Penaahan piti komppaamani kuten Sepposia.
Saattaa hyvin olla, että riparin autuus kolahtaa kiville jo silloin, kun pitäisi pärjäillä isosena.
Oma kokemukseni on kolkko, sillä Suomen nuorin pappi palasi intistä. Hän halusi että yöllä kun olimme saaneet leiriläiset nukkumaan kokoonnumme luokkaan ja sitten jokainen avautuu. Luulin sen tarkoIttavan että keskustellaan leirin käynnistymisestä se oli ensimmäinen päivä vaan ei.
Meidän piti sanoa rehellisesti mitä ajattelemme toisistamme. Se oli kamalaa. Kasvattivat kotona päinvastaiseen! En minä pystynyt.Ensimmäinen päivä oli ollut jollain tavoin hermostuttava ja jännitteinen mihinkä suojauduin pulisemalla. Kun puhuu ei kukaan kysy... Pyysin anteeksi että olin varmasti ollut liikaa äänessä jos tämä jokin sopimistilanne siis...
-minä olin juuri sanomassa että sinä tympäiset ja inhotat minua. On tehnyt mieli sanoa monta kertaa toteaa tämä Suomen nuorin. Sen jälkeen hän totesi aavistavansa Outissa ja Sirpassa "terävää ja purevaa arvostelua itseään kohtaan" . Outissa, joka oli maailman herttaisin ihminen, ei ikinä, olisin todennut, Sirpaa tunnen huonommin. Eihän siinä kuin itkua nieleskelee.
Jotenkin jaksoin vetää leirin läpi, kaksi viikkoa, enkä enää uskaltanut puhua kenellekään, mutta kun ilmoitettiin seuraava yöistunto ilmoitin, että minä en osallistu. Minut houkuteltiin mukaan selvittämällä että se meni vähän poskelleen, että tämä olisi niinkuin korjaava kokemus. Siellä oli sitten banaanipiiras ja limsakori ja koetettiin heittää läppää. Suomen nuorin oli kai otettu puhutteluun ja koska hän ei suostunut pyytämään anteeksi muu leirin johto paikkasi. Se oli kauniisti.
Eli mitä totean. Isoset ovat haavoittuvin kohta. Jos se lähtee lapasesta että ovat vielä hyvinkin nuoria, kasvamassa seurakuntaan tai ei, jos heiltä yhtäkkiä vaaditaan aikuisen suoritus puhumattakaan unenriistosta joka tuossa oli ensimmäinen moka, ne saattavat mennä uskosta varsin ripeästi uskoon tultuaan.
