Kirjoittaja Aihe: Avoliitoista  (Luettu 22981 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Avoliitoista
« : 31.07.10 - klo:22:20 »
Kertokaa nuoremmalle.
Mistä ja miksi on saanu syntynsä tämmönen ilmiö että on melkeen jo sääntö että pitää asua yhdessä ennen naimisiinmenoa?
Kun kuitenki tilastot kertoo karua kieltään siitä, ettei ne ainakaan parisuhdetta kestävämmäksi tee.
Ei älyy.  :102:
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5956
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #1 : 31.07.10 - klo:22:52 »
Pitää tietää sujuuko .....
Niin ja miksi ei?
Tilastot nyt vaan on tilastoja?
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15131
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #2 : 31.07.10 - klo:22:56 »
Tapa sai alkunsa 1960-luvun lopussa Ruotsissa ja rantautui pian sen jälkeen Suomeen. Tärkeää asiassa on ettei tyydy pyrkimään samaan kuin muut, vaan itsetunto riittää parempaan omaan ratkaisuun. Ei siinä, että on samanlainen kuin muut ole mitään tavoittelemisen arvoista. Parisuhteen kestoon tai laatuun yhdessä asumisella ei ole mitään myönteistä vaikutusta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5956
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #3 : 01.08.10 - klo:09:02 »
Minusta moni avioero johtuu siitä kun muutetaan yhteen avioliiton jälkeen ja toinen muuttuukin hirviöksi yhdessäasumisen myötä.

Muutenkin siinä voi tulla kaikenlaisia yllätyksiä ja s8ksi pikkaisen minua arveluttaa.

Minusta kirkolta ainakin vihkimykset pois.

Olen kuitenkin vankasti myös avioliitonpuolesta, mutta minusta se ei ole ainoa oikea valinta. :-\
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #4 : 01.08.10 - klo:10:51 »
Minusta moni avioero johtuu siitä kun muutetaan yhteen avioliiton jälkeen ja toinen muuttuukin hirviöksi yhdessäasumisen myötä.

Niinhän sitä väitetään mutta onkohan tolla minkäänlaista todellisuuspohjaa?
Oman kokemuksen perusteella voisin väittää että on sitä melekosen sokia rakkaudesta jos vasta yhteenmuuton jälkeen huomaa toisen pahat tavat. Ja melko nössö jos niistä säikähtää eikä pysty asioista neuvottelemaan.
Joku sano joskus että ainoat hyvät syyt avioeroon on alkoholismi ja perheväkivalta.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5956
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #5 : 01.08.10 - klo:13:19 »
Ihmiset myös muuttuvat ja avioliitosta on vaikea päästä irti, jos toinen ei halua.
Vaikka ukko tai akka muuttuisi väkivaltaiseksi, niin siitäpä ei lähdetä niin vain helposti.

Ihminen kyllä voi olla sokia rakkauressa. :-\

Varmasti nuo on hyvät syyt mitä Sanneli kirjoitti, mutta aika monen olen kuullut kertovan yksinäisyydestä ja romantiikan puutteesta avioliitossa.
 Ollaan kuin kaksi ihmistä jotka eivät voi sietää toisiaan. Erihuoneissa nukkuen ja muutenkin vieraina.
En tietenkään ole sitä mieltä, että tulisi jokaisen pikku riidan takia lähteä avioeroon, mutta jotenkin se voinee olla vaikeata lähteä ja miksi se on niin vaikeaa?

Avoliitossa on puolensa, mutta on myös avioliitossa, mutta yhdessäasuminen ennen avioliittoa on minusta suotavaa.
« Viimeksi muokattu: 01.08.10 - klo:13:25 kirjoittanut Viisveisaaja »
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15131
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #6 : 01.08.10 - klo:14:36 »
Minusta on paljon tärkeämpää nähdä miten toinen käyttäytyy arjessa sillä sitä avioliitossa riittää. Jokainen jaksaa skarpata tapaamisten ajan, mutta ei pysty siihen arjessa.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #7 : 01.08.10 - klo:14:58 »
Niinhän sitä väitetään mutta onkohan tolla minkäänlaista todellisuuspohjaa?
Oman kokemuksen perusteella voisin väittää että on sitä melekosen sokia rakkaudesta jos vasta yhteenmuuton jälkeen huomaa toisen pahat tavat. Ja melko nössö jos niistä säikähtää eikä pysty asioista neuvottelemaan.
Joku sano joskus että ainoat hyvät syyt avioeroon on alkoholismi ja perheväkivalta.
Kyllä sille valitettavasti on. Kysymys ei ole pikkupaheista, vaan juuri väkivaltaisuudesta tällöin. Toinen, joka tulee esille vasta kun suhde on "varma" eli niitattu kirkossa/maistraatissa on hämmästyttävän usein sen sortin mustasukkaisuus, joka ei neuvottele. Eli, paniikki päällä työpaikalla, on pakko ehtiä tiettyyn junaan kun puoliso on ilmoittanut tulevansa juuri sille vastaan ja on sitten luuloissaan jos myöhästyy - kyse on lähijunista - ja kauppareissuista, jotka kestävät "liian kauan",  kaikesta jonka seurauksena on usein kotonaan kuin vankilassa.

