvää, vavahduttavaa ja kenties vähän säikähdyttävää puhetta me tarvitsemme.  Ihminen kun nuutuu niin helposti.

[Pena]

Niin kai se on. Kuorruttaminen on pehmustamista. Sinä samalla tulee helposti piilottaneeksi jotain. Totuus on toki usein kova ja karu, se pitää sanoa varovasti, mutta se ei tarkoittane paketoimista pumpuliin ja silkkirusetteihin.

[viima]

Mitäs siinä oikein piilotellaan. Uskallustako?

[Mörtti-57]

Minä oon lukenu jukkasakarin laihnaamaa ja siskoonsa tekemää tutkimusta: Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Kiriasta on pölähtäny silimille palion miälenkiintoosta herätysliikehistoriaa ja nykymenoa, joka on paikannu palion mun tiatokantaa ja tukistaa nykyystä herännääsyyren tilaa tiäteellisen totuurellisesti.
Vavahruttavia sanoja orotan kuulevani .

[Pena]

Mitäs siinä oikein piilotellaan. Uskallustako?

Totuutta piilotellaan, kun ei uskalleta katsoa sitä ja sanoa sitä ääneen.

Jumala on suuri ja hyvä. Ihminen on pieni ja kehno. Kuitenkin Jumala haluaa luoda ja pitää yhteyden ihmiseen.

[PekkaV]

Kuorrutus on silta toiseuteen.

[Riitta-mummi]

Ne (me) jotka ovat aloittaneet "täytekakulla" toteavat nyt: Moni kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisällä.  Ruislevästä tietää mitä syö, ja se ravitsee.

Totuus on tehnyt vapaaksi. Vaikka se tekee kipeää itselle ja muille siinä hyvä pysyä . Jumala saa silloin olla lähellä.

[PekkaV]

Kuorrutus on armon vilaus.

[Riitta-mummi]

Satman, hieno vertaus! Onpa varmaan.

[Pena]

Kuorrutus on paketti. Lahja on sen sisällä, jos on.

[viima]

Kuorrutus on armon vilaus.

Vavahduttavat sanat ilman tekoja. Sanoilla kun ei juuri pysty muuhun, kuin vilauksiin. Kyllä sitä armoa voi ja pitääkin pyytää sellaaselle, joka ei sitä itse osaa pyytää, mutta vilaukseksi se jää. Mutta jos ne sanat sais aikaan sen, että tällaanen taitamatoonkin oppiis sitä armoa ittekin pyytämähän.

[Leena]

Kuorrutus on armon vilaus.

Taidamme nähdä tämän perin eri tavoin.
Itsestäni kun on juuri päinvastoin.
Kuorrutus on usein kaunis tarina jolla ei ole juuri kosketusta siihen mitä on alla.
Vanha sanonta kuuluu että epäonnistunut kokki peittää kakkunsa kuorrutukseen. Eipä se silloin juuri vapaaksi tee. Vapaus löytynee sittenkin sen kuorrutuksen alta. Vaikka sitä kuorrutettua kakkua me kai lähimmäisillemme siinä kuin Jumalallekin mieluiten tarjoilisimme. Vapautta on, jos Jumala pyyhkäisee sen pois ja armahtaa silti. Kuorrutteetta ja koristeetta.

Olisi ihan kauheaa jos kuorrutus ja armon vilaus olisivat mitenkään kytköksissä toisiinsa. Edes toisinpäin, että Jumakla tarjoilisikin kuorrutetta herkuksemme. Tahtoo sen alla olevan - se on armonvilaus minulle. Kuorrutteita on nähty, kiitos.