Taitaa mennä vähän muun pohdinnan puolelle, toisaalta: Mieleen tuli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, ja kuvauus Kivivuoren perheen kai aika perushämäläisen tyypillisestä kirkkokokemuksesta. Nyt mennään kun tytär pääsee ripille. Anna kaipailee kirkkoon ylipäänsäkin ja kyynelöi siellä, Otto kiusaantuu, kun ei mtenkaan oikein osaa suhtautua vaimon tunteikkuuteen, toiminnan puute ja paikallaan istuminen puuduttaa ja alkaa tehdä mieli tupakkaa. Niin kai se suunnilleen menee...
Sitten on vielä kysymys: Mitä mies kehtaa, etenkin jos juttu on tnteita herättävä ja vähän naisten. Omassa konfirmaatiossani joutui suku hajalleen istumaan kun kirkko oli täynnä. Äitini kävi ehtoollisella, ja kysyi isältäni että minnes sinä oikein jäit, tosin, ei se nyt niin tapana ole ollut, isä siihen etteihän hän kehtaa kun ei tiedä mitä se lankomies siinä vierellä olisi ajatellut ja olisiko se kokenut sen tilanteen painostavana...ja isä taas joskus ilmoitti tahtovansa joskus suurille hengellisille kesäjuhlille, ilmeisesti mitkä hyvänsä olisivat kelvanneet...äitimuori torppaa ajatuksen kahistuneena, älä puhu ihan hulluja, mies...
Luulen että ymmärsin, isossa jokossa olisi voinut olla vähän incognito, ja niitä puutuvia sääriäkin olisi päässyt ojentelemaan kun olisi käynyt katselemassa että mitäs kaikkea täällä...kas vain...