Jollakin tapaa osataan olla siivosti seurusteluvaihe, ja silloin kyllä ratkoa toisen ikäviä tapoja tulla tärskyille vähän kellosta välittämättä, tai käyttää rahaa tai olla suhteessa muihin,vaikka nyt niin että mikset sinä ikinä mun kavereitten kanssa tai miksi sinä noita poikien iltoja yhtä päätä harrastat, käsittämättömän usein joutuu näkemään todellisuuden kasvot kun ne ovat aina läsnä. Tässä voi oma työ vääristää näkökulmaa siitä kuinka "usein", se on kyllä totta.  Mutta se on niin iankaikkista se "ei siitä mitään arvannu  seurusteluaikana..." jopa että "ei siinä mitään ennen häitä..."


Raamattu taitaa tuntea yhden synnin joka purkaa avioliiton: Aviorikoksen, siinähän se menee rikki. Mutta nyt minun pitäisi olla paikasta paljon varmempi. Siitä kuitenkin monelle jää pelko ja huoli, ja vaikeus saattaa enää suhdetta entiselleen - etenkin jos juttu ei olekaan mikään että "meni myöhäksi ja olin ottanut ja se vaan jotenkin tapahtui" vaan kyseessä on vähän enemmän harkintaa sisältänyt meno, selvä rakastuminen toiseen.
« Viimeksi muokattu: 01.08.10 - klo:15:02 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #8 : 01.08.10 - klo:18:49 »
Varmasti nuo on hyvät syyt mitä Sanneli kirjoitti, mutta aika monen olen kuullut kertovan yksinäisyydestä ja romantiikan puutteesta avioliitossa.
 Ollaan kuin kaksi ihmistä jotka eivät voi sietää toisiaan. Erihuoneissa nukkuen ja muutenkin vieraina.

Vaan ko tommoseen tilanteeseen mun käsittääkseni on tasan kaksi syytä. Ja eikö sen sillon pitäis pystyä korjaamaan tai jopa välttämään kun vähän miettii mitä tuli luvattua, vaikka sitten ammattilaisen avustuksella?

Onkohan kukaan koskaan tutkinu että korreloiko avioliiton kesto mitenkään sen kilometrimäärän kanssa mikä pariskunnan välillä on seurusteluaikana ollu. Jotenki aattelis että siinä oppii paremmin sietämään ikävää ja epävarmuutta ja kukaan ei taatusti pysty jotain hiihtolomaa putkeen feikkaamaan luonnettaan...
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Kummajainen

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 139
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #9 : 01.08.10 - klo:19:37 »
Onni löytyy arjesta. Mutta silti toisen voi oppia tuntemaan (edes jollain tasolla) vasta, kun on tämän kanssa joutunut arjesta poikkeaviin tilanteisiin. Ulkomaanmatka, hajonnut auto, sukujuhlat, rahojen loppuminen...

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4422
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #10 : 01.08.10 - klo:22:09 »
Luulisin, että jonkinmoinen osa nykyisistä avioeroista johtuu siitä, että mennään naimisiin hieman heppoisin perustein. Mennään siinä huumavaiheessa, jossa ollaan soikeita mahdollisille kompastuskohdille. Ja näkeepä sitäkin, että pari, joka on asunut jo pitkään yhdessä, menee vihille, jotta ongelmalliseksi koettu parisuhde paranisi. Soppa usein vain pahenee siinä vaiheessa. Ongelmat pitäisi ratkoa, eikä vain tiukata solmuja.
Olen ollut vuosia sitten tuuraamassa suntiota. Olen nähnyt useampia vihkipareja jännittämässä sakastissa ennen vihkimistä. Yleensä siinä vaiheessa ollaan hyvin tosissaan ja hermona. Yksi sulhanen pisti silmään. Hän ei jännittänyt. Hänestä näki asenteen, että nämä on yhdet bileet muiden joukossa. Hän oli rento ja heitti huulta. Pappi totesi vihkimisen jälkeen, että mahtaakohan nuo kestää puolta vuotta yhdessä. Kestivät muistaakseni yli puoli vuotta, mutta alle vuoden.

