Jos näin on, niin silloin kunkin ihmisen on vain arvailtava ja vedettävä hihasta oma jumalakuvansa ja se, kuinka Jumala haluaa ihmisen elävän taikka kuinka ihminen pelastuu - ja voiko ylipäänsä edes pelastua.
Jos Raamattu on erehtyväinen, niin Jeesus ei mahdollisesti ylösnoussut, ei ehkä ollut mikään syntiuhri, tuskin edes Jumalan Poikakaan.
Tai, jos oli Jumalan Poika, niin ei syntiuhri, tai jos oli syntiuhri, niin ei kuitenkaan Jumalan Poika, jne...
Jos Raamattu on erehtyväinen, emme ehkä tiedä, mitä pelastuaksemme pitää tehdä.
Ehkäpä oikea Jumala vaatiikin jotain tiettyjä tekoja?
Jos Raamatussa kerrotaan mukamas totena erilaisia tapahtumia, jotka oikeasti ovat satuja, niin miksei siellä myäs olisi erilaisia suuria päälinjoja, jotka myös ovat satuja?
Ensinnäkin minusta tuo alkaa näyttää liukkaan pinnan virhepäättelyltä: "Jos jossain on yksi virhe, se on poikkeuksetta aina väärässä." Tai vastaavasti yksi tapahtuma johtaa välttämättä toiseen.
Slippery -slope suomenkielisessä Wikipediassa.
Toisekseen ainakaan itse en koe Raamatun auktoritatiivisuuden olevan kiinni sen historiallisesta sisällöstä. Sitä eivät ole kirjoittaneet luonnontutkijat, historioitsijat tai fyysikot, vaan henkilöt, joilla on ollut vahva kokemus pyhästä ja sen vaikutuksesta elämäänsä. He ovat kokeneet Jumalan työn merkitykselliseksi, ja muotoilleet tekstit oman ymmärryksensä mukaan. Itse uskon ns. jumalallisen johdatuksen olleen mukana. Jumalallisen johdatuksen funktiona ei vain mitä ilmeisimmin ollut tehdä luonnontieteitten tai historian oppikirjaa.
Se mitä ilmeisimmin jätettiin mm. A. Newtonin, A. Einsteinin, J. Keeganin ja kumppaneiden huoleksi...
Lisäksi on hyvä muistaa, että Raamatun kirjoittajien maailmankuva, käsitteistö ja tietämys olivat kovin erilaisia kuin meidän omamme. Rationaalisuus ja "totuudenmukaisuus" ovat hyvin kontekstisidonnaisia.
Kuten olen jo sanonut, itse koen Raamatusta tärkeäksi sen, mitä se tahtoo teksteillään sanoa eli ns. teema. Tämä liittyy ns. allegoriseen tai pelastushistorialliseen lukutapaan. Taustalla on myös tämä Lutherin
tulkinta: "Raamatussa on oleellista se, mikä ajaa Kristusta."
Raamatun ydin on siis Kristuksessa, Hänen uhrikuolemassaan. Ikävöivä sanoo sen hyvin:
Tunnetaan tiettyjä historian henkilöitä (en rääkkää enää tiettyjä nimiä mainitsemalla, alkaa kyllästyttää itseäni, ihme kyllä, ajattelin jo etteikö ikinä) joilla on ollut erinomainen perehtyneisyys kaikkiin tulkintoihin ja teologista oppineisutta muille jakaa ja pakkokin jakaa, kun olivat yliopistollista opetushenkilökuntaa, mutta jokin totuusarvo, jota ei ole löytynyt vielä tästä ketjusta, löytyi heille loplta Raamattua lukemalla ja perinjurin sitä sitten luettiinkin.
Mikä totuusarvo?
Että siinä Jumala puhuu hänelle. Sopii kuunnella. Ja kuullakseen on hyvä olla joskus hiljaa. Ei aina. Joskus.
Paavalikin sanoo: "Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen -- mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä" (1 Kor. 15:14-15)
Oleellista on siis usko ylösnousseeseen Kristukseen. Jos se on väärää, on ihan yksi ja sama, mitä me teemme täällä.
Tässähän on juuri se uskon paikka.
Ja tuo kysymys, mitä me voimme tehdä pelastuaksemme... Emmehän me tiedä sitä muutenkaan. Usko Jeesukseen? Mitä on usko, jos se ei tule Pyhältä Hengeltä? Omaa uskoa, valheellista korttitalolle perustettua tuulessa jyrkänteen yllä huojuvaa uskoa. Siis ei mitään.
Soren Kiergegaardin sanoin usko on hyppy tuntemattomaan, rajatonta luottamusta ilman mitään takeita. Tulee eräs savolainen köyryselkäinen talonpoika mieleen...
...
Ihan muuten vaan... Kertoihan Jeesuskin "satuja". Niitä sanotaan vertauksiksi. Hän kertoi niitä, jotta ihmiset ymmärtäisivät.
Profaani esimerkki: Vai miksi meille muuten kerrottaisiin "opettavaisia satuja"? Onko niiden arvo kiinni siitä, kuinka monta keijua, jättiläistä tai lohikäärmettä on oikeasti olemassa? Vai onko niiden arvo niiden sanomassa?
