Hakusessa siis olisi lähinnä ammatteja, asuinpaikkoja sekä näiden yhdistelmiä, jotka mahdollistaisivat elämän siten, että jos ei nyt olla oravanpyörän ulkopuolella, ainakin se pyörisi rauhallisesti ja valitsemaani tahtiin.
Itse valittu tahti on käytännössä edes vähän mahdollista vain itsellisessä ammatissa. Siis käsityöläisammatti. Siihen kategoriaan luen perinteisen käsityön (suutari, kraatari, puuseppä, remonttireino, erilaiset artesaanit) lisäksi myös monet ns. henkisen työn itsenäiset hommat, kuten kääntäjä, valokuvaaja, toimittaja, graafikko, atk- tai muu asiantuntija, lakimies jne. Eli skaalaa riittää. Parinkymmenen vuoden kokemuksella tiedän, että vapaus on usein suhteellinen käsite, mutta seuraava pätkä jutussasi...
Säällisellä toimeentulolla tarkoitan suurempaa summaa kuin työmarkkinatuki, muttei sen tarvitse mikään huippuliksa olla.
... helpottaa asiaa, sillä kiireestä pääsee, kun ottaa vähemmän tilauksia vastaan eikä lupaa asiakkaalle liian nopeita toimituksia.
Mielellään virkatyöajat (päivätyö siis) ja lyhyt työaika on plussaa. 40h/viikko kuitenkin on minulle työstä ehdoton maksimi, pidän vapaa-ajasta. Ylityötä en haluaisi ikinä oikeastaan tehdä.
Katso edellinen kommenttipätkä.
Työn pitäsi olla myös riittävän rutiininomaista eli päivästä toiseen samanlaista. Kun asenne on oikea, se ei stressaa, ellei homma ole suorastaan vastenmielistä.
Ennen vanhaan olisin kehottanut kyttäämään esimerkiksi virastovahtimestarin tai läänitason viraston arkistoapulaisen hommaa. Pelkään kuitenkin, että alimman tason virkamiesten työtahti on kiihtynyt sitten meikäläisen aikojen. Sama taitaa koskea varastohommia, joista minulla on mieluisia muistoja. Olisiko aamulehdenjako sopivaa työtä? Hyvä neuvo olisi aikoinaan ollut myös: rupea herraksi! Mutta herranhommat ovat viime aikoina huonontuneet, niitä kehotan karttamaan.
Työtahti voi olla liian löysäkin. Yksi kaveri oli 70-luvulla kesätöissä junanvaunujen ikkunanpesijänä. Työssä ei ollut lainkaan valvontaa. Pesijäporukka ottikin tavakseen kokoontua makuuvaunuun iskemään korttia ja ottamaan nokosia. Sekin kävi tylsäksi. Töitä teki mieli tehdä, mutta sisu ei antanut myöten, kun ei ollut pakko. Ajankuluksi alettiin kilpailla siitä, kuka saisi ensinnä potkut. Ei saanut kukaan, kun ei näkynyt potkujen antajaa. Loppujen lopuksi yksi hakemalla haki käsiinsä työnjohtajan, nosti tämän rinnuksista ylös ja haukkui laiskaksi. Saikin sillä keinoin potkut ja voitti.
Suosittelen harkitsemaan itsellisen yrittäjän hommaa. Ainakin ammattitaidon hankkiminen on mielenkiintoista ja joka tapauksessa hyödyllistä.
Vitsailusta huolimatta edellä oleva on kirjoitettu vakavassa mielessä...
Mt
Kaksikymmentä vuotta ja yksi päivä itsellisenä henkisen alan käsityöläisenä.