Tuukka:
"Silti on mahdollista, että joku tuntee tarvetta "kyntää syvemmältä". Se ei ole välttämätöntä, mutta joitakuita kuljetetaan hyvinkin syvässä synnintunnossa. Minä olen tämmöinen vanhoillinen taikka "vanhapietistinen" herännäinen, koska minä uskon että se ei aina ole saatana joka vie synnintuntoon, vaan että Jumalallakin on siinä ehkä tarkoituksensa"
Elämään kuuluu ahdistus, ilo, terveys, sairaus. En ajattele itseäni vanhoilliseksi enkä vanhapietistiseksi. En kuitenkaan ajattele että omat kärsimykseni olisivat saatanan työtä. Jumalan vasemman käden, kuka tietää, salattu kun on. Termi saatana ei oikein sovi minun uskonnolliseen kielenkäyttööni.
Pohjalla minulla on ollut vain hätääntynyt rukous. Pohjalta olen päässyt, toistaiseksi, ja näen kyllä oman uskonnollisuuteni uudessa valossa. Minulle on hieman vierasta puhua näistä kokemuksista termein, jotka koen päässäni jotenkin väärällä tavalla liian kuormitetuiksi, kuten vanhapietismi, armojärjestys, synnintunto.
Koen kyllä että näilläkin termeillä puhuminen olisi mahdollista, mutta ne ovat minun päässäni liian latautuneita tietynlaiseen kirkon kuonaan, kuten seksuaalisuuteen liittyvään häpeään, eli ns turhaan ahdistukseen. "Helpompia" termejä minulle ovat esimerkiksi rikkoutuminen, kipu, rukous, armo, toivo. Todella paljon ravitsevampaa minun on myös katsella ikonia tai ristiä, kuunnella vaikkapa Arvo Pärtiä kuin kuunnella jonkun rovastin (vertauskuvallisesti, monet vielä opiskelijatkin tuntuvat olevan rovasteja) saarnan vanhapietististä tms. retoriikkaa.