Kerstin (lausutaan tsäästin) palasi virsikirjan virteen 415, hyräili itsekseen, tapaili sanoja "Käskien hallitse et, vaatimuksella...laupeudella kosketat, rohkaiset laupeudella...lähdemme liikkeelle kaipauksesta". Hän pohti, voisiko Sampalle ehdottaa tätä kokonaisuudistettavaan Siions sånger -samplariin, kokoelmaan.
Hänen möykkykaipauksensa yltyi välleen niin suureksi, että hän pelkäsi musertuvansa sen alle. Kokemuksesta valkoiseksi puhtopilveksi haaveileva Tsäästin tiesi kuitenkin, että aamulla kaikki voisi olla toisin, mutta myös, että taas iltapäivällä päälaellaan. Ei hätiä mitiä kummiskana, sillä tähänkin asti oli pärjätty, miksei sitten jatkossakin aina hamaan tappiin. Mikskä maailma tästä muuttuisi, pelkkää aaltoliikettä vainen! (huom! Paavon Virsi: "...jos syvyyteen viet sä hirmuiseen, taas nostat voimallasi..") Silti mielenkiintoista ja toiveiden täyteläisyyttä. Aaltojen ja niiden liikkeiden näennäinen monotoonisuus piti sisällään helluntalaisuuden lisäksi myös ripauksen, timantin kaltaisen sirun omapohjaista jumalkeskeisyyttä, so. sukupolvia sitten eletyn elämän kaikkinaista sitkeyttä, viisautta, perintöä, uskoa, rakkautta, iloa, surua, murhetta ja riemua laidasta laitaan. Oli vain yksinkertaisesti tyytyminen Jumalan tahtoon, mitä hän kaikessa viisaudessaan soi ja salli. Meidänkin Salli sanoi aina, että armon sanoman saattelu vierelle ja eteenpäin oli juuri sitä antamista, josta Herra sanoo, että antaessaan saa, etsiessään löytää ja kolkuttaessaan avataan.