Ihmettelen pysyvästi sitä synnintunnustusta jossa sanotaan "kuitenkin, Herra, kun teen väärin ja turmelen elämääni, syytän siitä sinua...". No ehkä joku syyttää. Keskivertotapaus syyttää itseään, joskus järjettömyyteen saakka, etenkin jodssakin järkytysvaiheessa, ennen kuin taas sopeutuu ja rauhoittuu.
Se on tapa sopeutua, yritys saada elämäntilanteensa hallintaan, "jos vain en olisi niin, niin ei nyt olisi näin", sillä silloinhan voi seuraavalla kerralla välttää hankaluudet, toimii vain toisin niin pahaa ei tapahdu. Ja jos Jumala on kehissä, niin Jumalakin tietty syyttää, eikä niin että Jumalaa syytetään.
Ehkä tuo "me kysymme nyt missä oli Jumala kun tämä tapahtui" on enemmän yhteisöllinen. Ainakin se on usein saarnassa kuultu, samoin hautajaisissa, varsinkin jos kyseessä on nuori ihminen.
Tähän kyllä vaikuttaa vähän peruspersoonallisuuskin. Joku syyllistyy herkemmin. Jeesus itse aloitti parantamisen joskus antamalla synnit anteeksi, ja vaikka joku joskus opetti että siihen aikaan syntikäsitys oli vähän toinen, mietin että eiköpä tuo olisi hyvä nytkin. Ihminen tietää joka tapauksessa olevansa syntinen, saattaa olla koko sen asian kanssa vähän vereslihalla, ja saattaa mieluummin kuulla sen, kuin parantuakaan.
...........................................
Asiasta seinäkelloon: Tuota tuota. Eihän vain päässyt käymään niin, että alkuperäinen kysymys "liian raskaasta taakasta" nähtiin jollakin tapaa hyvin henkilökohtaiseksi? No, kuulkaahan kaikki kansa. Se ei sitä ollut. Miettiihän sitä kaikenlaista muutenkin.
Olen miettinyt tuota "palvelijan käy kuten herransakin" - Jeesuksen omaa sanaa, ja ajatellut että Jeesus kyllä nääntyi ristin alle... eikä Raamatussa ihan niin sanota ettei kukaan saa raskaampaa ristiä kuin jaksaa kantaa, ja tahdoin vain ja ainoastaan tietää, onko kukaan toinen ihmetellyt koko kysymystä. Kärsimys ei ole kiva teema, tietysti niin on, mutta elämässä varsin väistämätön kyllä.
Ja kun niissä tenttikirjoissa oli pitkät pätkät pahan ongelmasta, niin tämäkin kysymys siinä heräsi väistämättä.