Ensimmäinen luomiskertomus on laajempi kuvaus, ja välittömästi sen jälkeen alkaa yksityiskohtaisempi kertomus, joka keskittyy ihmisen luomiseen.
Jopa suomalaisessa tavassa kertoa asioita on piirre, että kun keskitytään kuvaamaan jotain seikkaa, sen ympärillä olevat epäolennaisemmat asiat eivät aina ole ehdottomastikaan tapahtumajärjestyksessä kerrottu.
Jos Raamattua taikka Helsingin Sanomia pitäisi tulkita niin, että kaikki siellä kirjoitettu on ehdottomasti aina täsmällisen oikeassa aikajärjestyksessä kerrottua, joudutaan mahdottomuuksien suohon ensinnäkin tekstin suhteen sekä tekstiä lukevien kanssaihmisten kanssakin tulee ongelmia, mikäli heiltäkin vaatisi tuota ehdotonta piirrettä, että aina seuraavaksi sanottu pitäisi olla uudempaa tavaraa, kuin edellisellä kerralla sanottu.
Tässä asiassa olen samoilla linjoilla Kyöstin kanssa. Jos luomiskertomusten määrässä on jotain ihmeteltävää, niin se, että niitä on vain kaksi.
Mitä tulee märehtiviin nisäkkäisiin, niin nyt tuli mieleeni 60-luvun lopulta kohtaus jehovantodistajien kanssa. He perustelivat Raamatun luotettavuutta viittaamalla juuri tähän myyttiseen märehtijään. "Nyt ovat tiedemiehet todistaneet, että Raamattu on sittenkin oikeassa ja jänis on märehtijä."
Mitenkäs se Tuntemattoman Lahtinen sanoikaan, "kyllä sen on tunnustanut jo kapitalistinenkin tiedemies".
Jäniseläinten ruoansulatuksen erityispiirteen kaikki bioeksegeetit varmaan tuntevatkin. Jänishän syö osan ulosteistaan (ne ovat niitä vihreitä papanoita, joita joskus metsässä näkee) siirtääkseen tiettyjä aineita, tietosanakirjan mukaan ruoansulatuksessa muodostuneita vitamiineja, takaisin kiertoon. Nautaeläinten märehtimisessä taas on kyse eri asiasta. Kun näiden tietojen lisäksi vielä perehtyy
- hepreankielisen alkutekstin jänis-sanastoon ja laajemminkin eläinsanastoon (pitäen silmällä eri käsikirjoituksia Septuaginta mukaan luettuna)
- lähi-idän eläimistöön noin 2000-3000 vuotta sitten
- seudun muinaisaikaisten asujainten karjantalouskulttuuriin
- alueen heimojen eläintaksonomiaan ja sen heijastumiseen kielten eläinterminologiassa
- silloisten kulttuurien eläinbiologiseen tietämykseen ja sen heijastumiseen kansanperinteessä
niin omakohtaiselle kannanmuodostukselle alkaa olla perusteita.
Sitten kun myyttisen märehtijän ongelma on tyhjentävästi käsitelty, voikin siirtyä pohtimaan, miten suomalaisten uskonelämään on vaikuttanut Agricolan keksimä termi "jalopeura", joka kummittelee nykyisessäkin käännöksessä:
Kun he lepäävät, he lepäävät kuin leijona, kuin jalopeura -- kuka uskaltaa häiritä heitä? (4. Moos. 24:9).
Hirmuista!
Mt
P. S. Varmuuden vuoksi totean, että edellä esitetyt tiedot eläinten ruoansulatuksesta eivät sisällä minkäänlaista kannanottoa tähän asiaan. En ole siitä mitään mieltä. Enkä aio ollakaan.