Hei Steal!
Tunnut aika värikkäältä kaverilta mitä en sano suinkaan pahassa mielessä. Yhtä asiaa kommentoisin noissa kirjoituksissasi; -siitä yrittämisestä ja touhuamisesta puhut kovin paljon. Se oikeastaan kuultaa kaikesta hengellisestä tulkinnastasi vahvasti läpi. Sinun on vaikea olla "vain aloillasi tekemättä mitään" -tai pyrkimättä mihinkään. Siis näin ymmärsin omista kommenteistasi!
Toisaalta taas tunnustat että pitäisi osata olla hiljaa ja odottaa. Minusta juuri tämä on se idea jonka monet tunnustavat mutta ymmärrätkö oikein mitä puhut kun puhut hiljaa olemisesta ja kuuntelemisesta? Mitä se sinulle merkitsee? Mitä se oikein on, se hiljaa oleminen?
Minulle se hengellisessä mielessä on juuri sitä että levoton juokseminen ympäriinsä lopetetaan, lopetetaan pyrkiminen ja kiipeäminen. Ollaan hiljaa tässä! Kyllä Jumalan armo yltää alhaalle asti; -ei sitä kohden tarvitse kurotella tai pyrkiä. Sama pätee siunauksiin; -nekin tulevat pelkästä armosta, eivät nekään ole ansiosidonnaisia! Tekemisestä ja pyrkimisestä ei seuraa siunaus vaan siunaus tulee armosta, ansiottomasti, jokaiselle sen mukaan ja sillä tapaa kuin on tarpeen. Ei se ole niin että kun teet sitä ja pyrit tuonne niin palkinnoksi saat siunauksen. Näin siis hengellisessä mielessä. Tekemisen merkitys on siinä että kaiken tehtyämme me olemme vain tehneet mitä meidän tulikin tehdä ja sitten turvat visusti tukkoon! Oikea käsi ei saa tietää mitä vasen teki!
Sitten on ihan ymmärrettävä kokonaan eri asiana se todellisuus mihin meidät on pantu elämään eli jos teet murhan niin toinen ei herää henkiin vaikka kuinka katuisit! Jos lyöt toista niin sille ottaa kipeää etkä kipua saa enää takaisin vedettyä! Jos olet juoppo, pilaat terveytesi. Jos varastat, joku köyhtyy jne. jne. Tällä tavalla tietenkin eräässä mielessä voi todeta että hyvin tekevää ei seuraa "kirous" vaan "siunaus". Jos esim. olet ahkera ja säästäväinen sinua seuraa taloudellinen "siunaus" mutta pelkässä maallisessa lain alaisuudessa! Jos tuhlaat heti kaiken, saat kärsiä nälkää eli sinua seuraa "kirous".
Mielestäni on siis tehtävä kaikki mitä kohtuulliseen elämään ja velvollisuuksiin kuuluu sillä Jumalan tahdon mukaisesti elämme näiden lainalaisuuksien alle pantuna.
Hengellinen pyrkiminen sen sijaan on turhaa ja tuhoon tuomittua työtä jolla ei ole siunausta! Sen lähemmäksi Jumalaa emme pääse mitä Hän itse on jo meitä kasteessa ja armossaan lähestynyt! Sen enempää emme voi "Jumalan suunnitelmaa" elämässämme toteuttaa kuin mitä Hän itse on jo ennalta suunnitellut. On siis turha kuvitella että Jumalalla olisi "suuri hengellinen tehtävä" meille! Se ei koske kuin korkeintaan 0,1% uskovista ja niillekin se tulee siten etteivät voi sitä ohittaa. Meidän "suuri hohdokas tehtävämme", joka meille on varattu, on elää kohtuullista elämää, hoitaa maalliset velvollisuutemme ja uskoa olevamme armosta autuaat! Me emme ole sukumme emmekä kaupunkimme "avainhenkilöitä" vaikka kiertelevät sirkusesiintyjät niin väittävätkin ja lietsovat yksinkertaia ihmisparkoja kauheaan uskonvimmaan.
Jos Jumala oikeasti kutsuu niin se on sitten että siitä ei olla epävarmoja! Ei se ole mikään "näinkö näyn vai olikohan se unta?". Eikä se ole mikään tilanne jossa 10-15 hengellisen euforian partaalla olevaa hullua selittää meille "profetioitaan" ja kun 2 osuu sattuman pakosta oikeaan, pidämme asiaa todistettuna... !
Se on tilanne jossa et PÄÄSE yli etkä ympäri! Et alta etkä päältä ja takaisinkaan et VOI mennä! Se on tilanne missä Jumalan kutsun lisäski sinulla on myös seurakunnan kutsu! Sen takia että tietäisit ettet ole itse kutsunut itseäsi oman pääsi ailahduksien mukaan, toteuttamaan sitä ja tätä! Liian paljon on näitä "Jumalan kutsumia" (oman päänsä ailahduksian) -joilla ei ole seurakunnan kutsua. Sitä pitää malttaa odottaa sillä Jumalalla on valta se järjestää. Joka ei malta odottaa, se on kutsunut itse itsensä! Lisäksi meitä ei ole kutsuttu toimimaan individualisteina, mikäli jotain toimimme ylipäätään! Vaan toinen toisemme rakennuksena yksittäisistä kivistä koostuen yhdeksi rakennukseksi.
Siihen asti odottakaamme kaikessa rauhassa silllä oma pyrkiminen ei johda muuhun kuin turhaan vaivannäköön. Suurimmalle osalle (99,9%) on varattu yksinkertainen mutta arvokas tehtävä elää normaalin ihmisen vaatimatonta elämää. Se ei tarkoita kieltäymyksiä munkkityyliin sillä sekin on omaehtoista pyrkimistä, itsevalittua jumalan palvelusta!
Anteeksi että kirjoitin niin pitkästi asian jonka voisi joku taidokkaampi sanoa lyhyestikin. En rupea käymään tästä enempiä opillisia väittelyitä, sanoimpahan sanottavani.
Sitten menen ihan toiseen asiaan ja yleisesti phdittavaksi, ei sinulle vaan kaikille:
Minua välillä ärsyttää kun täällä on niin paljon mahdottoman kultaisia ihmisiä että kaikki korostavat sitä "lähimmäisten auttamista" niin yyber-ylitsevuotavasti! Mitenkähän mahtaa oikeasti olla? Jos joku ihan oikeasti on niin lähimmäisen rakas niin tuskin siitä tarvitsee pitää esitelmiä? Onko asiassa vähintään puolet hengellistä hymistelyä/teeskentelemistä vai voisiko olla niin että tällä foorumilla lähimmäisen asia tulee todella hoidetuksi sitten viimeisen päälle? Voisi ainakin luulla... On parempi sanoa etten minä tee paskaakaan ja kolehtiinkaan en anna pennin hyrrää ja sitten antaa salaa tai tehdä jokin olematon pini merkityksetön asia ja todeta vain synninpäästössä etten ole elänyt kuin elää tulee!
Koska niin se kumminkin oikeasti on! Ja vaikka joku oikeasti kuvittelisi "rakastavansa" lähimmäistä niin ei se kuitenkaanrakasta muuta kuin itseään ja omaa hyväänsä. Eipä täällä ole niitä neulansilmän läpi menijöitä, en ole minä ettekä ole tekään. Oikeastaan tuommoisista ei edes julkea puhuakaan mitään, antaa pappien puhua kun se on niiden tehtävä, lyödään me vaan rintoihimme publikaanin kanssa!
