Mitä Raamattu puhuu katseesta?
Onko uskovien katse ollut aina se paras ja oikein mahdollinen katse?
En lähde Raamatunpaikkoja etsimään, mutta katseesta puhutaan, mutta en ole varma, liittyykö siihen millä tapaa uskovaisuus.
Historiasta tiedän, että ainakin joskus 1800 luvulla aiheesta Suomessa oli lehdessä kirjoiteltu.
Siinä väitettiin, että ainakin erään sukovaisen ryhmän tuntee katseesta: heidän katseensa on mukamas. jonkinlainen poissaoleva, lasimaisen ahdistunut katse. (myönnän, että sanatarkasti en muista tuota katseen määrittelyä. Negatiivinen se kuitenkin oli).
Kansan suussa nähdäkseni yleensä on ollut ajatus, että uskovan katse on surullinen ja surumielinen, koska uskovaisena olemista pidetään surullisena asiana, ehkä jopa vahinkona.
Nykyajan toisena äärilaitana on karismaattisuus, joka uskoo oman katseensa olevan iloinen ja juuri uskovaisuudesta johtuen, iloisempi, kuin toisuskoisten katse.
Syntyyköhän uskon vaikutuksesta katseeseen jonkinlaista keskustelua.
En rajaisi tätä aihetta koskemaan vain kristillisperäisiä uskoja, kuten körttiläisyys, jehovantodistajaisuus, helluntalaisuus, luterilaisuus, vaan laajemmalle, koskettamaan muitakin maailmankatsomuksia, kuten perussuomalaisuutta, taikka suomalaisuutta yleeensä, afrikkalaisuutta, poliittista uskomusta, jonkun harrastepiirin katsetta, - kaikkea.