Minkähän suuruinen vaikutus on esimerkillä. Olen usein miettinyt, miksi vanhempani, kaikki sisarukseni, minä itse, useat tuttavani ja ystäväni ovat pysyneet alusta loppuun sen yhden ja saman aviopuolison kanssa. Miksi toisaalta on taas sellaisia perhekuntia, joissa erotaan kerran tai useammin, polvesta polveen. Varmaan suurin osa on ehkä tältä väliltä.   
Pyryharakka

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3884
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #11 : 02.08.10 - klo:05:47 »
27 vuotta minä olen ollut tuon diktaattorin kanssa naimisissa. Muutaman tunnin päästä tapahtuu vihainen yhteenotto. Se on tuommoista. Minä olen kiintynyt vaimooni.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #12 : 02.08.10 - klo:06:57 »
Ei ole olemassa mitään vakiokaavaa sille, millainen liitto onnistuu.

Avioliittoon vihkiminen kirkossa tai maistraatissa tai avoliitto tai rekisteröity parisuhde eivät ole onnistumisen edellytyksiä. Pidän hyvänä sitä, että nuoret asuvat ennen avioliittoa yhdessä. Silloin he oppivat tuntemaan toisensa paremmin. Jos arkipäivässä homma toimii, se toimii myös juhlapäivinä. Silloin kannattaa solmia avioliitto.

Myöskään seurustelun pituus tai lyhyys ei kerro mitään avioliiton onnistumisesta. Tiedän pareja, jotka ovat empineet vuosikausia avioliittoon menemistä ja sitten päättäneet erota tai mennä avioon. Sitten on pareja, jotka ovat 2 kuukauden pikatutustumisen jälkeen heittäytyneet avioliittoon ja eläneet vuosikymmeniä onnellisina. Ja niitä, jotka ovat menneet heti tutustuttuaan naimisiin ja eronneet vuoden kuluttua.

Avioliiton onnistumisen riippuu pitkälti myös parin ulkoisista tekijöistä, mutta erityisesti sisäisistä tekijöistä. Jos synkkaa, niin synkkaa vaikka kaikki muut ovat vastaan.
Acta, non verba.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #13 : 02.08.10 - klo:09:21 »
Yhden kunnon salamarakastumisen tiedän lähipiiristä: Näkivät toisensa, katsoivat syvälle silmiin ja se oli menoa. Onnellinen liitto kuin mikä. Siis, neljättä kymmenettä vuotta - ei, vaan viidettäkö jo. Kun sitä kerran ääneeni ihmettelin niin katsoivat vain toisiaan ja hymyilivät. Mietin tuota kunnioitusta; Ikinä en ole kuullut vaimon - siis, jota tiunnen ja jonka kanssa tekemisissä olen - sanovan mitään siitä puoliskostaan ikävään sävyyn, naljailevasti tai tyyliin että pitihän tähän suostua kun... ja sitä usein ihmettelen. Temperamenttia riittää joten yhteen ottavat taatusti, vaikea muuta kuvitella, mutta näinkin, siis. Kummallakin oli silloin nuoruudessa alullaan ns ura, mutta luopuivat toistensa tähden korkeista haaveistaan eivätkä ole katuneet, asettuivat pikkukaupunkiin ja rakensivat onnensa niistä elementeistä joita se tarjosi - ja tarjosihan se, kun kumpikin on luovaa ja kekseliästä sorttia. Ihailen heitä. Ei ikinä mitään: Minä olisin saanut sitä ja tätä jos en olisi ja kun tuo toinen...

No jaa, sama kyllä koskee omia vanhempiani mutta he seurustelivat ja tunsivat toisiaan muutaman vuoden ajoilta ennen mitään rengastamisia joten se tuntuu tavallisemmalta. Silloin ei mitään avoliittoja tainnut olla, susipareja vain, eikähän sitä "kunnialliset ihmiset" semmoiseen.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Vs: Avoliitoista
« Vastaus #14 : 02.08.10 - klo:13:57 »
Luulisin, että jonkinmoinen osa nykyisistä avioeroista johtuu siitä, että mennään naimisiin hieman heppoisin perustein.

Onko olemassa liian heppoisia perusteita naimisiinmenolle? Kai sitä yleensä rakkaudesta mennään. Ja ennen vanhaan käytännön syistä. Mää veikkaan että enemmän on kyse siitä ettei ymmärretä, mitä tuli luvattua. Ei siinä luvata että rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä elämän loppuun asti vaan siinä luvataan että TAHTOO rakastaa. Ei rakkaus oo tunne, rakkaus on tekoja. Rakastuminen on tunne.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna