Tähän keskusteluun on osallistunut 15 henkilöä, osa vain yhdellä viestillä. Siis pieni osa foorumin jäsenistä, ja vielä pienempi osa kirkosta.
Mt
Olisiko ollut jotakin, jonka olisit tahtonut ottaa esille? Saanko kysyä miksi et niin tehnyt? Tietysti - aina ei ehdi ja niin edelleen
Minusta koko kysely oli tarkoitushakuinen - siihen oli tietoisesti valittu ns ainoa oikea vastaus, mahdollisuus valita vain yksi kahdesta apostolisen ajan tehtävästä ei käynyt päinsä, no, siis raamatullista eli Raamatun tuntemus jonka ao nimimerkki mainitsikin heikoksi vähintään kävi ilmeiseksi, loppu oli silkkaa provokaatiota. Sitten seurasi päivittelyä oikein arkkipiispa Johanssonin malliin... mihin me oikein olemmekaan menossa? ja ilmoitus että itseä etoo.
On kokonaan toteennäyttämätöntä, kuinka nämä instanssit tulevat toimimaan. Valtion asioista valitaan päättämään missejä, aiutajuoksijoita, hiihtäöjiä ja ainakin yksi KD:n läpimennyt Kouvolan torilla ennen viime vaaleja ei tiennyt mitä eduskunnan suhde KELAan on - että se laatii lakeja joita KELA:n on noudatettava, ja ettei mikään muu instanssi sitä vaklvokaan.
Mahtaisivatko nämä valitut jotakin ihan peräti osata? Moni ilmeisesti kokee että kirkko on enemmän kuin keskisormen näytön paikka --- ja haastatelltiinhan tv-uutisiin juuri eräöstä iäkkäämpää naista joka ilmoitti äänestävänsä nyt ensi kertaa kun uskova ystävä oli selittänyt homoasian, että Suomi on yksi Sodoma ja Gomorra! Eli asiantuntemus oli tasoa tämä.
Silti. Toivon että kirkko hajoaisi, tai meille pahiksille perustettaisiin oma kirkko. Maksaisin mielelläni melkoisesti enemmän, jos sellaisen saisin. Ja siellä ei sitten puhuttaisi sukupuolisuuntauksesta mitään. Eni ensimmäistä sanaa. Ellei SETA vastaisi kirkkokahveista,tietty... väsyn olemaan aina liian paha juuri kirkon jäseneksi. MInulla on syntymävikana ominaisuus josta on haittaa --- olen ihan samaa sarjaa kuin homot, muusta puhumattakaan. Yhtäläisesti sinäkin Pirska olet oksentanut nyt minun päälleni --- ja te muut myös.